KLAUS RAHIKAINEN: ALUSSA OLI ILO
TÄSSÄ NÄYTTEEKSI KIRJAN KAKSI ENSIMMÄISTÄ KAPPALETTA:
Alussa oli ilo
Alussa oli ilo, ilo joka lauloi ja loi. Ilo joka on. Ilolla on aikaa, ilo ei koskaan ala, ilo ei koskaan lopu. Ilolla ei ole kiire, ilo on ja antaa leikkinsä aueta. Ilo on yksi, yksin koko maailma, kaikkeus itse, ilo on Elämä Itse.
Itseensä tyytyväisenä, ilossa ja uteliaisuudessa, ilo loi itsestään loputtoman luomisen leikin, sinut ja teidät kaikki. Ilo loi ja lauloi. Ilo ei enää ollut yksin, ilolla oli kumppaneita, henkiä; erilaisia ja silti samoja, ilosta kasvaneita. Yhä ilossa, yhdessä ja erillään te kaikki leikitte, lauloitte ja loitte, olitte maailma, kaikki.
Tuo luomisen laulu oli ja on korkeaa ja kirkasta, kaiken kattavaa ja kaiken läpäisevää. Tuo laulu on ikuisuuksien värinä, ilo josta kaikki alkaa ja joka kaikkea kantaa.
Ilossa te kaikki jatkoitte leikkiänne; te laulajat kutsuitte ilosta muodon, kokositte tyhjyydestä näkyvän, tiivistitte ilon valoksi, ja valon aineeksi ja pimeydeksi. Henkenne lauloi leikkiään ilon kannattamana, ilo taustallanne te loitte tähdet ja tyhjyyden, loitte liikkeelle ajan ja paikan.
Ilosta kasvoi henki, tähtien tulinen leikki, se valo, joka avaruuden pimeyden täyttää. Ilosta kasvoi maa ja aine, planeetat ja kaikki niiden kaltainen jähmeä ja voimakas. Ilossa, sen äänessä ja värinässä kasvoi Elämä Itse, koko kaikkeus.
Ilo oli tyytyväinen, sen uteliaisuus, sen ensimmäinen liikahdus oli pannut maailman alulle, luonut liikkeen, jossa maailman ääret hiovat loputtomasti toisiaan. Ilo seurasi maailmaansa, se seurasi rauhassa itseään, tunnusteli rajojaan ja omia voimiaan. Sitten se keksi uuden leikin.
Ilo oli ja on hengessä valmis, ilo on henki, värinä kaiken takana. Ilo on mukana myös materian hitaammassa värinässä, mutta ei tietoisena, ei kokonaan. Ilo halusi valloittaa myös materian, tunkeutua aineen ääriin ja katsoa maailmaansa myös aineen hitaudesta käsin.
Ilo loi unelman olennosta, joka joskus liittää materian ja hengen yhdeksi, yhdistää tulen ja kiven, veden ja ilman, maailman kaikki ääret samaan olentoon ja kasvaa luojansa vertaiseksi, ilon tietoiseksi lapseksi materian maailmaa vallitsemaan. Näin syntyi unelma ihmisestä.
Ilo jatkoi leikkiään, loputonta luomistaan. Ilossa te kaikki lauloitte omia laulujanne, vallitsitte valon maailmaa henkinä ja enkeleinä, ja tanssitte omaa iloista tanssianne avaruuden suuressa sylissä. Te ilon vapaat kasvatit loitte Auringon ja Maan, tuon planeetan, johon voisitte yhtyä ja siten saattaa maan aineenkin vähitellen tietoiseksi ja eläväksi osaksi ilon suurta valtakuntaa.
Kun Maa oli kypsä, kun maa ja ilma, vesi ja tuli, oli luotu, katsoivat jotkut teistä ajan koittaneen. Te astuitte Maan päälle ja aloititte hengen hitaan vaelluksen kohti aineen ydintä, kohti Maan keskipistettä.
Hitaasti loputtomien vuosien kuluessa te ihmisen aiheet loitte luonnon ympärillenne, toteutitte ilon tahtoa ja leikitte kasvien ja eläinten, kaiken luomanne ja kanssanne kasvavan kera. Teidän laulustanne syntyi paratiisi, se rauhan tyyssija, joka aikanne myyteissä vieläkin muistoina elää.
Ihmisenä olet ilon lapsi, aina vapaa valitsemaan, vapaa päättämään omasta elämästäsi ja luomaan oman erityisen maailmasi. Teillä ihmisillä, sinulla ja kaikilla muilla, on sama luomisen vapaus kuin ilolla itsellään, sillä muuten te ette koskaan voisi täydesti yhtyä iloon ja tulla isänne ja äitinne kaltaisiksi, maan ja taivaan luojiksi ja kantajiksi.
Tämän kaiken ilo näki jo aloittaessaan leikkinsä. Ilo näki vuosimiljardien yli, ilo näki aikojen läpi, sillä ilolla ei ole aikaa; ilolle kaikki on yhtä leikkiä, samaa liikettä, saman valon ja laulun loputonta värinää. Ilon suunnitelma on selkeä ja yksinkertainen: ajan ahdistus tulee päättymään, historian toisto loppumaan ja ihminen tulee syntymään tietoiseksi luojaksi siihen rajattomaan kaikkeuteen, jonka siemenenä hän on Maata maan rajallisin laein koettanut hallita.
* * *
Maapallo on munasolu avaruuden kohdussa, jota Auringon katkeamaton napanuora ehtymättömästi ruokkii. Aurinko on osa tähtien kehoa ja hengen verkkoa, joka täyttää ja ylläpitää avaruutta, sen kaikkeutta. Ihminen, koko ihmiskunta, on hengen siittiö, joka on vuosimiljardien aikana tunkeutunut yhä syvemmälle aineen ja tämän kauniin sinisen maailman saloihin.
Matkallasi sinä ihminen olet unohtanut oman luontosi, olet kadottanut oman luovan ilosi ja kiintynyt niihin rajallisiin maailmoihin, joita olet oppinut käsilläsi, älylläsi, muistillasi ja tiedoillasi hallitsemaan. Olet ylpistynyt omasta kyvystäsi, omasta vaikuttavasta taidostasi muokata maata ja materiaa.
Suurin unohduksesi on ilon unohdus, sillä ilosta kaikki alkoi, ja sen varassa kaikki on. Siksi olet alkanut luoda pelon, surun, ahdistuksen, ahneuden, vallanhimon, voitontavoittelun ja mitä moninaisimpien tummien tuntojen varassa. Olet luonut maailmaasi tuskan ja vaivan varassa, sillä olet unohtanut oman ilosi kipinän ja kärsit unohduksesi seurauksista.
Sinusta on tullut materian rajaaman ajan ja paikan vanki. Sinä et näe oman luomuksesi yli, et yli sen puun, kiven, raudan ja muovin, jota käsilläsi ja koneillasi hallitset. Et näe kehoosi ja henkeesi liittyneen aineen läpi minua, et omaa elävää olentoasi, kehossasi piilevää ilon kasvattia ja iänkaikkisen leikin lähettiä. Sinä olet aineen lumoissa, oman yksinäisen ja pelokkaan toimesi lumoissa.
Maailma ympärilläsi on sisäisen luontosi heijastuma, suuri peili, joka yhä räikeämmin ja mahtavammin näyttää sinulle oman kuvajaisesi, näyttää sen ristiriidan ja ilon unohduksen, josta kaikki murheesi kumpuavat.
Kaikki sodat, kaikki nälänhädät ja luonnonkatastrofit, kriisit ja selkkaukset niin maailman suuressa pinnassa kuin omassa arkisessa elämässäsi ovat herättämässä sinua, haastamassa sinut lopultakin heräämään aineen raskaasta unesta, siitä lähes iänkaikkisesta murheesta, jonka olet itsellesi valinnut. Koko maailma, kaikki minkä kohtaat, on johdattamassa sinua takaisin siihen ilon ikuiseen helppouteen, josta kaikki aina saa alkunsa ja jossa kaikki lopulta kypsyy viisaudeksi ja uuden luomisen siemeniksi.
Sinun maailmasi on muuttumassa, tyrannien ahneudesta kasvava valta on paljastumassa ja ihmiset ovat etsimässä omaa itsenäistä ja vapaata luontoaan. Muurit ovat murtumassa, mahdottomat rakenteet ovat jäämässä taakse, ja uusi helppous on löytämässä tietään sinunkin tajuntaasi. Elämä Itse on vihdoin syntymässä sinun kauttasi, ja te olette kaikki käymässä läpi synnytyksen avautumisvaiheen viimeisiä kivuliaita kouristuksia.
Olet astumassa uuteen aikaan, siihen ilon helppoon leikkiin, jonka olet hiljaa mielesi perukoilla tiennyt omaksesi, mutta jota et ole rohjennut todeksi uskoa ja elää. Siksi olet antanut ainoaksi mahdolliseksi todellisuudeksi uskomasi vaivan ja harmauden täyttää kaikki päiväsi.
Elämä on ilon leikki, ja sinä olet yksi tuon leikin mahtavista leikkijöistä. Leikki on läsnä, se on nyt ja aina. Leikki on kaikkia luotuja varten, se on ilo, josta kaikki Elämä kumpuaa siinä sylissä, joka sinä olet. Elämä Itse.
Samavika-Rahikainen ja se suuri salaliitto
Olipa kerran Samavika-Rahikainen, jota kirjailija ja toimittaja Roman Schatz kuvasi eräässä kolumnissaan näin:
"Lähes raamatullisen lohdullinen olento ja koko kansan terapeutti on henkilö nimeltä Rahikainen. Hän on eräänlainen sijaiskärsijä ja syntiensyöjä: mitä ikinä jossakin mahtaa olla pielessä, solidaarisella Rahikaisella on aina sama vika. Hän ei todellakaan ole Pekkaa pahempi.”
Minun on ensitöikseni tunnustettava, että minä olen tuo surullisen kuuluisa olento. Minussa on kaikki viat, mitä ihmisessä koskaan voi olla, ja syyllisyydentunnossani olen itse hakannut oman olentoni monella suurella naulalla kärsimysten ristille. Olen yhteisessä uskossamme olettanut, että kärsimys kaunistaa ja että kunnolla kärsimällä pääsen lopulta taivaan autuuteen. Ihan niin kuin tuo ystävämme Jeesus, joka kirkkojemme alttareilla edelleen roikkuu verta vuotavana esikuvana.
No, eihän siinä ihan niin käynyt… Mitä enemmän itseäni tuomitsin ja kärsimystäni kovensin, sitä kovemmaksi kärsimys kävi ja sitä suuremmaksi vikojeni haavat levisivät. Sekään ei auttanut, että muutkin minut tuomitsivat. Paremminkin lisäsi…
Olen myös koettanut päästä kärsimyksestäni tuomitsemalla muita kaltaisiani: vanhempia, vaimoja, sukulaisia, ystäviä, opettajia, johtajia, guruja, poliitikkoja ja niitä, jotka tekevät inhimillisellä kärsimyksellä huimasti rahaa. Olen toki löytänyt kaikista mahdollisista ihmisistä jotain tuomittavaa, jotain pelottavaa tai ahdistavaa, mutta kumma kyllä tuomitsemiseni ei ole auttanut omaa oloani koskaan kuin hetken aikaa. Pian oli etsittävä uutta tuomittavaa noista samoista ihmisistä tai sitten muista vielä tuomitsemattomista. Ja heitähän riittää!
Mikä on tuo tuomittava vika, joka meistä kaikista löytyy? Mikä ihme meitä kaikkia vaivaa? Ja miksi se vika on niin vaikea tunnustaa itsessään, että olemme luoneet yhteisen salaliiton pitääksemme sen ehdottoman kiellettynä ja piilotettuna? Jopa niin, että olemme valmiita tuomitsemaan, tappamaan ja jopa ristiinnaulitsemaan kaikki ne, jotka tuota vikaa ja pyhää salaliittoa teoillaan tai puheillaan haastavat.
Olin 3,5-vuotiaana äitini kanssa kirkossa ja katsottuani siellä ristillä roikkuvaa veristä Kristus-hahmoa sanoin seuraavat sanat: ”Jeesus odottaa, että ihmiset tulisivat ja ottaisivat naulat pois.” Sanoin myös, että ”ei ihmiset happea hengitä vaan elämää.”
Jeesus tuomittiin aikanaan ristiinnaulittavaksi, koska hän haastoi rakkauden ja ilon viestillään tuon meidän yhteisen salaliittomme. Hänet tuomittiin, koska hän ei pelännyt, ei pelännyt vanhempiensa, sukulaistensa, yhteiskuntansa eikä uskontonsa tuomiota eikä edes sitä kehon kärsimystä, johon hänet tuomittiin. Jeesus ei pelännyt, sillä hän tiesi, että hän ei ollut tuo ”happea hengittävä” keho, vaan hän on ”elämää hengittävä” sielu.
Me kaikki elämme pelon salaliitossa, koska emme ole vielä ymmärtäneet täysin, että kukaan meistä ei pohjimmiltaan ole tämä tai tuo pelkäävä keho, joka elukkana on luonnostaan huolissaan omasta eloonjäämisestään, vaan me kaikki olemme yhdessä kaikkeutta ja kehojammekin ylläpitävä Elämä Itse, tai Jumala niin kuin Jeesus Isäänsä kutsui. Ihan sama miten me tuota nimetöntä, hahmotonta ja aisteillemme olematonta kaikkeutta ja perimmäistä itseämme kutsumme! Ikuisuus on ainoa oikea luontomme, eikä ikuisen tarvitse pelätä mitään.
Tänä korona-aikana meidän pyhä yhteinen uskomme pelon kaikkivaltiaaseen voimaan on kauniisti ja voimallisesti näkyvissä. Koko maailma on kieputtunut pelon ahdistavaan kurimukseen yhden mikroskooppisen pienen virukseksi kutsutun RNA-kappaleen vuoksi. Koko maailma on jähmettynyt pelkäämään yhtä pientä virusta, jota kukaan ei ole edes kokonaisena havainnut, sillä kaikki havaintomme koskevat erillisiä RNA-kappaleita, joiden oletetaan kuuluvan tälle kuvitellulle virukselle.
Ja ihmisen keho ja solut rakentuvat bakteereista ja RNA-kappaleista, joita on meissä kaikissa ihan tolkuttomia määriä. Normaalisti immuunipuolustuksemme pitää ne kaikki harmonisessa tasapainossa, eli me pysymme terveenä. Kun kehomme kokee olemassaolonsa uhatuksi, se ryhtyy puolustautumaan tuota uhkaa vastaan. Ihan viime vuosina on huomattu, että tuollaisessa uhka- tai stressitilanteessa kehomme solut tuottavat eksosomeiksi kutsuttuja pyöreitä vesikkeleitä, jotka kuljettavat solusta ulos erilaisia stressitilanteessa syntyneitä myrkkyjä ja katkenneita proteiiniketjuja. Eksosomit syntyvät solun sisällä ja siirtyvät aikanaan solukalvon läpi solunesteeseen ja saattavat kulkea siinä pitkiäkin matkoja päätyäkseen esimerkiksi nenän tai suun limakalvoille ja sitä kautta ulos kehosta.
Monen alan tutkijan ja lääkärin mielestä koronaviruksen ominaisuudet ovat hämmentävällä tavalla noiden eksosomien kaltaisia ja että tuo kuuluisa pyöreä koronavirus ulokkeineen, jonka kuvan me kaikki olemme jo satoja kertoja nähneet, saattaakin itse asiassa olla kuva kehon omaan puolustusjärjestelmään kuuluvasta eksosomista!
Eksosomeja syntyy meidän kaikkien soluissa silloin, kun me pelkäämme! Eli kun me kaikki pelkäämme koronavirusta ja sen mahdollisesti tuottamaan kuolemaa, niin me kaikki tuotamme eksosomeja, jotka on nähtävästi virheellisesti nimetty koronavirukseksi.
Näin pelko hallitsee meitä, ja meitä myös hallitaan sen avulla! Aikamoinen salaliitto, joka pysyy niin helposti salassa, koska me kaikki pelkäämme alitajuntamme uumeniin tunkemiamme pelkoja ja traumoja. Kukaan meistä ei halua paljastaa niitä, sillä me kaikki pelkäämme oman peloilla kokoon liimaamamme identiteettimme puolesta. Me olemme kaikki pelkojemme vallassa aivan niin kuin on Samavika-Rahikainenkin!
Koronaviruksen herättämän pelkoreaktion perimmäisenä pelkona on kuoleman pelko. Tuo tuntematon – ja vielä havaitsematon – virus on saanut koko ihmiskunnan yhdessä ja akuutisti pelkäämään kuolemaa, joka on maallisen elämämme luonnollinen päätepiste. Me pelkäämme väistämätöntä kuolemaa, ja tuossa pelossamme me saatamme koko inhimillisen maailmamme polvilleen, tuhoamme erityisesti pienemmät yritykset ja ihmisten toimeentulon sekä pakotamme valtiot ottamaan valtavia määriä lisää lainaa.
Kenen etua tämä pelko ajaa? Kenen etu on tämä suuri pelon salaliitto, jota me kaikki mielessämme kannamme ja jonka me kaikki auliisti kiellämme? Kenen etu on olla näkemättä ja kohtaamatta meitä kaikkia sielumme syvyydestä hallitsevaa pelkoa? – Ei kenenkään, sillä kukaan ei löydä todellista iloa ja hyvinvointia niin kauan kuin pelko jäytää hänen sydäntään. Pelko on kohdattava, nähtävä rehellisesti ja tehtävä siten tyhjäksi. Ja jokainen meistä joutuu kohtaamaan omat pelkonsa yksin ja tykönään. Laumasuoja ei auta pelkäävää, sillä ”laumassa tyhmyys tiivistyy” pelokkaan ihmisen piiloutuessa elukkana toisten pelkäävien selän taakse. Ei kannata pelko, ei auta…
Mutta pelkojen tuolla puolen odottaa ilon, rauhan ja rakkauden tila, joka meissä kaikissa pelkoon sairastuneissa odottaa pelotonta kulkijaa eli sinua ja minua sitten, kun olemme kohdanneet ja harhoiksi huomanneet omat pelkomme...
