Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

NYT SAATAVANA UUDET KIRJAT:

 

 Rahikaisen viimeinen kirja saattaa hänen matkansa päätökseen eli polttaa pois sen pelon suojakuoren, jota hän on ikänsä kantanut. Se paljastaa valon, joka meissä kaikissa on valmiina heräämään.

€25,00

TILAA KIRJA

TÄÄLTÄ! 

 

Viisas, herkkä ja kaunis kuvakirja kissoista ja Elämän ihmeestä. Kepeitä ja samalla syvältä luotaavia sekä ihan arkisia pohdintoja kissojen pyhän yksinkertaisuuden kautta.

€25,00

TILAA KIRJA TÄÄLTÄ

 

Rakkaus jota kaipaat odottaa, että saat kaipuusta tarpeeksesi ja annat lopulta rakkauden käydä lävitsesi. Rakkaus on sinä itse!

 €20,00

TILAA KIRJA TÄÄLTÄ

 

Rakkaus läpäisee ja kantaa kaiken, sinutkin. Vain sinun omat pelkosi estävät sinua kokemasta sen ikuista iloa.

 €20,00

TILAA KIRJA TÄÄLTÄ

 

Olenko koskaan edes rakastanut?

Lisätty 03.10.2021
Vietin viikon rehellisen ja avoimen rakkauden virrassa, jossa kaikki inhimillinen oli mahdollista ja kohdattavissa eikä mitään tarvinnut peittää eikä salailla. Sain tuta, mitä todellinen rakkaus on, sellainen joka ei pysähdy rajoille eikä käpristy muotoihin ja mahdottomuuksiin. Sellainen rakkaus, joka alkaa tiiviistä ja luottavaisesta parisuhteesta, johon mahtuvat kaikki inhimilliset haasteet, tunnetut ja tuntemattomatkin, ja joka ei pysähdy parisuhteen rajoille, vaan leviää kaikkialle sen ympärille ja kaikille niille, jotka sen uskaltautuvat sen vahvaan pyörteeseen. Sain kokea sen rakkauden, jota olen ikäni kaivanut ja jonka kohtaamista en monien pettymysten vuoksi varsin enää osannut odottaakaan.
 
Joillekin tuo kokemus oli viikon aikana järisyttävä heidän pelkojensa paljastuessa yksi toisensa jälkeen, ja he romahtivat suloiseen mitättömyyteen ja voimattomuuteen heidän harhaisten valheittensa tullessa nähdyksi rakkauden sallivin silmin. Pelot, vaivat, surut ja ahdistukset paloivat tuhkaksi ja niistä nousi kerta kerralta vahvempi ja valoisampi ihminen, ihminen joka alkoi muistaa oman itsensä, oman rakkautensa. Sen sama joka meissä kaikissa kaipaa kukoistustaan.
Toisille tuo rakkauden rajattomuus oli liikaa, sillä se uhkasi heidän omia rajojaan, niitä joiden varassa he olivat tottuneet elämään. He kaikkosivat pikaisesti pois rakkauden polttavasta sylistä ja pakenivat maailman turvallisiin muotoihin ja malleihin, noihin tuttuihin ja pelosta kasvaneisiin.
 
Minä nautin tästä virrasta ja kuvittelin itseni valmiiksi ja rakastavaksi. Pidin itseäni parempana kuin nuo muut, jotka kerta toisensa kompastuivat omiin ansoihinsa, niihin pelon valheisiin, jotka he olivat omikseen uskoneet. Mutta minä erehdyin.
 
Miten syvällä ihmisen ylimielisyys voikaan olla? Ja kuinka helppoa onkaan kuvitella olevansa jollain tavalla valmiimpi kuin nuo muut selvästi keskeneräiset ja nähdä nuo toiset kuin ikuisina teineinä, jotka kaikki esittävät aikuisen roolia samoja tuttuja ja turvallisia vuorosanoja toistellen ja lauman liikkeitä seuraillen. Ihan liian helppoa – ja valheellista!
 
Sain lopulta itsekin tuntea oman valheeni eli sen miten olen juossut rakkauden kaipuussani karkuun aina silloin kun homma on käynyt todella haastavaksi. Olen kerta toisensa jälkeen pettynyt vanhempiini, puolisoihini ja jopa lapsiini, koska he eivät ole osanneet rakastaa minua niin kuin olisin halunnut ja toivonut. Olen pettynyt myös työpaikkoihini ja asuinpaikkakuntiini ja jättänyt nekin, koska ne eivät ole pystyneet antamaan minulle kaipaamaani rikkumatonta rakkautta. Olen käyttäytynyt kuin kokematon teini ja kuvitellut toimeni suureksikin viisaudeksi ja totuuden etsimiseksi. Olen erehtynyt.
 
Sain nähdä, tuntea ja tunnistaa sen ylimielisen valheen, jonka avulla olin kerta toisensa jälkeen siirtänyt rakkauden puutteeni toisten vastuulle eli syyttänyt heitä siitä, että en itse osannut heitä rakastaa. En isääni, en äitiäni enkä vaimojani, joilta kaikilta odotin sitä rakkautta, jota en itse ollut kypsä heille antamaan ja suomaan. Rakkaus ei ole koskaan tuolla toisaalla, ei tuolla toisella, vaan aina minussa. Ja minä joko ymmärrän rakastaa tai sitten minä jään odottamaan toisten rakkautta, jota ei koskaan tule – kuin häivähtäviksi hetkiksi.
 
Rakkaus on minä itse, syvin olentoni. Rakkautta minä olen ikäni kaivannut ja samalla vältellyt sen ilmaisemista eli sitä ainoaa, jolla on jotain merkitystä. Rakkaus on teko ja toimi, hyväksyvä katse ja suojaava syli eikä minulla ole sitä ellen minä sitä anna pois. Rakkaus syntyy jaettaessa eikä sitä mikään rajoita, ei muu kuin minun omat pelkoni, kaipuuni ja odotukseni. Minun rakkauteni jää kokematta kun kaipaan sitä toisaalta. Rakkaus jää elämättä.
 
Olen tavoittanut rakkautta, totuutta ja viisautta ja samalla tuottanut teoillani tuskaa ja hämmennystä läheisilleni. Olen toki kantanut toimistani syyllisyyttä sekä omaa ja toistenkin tuomiota, mutta en ole osannut toimiani muuksi muuttaa. Olen ollut jumissa omassa teiniangstissani, jonka olen rohjennut nähdä vain noissa muissa samalla kun olen kuvitellut omat toimeni mitä suurimmaksi viisaudeksi. Vähän outoa…
 
Olen alkanut tajuta, että jokaisen pelkoni takana odottaa Elämän ilo sitä hetkeä jolloin oivallan pelkoni turhaksi ja tarpeettomaksi. Eli se ilo joka lauloi ja loi, ja luo edelleen. Tuo ilo tähtäyspisteenäni olen saanut joitakin pelkoja kohdatuksi ja kuvitellut jopa löytäneeni rakkauden niiden takaa. Jotain on liikahtanut ja olen nykyään enimmäkseen ystävällinen ja hyväntahtoinen kaikkea elävää kohtaan, mutta vielä jokin outo hätä hiertää rintaani ja kalvaa sydäntäni...
 
Aivan viime aikoina tuo ilon tunnustelu on johtanut minut kuin uudestaan niihin teinivuosiin, jotka jäivät aikanaan elämättä, koska ensimmäisen seksuaalisen kokemuksen syvä pettymys sai minut heilurin lailla kääntymään henkiseen etsimiseen ja näkymättömän tavoittelemiseen. Näin olen viime aikoina saanut leikkiä niitä viattomia kosketuksen ja läheisyyden leikkejä, jotka tuolloin jäivät henkisen vakavuuteni vuoksi leikkimättä. Olen palannut nuoruuden ilon lähteille, mutta osaanko sittenkään rakastaa?
 
Romahdettuani lopulta tuossa kokemassani rakkauden sylissä näin kaiken oman rakkaudettomuuteni eli sen mikä oli estänyt minua rakastamasta aikuisesti ja kypsästi. Näin oman valheellisen kuvitelmani rakkaudesta tuolla toisaalla, mikä ei koskaan voi johtaa muuhun kuin pettymykseen. Näin oman rajallisuuteni, joka oli estänyt minua täysin tajuamasta, että kaikki rakkaus lähtee ja alkaa minusta. Silloin rakastaminen on minun oma hommani eikä mikään voi enää sitä rajoittaa. Minä saan rakastaa kaikkea kohtaamaani ja näin tuntea itsekin tuon Elämän syvimmän ilmauksen antaessani rakkauteni virrata. Annan hyvän kiertää!
 
Ja toki minä olen rakastanut matkalla tähänkin oivalluksen hetkeen, mutta kovin helposti olen antautunut uudestaan rakkauden kaipaukselle ja sulkenut siten oman rakkauteni virran, sen josta kaikki rakkaus minussa kumpuaa. Sen saman, joka sinussakin kaipaa omaa vapauttaan