Olen tällä elämäni matkalla saanut kokea pyhän ja taivaallisen monta kertaa. Varhaisin muisto aikuiselämäni ajalta on lähes 40 vuoden takaa. Silloin tullessani puutarhasta porkkanamaata hoitamasta asetuin väsyneenä makaamaan pihakoivun alle ja jäin tuijottamaan lehvästön läpi ylös taivaisiin. Jokin lehvästön luontaisissa ja orgaanisissa muodoissa sai taivaan laskeutumaan ja pyhän asettumaan minuun hetkeksi. Sain kokea vaivattoman ja viattoman autuuden, kunnes olin taas valmis jatkamaan näitä ihmisen maallisten huolien pyörittämistä.
Olen tällä elämäni matkalla saanut kokea pyhän ja taivaallisen monta kertaa. Varhaisin muisto aikuiselämäni ajalta on lähes 40 vuoden takaa. Silloin tullessani puutarhasta porkkanamaata hoitamasta asetuin väsyneenä makaamaan pihakoivun alle ja jäin tuijottamaan lehvästön läpi ylös taivaisiin. Jokin lehvästön luontaisissa ja orgaanisissa muodoissa sai taivaan laskeutumaan ja pyhän asettumaan minuun hetkeksi. Sain kokea vaivattoman ja viattoman autuuden, kunnes olin taas valmis jatkamaan näitä ihmisen maallisten huolien pyörittämistä.
Vahvin tällainen kokemus minulla oli lähes 20 vuotta sitten Ramtha-nimisen opettajan kurssilla Etelä-Afrikassa. Olin satsannut tuota kurssia varten kaikkeni ja päättänyt, että kun lopulta pääsen yli 10 vuoden Ramthan kirjojen lukemisen jälkeen kurssille, niin mikään ei saa estää minua kohtaamasta sitä pyhyyttä, jonka olen ihmisyyteni taakse aavistanut jo lapsesta lähin.
Tuo kurssi oli 10-päiväinen ja viiden päivän jälkeen tiesin, että olin saanut siltä kaiken mitä tarvitsin. Olin valaistunut. Lähdin kurssipaikasta liftaten, mitä valkoinen mies ei Etelä-Afrikassa tee, ja päädyin eräälle maatilalle istumaan lammen rannalla puun varjossa kuin Buddha konsanaan. Jytisin niin voimakkaassa toisuudessa, että laadin jopa testamenttini, mikäli sattuisin hajoamaan valoksi ja häviämään tuolta paikaltani niin, ettei ystävällistä emäntääni voitaisi syyttää siinä tapauksessa mistään.
No, kuten huomaat en lähtenytkään taivasmatkalle, vaan päädyin takaisin Suomeen jatkamaan tämän ihmiselämän salojen tutkimista. Noin 10 päivän ajan elin valaistuneessa tilassa; olin tässä maailmassa ja samalla irti siitä, vapaa. Kun arjen jengat lopulta kytkeytyivät käyntiin olennossani, romahdin valostani ja taivaastani takaisin tänne maan päälle. Ensin olin pettynyt, mutta pian ymmärsin, että olin saanut kuin ennakkokokemuksen siitä mitä ihmiselo on, kun en enää ole maallisten vaivojeni lumouksessa. Eli kun taivas laskeutuu maan päälle.
Viimeisen vajaan vuoden ajan olen erittäin tiiviissä muodossa elänyt todeksi tuota taivaan laskeutumista maan päälle. Tapasin tuolloin kylämme avantosaunalla nuoren naisen, jonka kanssa tuo taivasyhteys avautui katseen ja nähdyksi tulemisen tasolla. Olimme siinä yhtä kuin alkumeressä, olimme pyhässä yhteydessä.
Tuosta kohtaamisesta alkoi elämäni matkan huipentuma, jonka olen kirjannut piakkoin ilmestyvään uusimpaan kirjaani nimeltä ”Elämän kirja”. Pyhyyden herääminen ihmisen arjessa on sen teema eli sisäisen taivaan tunkeutuminen esiin ja näkyviin, kun suurimmat ja perimmäiset alitajuiset pelot ja keskeneräiset tunnekokemukset tulevat esiin ja kohdatuiksi.
Minun on aika valita: Olenko taivas vai maa? Kumpi on alkulähteeni ja ikuisen sieluni tyyssija? Eli mistä me ihmiset olemme peräisin?