Jokainen ihminen kantaa hylkäämisen haavaa jossain muodossa. Jokainen meistä on joskus kokenut tulleensa äitinsä, isänsä, ystävänsä, rakkaansa, opettajansa tai jonkun muun hylkäämäksi. Jokainen meistä on saanut kokea olevansa vääränlainen, syntinen ja kelpaamaton. Jokainen on saanut kokea olevansa puutteellinen, vajavainen ja siksi tuomittava.

Ja jokainen meistä on antanut tuon hylkäämisen tunteen eteenpäin eli koettanut päästä siitä eroon tuomitsemalla ja hylkäämällä lähimmäisensä, vaimonsa, miehensä, lapsensa tai ystävänsä syntisenä ja kelpaamattomana. Ja jokainen meistä on saanut huomata, että oma sisäinen syvä hylkäämisen tunne ei parane eikä hellitä vaikka kuinka hylkäisin ja jättäisin toisia pahoiksi ja vajavaisiksi tuomitsemiani. Ei, tuo perimmäinen hylkäämisen haava ei parane hylkäämistä jakamalla ja levittämällä.

Älä hylkää itseäsi, jotta et hylkäisi lähimmäistäsi, joka on myös taipuvainen hylkäämään oman viattoman, ihanan ja rakastavan itsensä. Älä hylkää lähimmäistäsi, jotta et taas kerran hylkäisi itseäsi eli vahvistaisi sitä hylkäämisen haavaa, joka niin sinussa kuin hänessäkin odottaa kohtaamistaan ja parantumistaan. Älä enää hylkää sinunkin ytimessäsi piilevää ihanaa, iloista ja rakastavaa Elämää Itseään, joka meissä kaikissa odottaa luontaista kukoistustaan ja loputonta laajenemistaan. Älä enää hylkää itseäsi, jotta sinuakaan ei hyljättäisi.

Tapasin kesällä naisen, joka kertoi tulleensa edellisen kymmenen vuoden aikana hyljätyksi yhdeksän kertaa. Yhdeksän kertaa oli eri rakas mies tullut sanomaan hänelle, että hän haluaa lopettaa suhteen. Ja yhdeksän kertaa tuo nainen oli käpertynyt suojaamaan tuota rinnassaan tuntuvaa hylkäämisen kipua ja surua.

Juhannuksena vuosi sitten tuo nainen oli juhlimassa silloisen miesystävänsä kanssa. Ja juhlapöydän ääressä tuo mies kertoi haluavansa lopettaa suhteen ja olla vain ystävä naisen kanssa. Kun hylkäämisen kipu ja tuska heräsi hänen rinnassaan, hän muisti kuulleensa että tuo tuskan tunne on mahdollista kohdata eikä sitä tarvitse enää haudata sielun syvyyksiin. Näin sen sijaan, että olisi käpertynyt toistuvan hylkäämisen tuskan ympärille, hän päätti avautua ja tuntea tuon tunteen kokonaan ja täysin. Hän avasi rintansa ja kysyi vielä entiseltä miesystävältään voisiko hän todistaa ja pitää tilaa hänen tunteelleen. Se sopi.

Hylkäämisen haava tuon naisen rinnassa avautui monien rupien ja arpien alta ja esiin nousi perimmäinen hylkääminen eli se ensimmäinen, joka kohtaamattoman oli jäänyt houkuttamaan puoleensa yhä uusia hylkäämisiä. Tuon naisen isä oli kuollut hänen ollessaan pieni tyttö. Isä oli näin hyljännyt tyttärensä eikä tytön ympäristössä suomalaisjäyheään tapaan ollut ihmisiä, joiden kanssa lapsi olisi voinut purkaa surunsa isänsä kuolemasta. Näin hylkääminen oli jäänyt elämään alitajunnassa ja houkuttamaan puoleensa yhä uusia hylkäämisiä, kunnes tuo nainen lopulta kohtasi ja tunsi tuon kielletyn tunteen kokonaan ja vapautui sen lumouksesta. Tämän seurauksena hänen seuraava kohtaamisensa miehen kanssa oli vapaa tuosta menneisyyden kirouksesta.

Oletko sinä vapaa hylkäämisen haavasta? Vai oletko kieltänyt ja kätkenyt sen syvälle kylmän Pohjolan kivimäkeen monien miehisten lukkojen taakse? Vai taisteletko naisellisen herkkien haavojesi puolesta kuin tiikeri pentujensa vuoksi? Molemmissa tapauksissa sinä ylläpidät hylkäämisen haavaa ja tulet kuin huomaamattasi tuomitsemaan ja hylkäämään niin lähimmäisiäsi kuin muitakin kaltaisiasi haavoitettuja ihmisiä.

Haavan kieltäminen ja kätkeminen on sen ylläpitämistä samoin kun sen mukaisesti reagoiminen ja sen puolustaminen. Haavan kohtaaminen ja puhdistaminen tarkoittaa sen täyttä tuntemista ja siitä irti päästämistä. Kohdattua haavaa ei enää tarvitse kantaa ja kierrättää – ei omassa eikä muidenkaan mielissä – vaan siitä voi päästää kirkkaasti irti. Kohdattu haava on katsottu ja sen kantama kokemus on kasvanut viisaudeksi, jonka varassa olet vapaa luomaan uutta ihmeellistä elämää ja uusia ihania kohtaamisia kaltaistesi ja vertaistesi ihanien ihmisten kanssa.