Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

NYT SAATAVANA UUDET KIRJAT:

 

 Rahikaisen viimeinen kirja saattaa hänen matkansa päätökseen eli polttaa pois sen pelon suojakuoren, jota hän on ikänsä kantanut. Se paljastaa valon, joka meissä kaikissa on valmiina heräämään.

€25,00

TILAA KIRJA

TÄÄLTÄ! 

 

Viisas, herkkä ja kaunis kuvakirja kissoista ja Elämän ihmeestä. Kepeitä ja samalla syvältä luotaavia sekä ihan arkisia pohdintoja kissojen pyhän yksinkertaisuuden kautta.

€25,00

TILAA KIRJA TÄÄLTÄ

 

Rakkaus jota kaipaat odottaa, että saat kaipuusta tarpeeksesi ja annat lopulta rakkauden käydä lävitsesi. Rakkaus on sinä itse!

 €20,00

TILAA KIRJA TÄÄLTÄ

 

Rakkaus läpäisee ja kantaa kaiken, sinutkin. Vain sinun omat pelkosi estävät sinua kokemasta sen ikuista iloa.

 €20,00

TILAA KIRJA TÄÄLTÄ

 

Elämänpiiri ja Suuri Räkärättiteoria

Lisätty 27.09.2021
Matkasin eilen Raumalle vetämään Elämänpiiriä, jossa me ihmiset jakaisimme Elämän ihmeitä yhdessä ja tasavertaisina. Oli erityisen kirkas ja kaunis syyspäivä, taivas loisti syvän sinisenä ja syksyn värit hehkuivat kaikkialla. Ajelin omassa rauhassani…
 
Huittisten kohdilla mieleeni nousi lyhyt oivallus, joka vaati tulla kirjoitetuksi. Pysähdyin Rauman teille käännyttyäni ja kirjoitin seuraavan tekstin Facebookiin: ”Kun ymmärrät kaiken taistelun turhuuden, saat kokea rakkauden, joka sinua kantaa...”
Sitten jatkoin matkaani. Rauman tiellä on paljon tutkapönttöjä, jotka tavallisesti säikäyttävät minut ilmestyessään tien laidalle, sillä en useinkaan ole varma siitä, mitä nopeutta minun juuri jonain hetkenä tulisi ajaa. Mutta tänä kauniina päivänä en enää taistellut tutkapönttöjäkään vastaan, vaan soljuin sujuvassa läsnäolossa ihan kaikkien mahdollisten rajoitusten mukaan. Mikään ei häirinnyt minua…
 
Olin luvannut olla perillä Raumalla puoli yksi ja kun pysäköin autoni, kello näytti 12.30. Teimme kutsujani kanssa Naturellin viihtyisään saliin piirin, johon kymmenkunta ilmoittautunutta mahtuisi. Kun kaikki oli valmista, istuuduin alas ja ensimmäiset osallistujat astuivat ovesta sisään…
 
Kun kaikki olivat tulleet ja ottaneet teetä ja pikku purtavaa, kerroin heille Elämänpiiristä lähemmin eli siitä, että piirin jäsenet ovat tasavertaisia yhden ja saman Elämän rakastettuja. Ja että tapailemme piirissä sitä, mitä yhteinen Elämämme haluaa meidän kauttamme ilmaista. Sitten hiljennyimme hetkeksi ja sanoin, että se joka tuntee viestin kulkevan kauttaan aloittaa ja ilmaisee sen ensin ja sitten jatkamme siitä…
 
Hetken hiljaisuuden jälkeen vastapäätäni istunut herrasmies aloitti ja kertoi kiitollisuuden tärkeydestä, siitä miten sen kautta voi muuttaa mieltään ja elämäänsä. Aloitimme siitä ja päädyimme kolmen intensiivisen tunnin jälkeen lopettamaan kun samassa tilassa toimivan kampaamon asiakas astui sisään. Kaikki oli valmista.
 
Mistä me sitten puhuimme? Enimmäkseen räkäräteistä! Räkärätit ovat niitä menneisyyden jälkiä, jotka kieppuvat näkymättömässä tunnekehossa meidän ympärillämme ja houkuttelevat meidät kerta toisensa jälkeen tarttumaan niihin yhä uudestaan. Näin me kierrätämme loputtomasti vanhoja tunteitamme – hyviä ja huonoja – kunnes ne kuivuvat vanhoiksi rättikoppuroiksi, joista ei enää ole mitään iloa tai surua puristettavaksi. Tunnerättimme kuivuvat ja me niiden mukana…
 
Nuo räkärätit ovat kaikki vanhoja kokemuksia tai ainakin meidän kuvitelmiamme vanhoista kokemuksistamme. Niihin yhä uudestaan tarttumalla me tahraamme Elämän ainoan todellisen ja pyhän nykyhetken menneisyyden kuvitelmilla ja päädymme elämään kuin samaa tunneliikettä toistavat ihmisrobotit. Meillä ei ole mitään tulevaisuutta, koska itsepäisesti toistamme menneisyyttämme äärimmäiseen turtumukseen ja kuolemaan saakka. Ja tuon sankarillisen räkärätteihimme ripustautumisen kunniaksi me kaikki saamme lopulta kiillotetun kivipaaden haudallemme. Sen pituinen se.
 
Räkärätit ovat menneisyys, johon me takerrumme koska emme uskalla kohdata pyhää ja näennäisesti tyhjää nykyhetkeä. Räkärätit ovat kuvitelmia, joiden avulla pidämme vain nykyhetken pyhyydessä koettavissa olevan Elämän ilon ja rakkauden loitolla. Räkärätit ovat harhoja, joiden tahmaisuuteen ja limaisuuteen me takerrumme, koska pelkäämme Elämän suurta ihmettä ja rajatonta rakkautta, joka meitäkin ikuisuudessa kantaa. Räkärätit ovat rajoja, joista pidämme kiinni, jotta emme hukkuisi Elämän kaikkea kantavaa ihanuuteen. Räkärätit ovat valheellinen persoonallisuutemme ja vääristynyt erillisyytemme, johon me mitättömyyden kuvitelmassamme takerrumme. Räkärätit ovat se ajallinen turhuus, johon takerrumme pelätessämme Elämää Itseään eli kaikkivaltiasta luojaa meissä itsessämme.
 
Me nauroimme yhdessä iloisesti ja räkäisesti kaikille omille ja yhteisille räkäräteille eli kaikelle sille turhuudelle, johon me olimme hetkeksi unohtuneet tarrautumaan. Ja me annoimme omat ja toistemme erehdykset armollisesti anteeksi niin kuin me anteeksi annamme lapselle, joka kaatuu ja lyö polvensa verille opetellessaan kävelemään. Opettelemmehan mekin elämään tarrautumatta noihin menneisyytemme harhaisiin ja tuhruisiin rätteihin…
 
Ja me olimme myös kiitollisia niille kanssakulkijoillemme, jotka armollisesti nostivat sanoillaan tai teoillaan meidän omat räkärättimme esiin alitajuntamme limaisista pohjamudista. Vasta esiin nostettuina ja kohdattuina me voimme luopua noista elämäämme ohjaavista menneisyyden kuvitelmista. Vasta kun olen nähnyt nuo iljettävimmätkin räkärätit, voin luopua niistä ja jättää menneisyyteni ahtaan toistamisen. Vasta kun kaikki on katsottu, olen täysin vapaa ajattelemaan, tuntemaan ja tekemään tässä pyhässä hetkessä sen mikä kulloinkin parhaiten palvelee Elämän rakastavaa kokonaisuutta. Vasta Elämän ikuisuutta tässä hetkessä kuunnellen olen todella vapaa luomaan ja kokemaan sen mikä ilosta ja rakkaudesta kasvaa.
 
Elämän sylissä en tarvitse ainuttakaan menneisyyteni räkärättiä, sillä sen syli on yhtä kirkas ja kaunis kuin syksyinen päivä parhaimmillaan. Eilen oli sellainen päivä...