KISSA KEHRÄÄ YKSEYTTÄ
Viisas, herkkä ja kaunis kuvakirja kissoista ja Elämän ihmeestä. Kepeitä ja samalla syvältä luotaavia sekä ihan arkisia pohdintoja kissojen pyhän yksinkertaisuuden kautta. Mitä kissat tietävät paremmin kuin me ihmiset? Miksi kissa kehrää rauhaa ja ykseyttä ja me taas kiepumme kuin päissämme mielemme monimutkaisessa levottomuudessa? Mitä meillä on kissoilta opittavaa?
Kirjan teksteistä vastaa kirjailija ja elämäntutkija Klaus Rahikainen ja kuvista taiteilija ja graafikko Kari Jokinen. Teos on yhteinen hankkeemme ja samalla rakkaudenosoitus niin kissoille kuin Elämälle Itselleenkin. Minä rakastan kirjoittamista ja elämän ihmeiden pohtimista ja Kari on piirtäjävelho, joka rakastaa ihmeellisten kuvien tuottamista mitä moninaisimmista aiheista. Karin ehdotuksesta panimme luovat taitomme yhteen ja siitä syntyi tämä oivaltavan kaunis ja herkkä kuvakirja kissoista ja elämän ihmeestä. Kirja on kovakantinen, läpeensä kuvitettu ja siinä on 96 sivua.
Kissa ja ihminen ovat yhtä
Kirjoitin kesän 2020 aikana 27 kirjoitusta rakkaista kissoistani ja siitä elämän ihmeestä, joka niiden kautta näkyy ja tuntuu. Syksyllä graafikko Kari Jokinen innostui antamaan näille tarinoille omanlaisensa värikkään ja hauskan hahmon. Kissat ovat Ellan, joka on 16-vuotiaan Adamin vuotta vanhempi emo sekä 6-vuotias aidon navettakissan pentu Simba, joka on oranssinraidallinen kun muut kaksi ovat mustia. Kaikki kissat ovat muuttaneet kanssani Ahvenanmaalta neljä vuotta sitten ja ne elävät vapaan kissan elämää kanssani Sastamalan Karkussa, jossa myös Kari Jokinen asuu.
Minä rakastan kirjoittamista ja elämän ihmeiden pohtimista ja Kari on piirtäjävelho, joka rakastaa ihmeellisten kuvien tuottamista mitä moninaisimmista aiheista. Karin ehdotuksesta panimme luovat taitomme yhteen ja siitä syntyy tämä oivaltavan kaunis ja herkkä kuvakirja kissoista ja elämän ihmeestä. Olkaa hyvät!
TÄSSÄ NÄYTTEEKSI KIRJAN KAKSI ENSIMMÄISTÄ TEKSTIÄ ELI NE MISTÄ KAIKKI KERRAN ALKOI:
Kissa kehrää ykseyttä
Istuin juuri puutarhassa teekuppi kädessäni. Linnut lauloivat aamuauringossa ja voikukat loistivat kilpaa taivaan kanssa. Musta kollikissa Adam hyppäsi syliini ja ryhtyi kehräämään…
Kissa kehrää ykseyttä, se haluaa tavoittaa minut, olla yhteydessä. Kissa hyrisee tyytyväisyyttään ja saa osakseen paijausta ja rapsutusta, silitystä ja välillä ruokaakin.
Mitä sinä hyriset? Mitä laulua mielessäsi kieputat? Ihmisen laulut ovat usein surun, murheen, puutteen ja pelon lauluja, eikä ole kummakaan että meidän maailmamme niitä heijastaa.
Toki me kaikki koetamme laulaa ilon, onnen, rakkauden ja toivon lauluja, ja väliin jopa osumme oikealle nuotille, ainakin hetkeksi. Mutta koska alitajuntamme laulaa surua ja murhetta, jäävät vielä vain toiveina ja tavoitteina elävät kauniit laulut helposti toteutumatta.
Kuuntele omaa hyrinääsi, sitä refleksinomaista mielenkieppumista, joka luo elämäsi perussävelen, duurin tai mollin. Sen sinä voit läsnäollen muuttaa, valita uudeksi ja mieluusti tuntemattomaksi. Vain tuntemattomassa voi olla jotain uutta ja ihmeellistä, sillä kaikki vanha on jo niin vanhaa…
Suurin tuntematon on Elämä Itse, se Ihme joka sinua ja sinun murheitasikin kantaa. Elämällä Itsellään on vain yksi laulu, laulu ilon ja rakkauden. Jos sitä tahdot laulaa ja sen tahdot tunnistaa sinun on luovuttava kaikesta murheen, pelon ja ahdistuksen hyrinästä mielesi perukoilla. Sitten voit kehrätä iloa yhdessä kissasi kanssa.
Kissa on tyhmä – ja viisas
Tyttäreni rakastaa oranssin väristä kolliaan, Simbaa. Simba on hänen suurin rakkautensa, aina valmis halattava ja silitettävä, kehräävä lohtu kun maailma ei aina toimi hänen tahtonsa mukaan. Miten monasti hän onkaan sanonut: Simba on niin tyhmä!
Hän sanoo nuo sanat suurella rakkaudella ja hellyydellä, ja tarkoittaa ymmärtääkseni sitä älyn suloista rajallisuutta, jossa kissa toimii. Kissan tyytyväisyys ei paljoa tarvitse: ruokaa, vettä, vapautta, hellyyttä, ystävällisyyttä ja hieman seikkailuja ympäristössä. Kissa on tyhmä, kun se ei muuta kaipaa, ja viisas kun se osaa tyytyä siihen mitä sillä on.
Ihmisen osa on toinen. Ihminen kaipaa loputtomasti jotain muuta kuin sitä mikä hänellä on, hän kaipaa aina toisaalle, jonnekin. Ja luulee olevansa tyhmä, jos hän tyytyy siihen mitä hänellä on ja nauttii ruoasta, juomasta, vapaudesta, hellyydestä ja pienistä seikkailuista luonnon helmassa. Mikähän tässä kaikessa oikein on viisautta?
Ihmisen kaipaus on pään kaipausta, kaikenlaisiin kuvitelmiin koukuttunutta tavoittelua. Ihmisellä on iso pää ja painavat aivot, kissalla pieni pää ja kevyet aivot niin kuin on mielikin. Kissa osaa käyttää päätään, ihminen taas on hukassa oman mielensä moninaisten ohjelmien ja mahdollisuuksien kanssa. Ihminen ei osaa käyttää päätään, ei ainakaan omaksi onnekseen.
Ihmisen mieli on kuin uusin huippukännykkä, jossa on niin paljon toimintoja ja mahdollisuuksia, että harva osaa ottaa niitä haltuun. Siksi moni käyttää huippuvehkeitään aivan kuin muinaista nokialaista eli vain soittamiseen ja tekstaamiseen. Ihan kuin ihminen oman mielensä loputtomia mahdollisuuksia, sillä on varottava ettei vain menisi enemmän sekaisin…
Kissa on huippuunsa kehitetty levollisuuden ja rauhan välittäjä, osaansa tyytyväinen ja itsenäinen ja vapaa olento, joka muistuttaa omaan mieleensä eksyneelle ihmiselle elämän ihmeellisestä yksinkertaisuudesta eli siitä ettei meillä lopulta olekaan yhtään mitään hätää.
Ei muualla kuin mielessämme kieppuvissa kuvitelmissa, jotka kaikki koskevat joko menneisyyden tai tulevaisuuden kuvitelmia. Ja ne kuvitelmat on mahdollista katsoa ja nähdä tyhjiksi, ja siten löytää lopultakin rauha kaikkien niiden äärettömien luomisen mahdollisuuksien kanssa, joita omassa mielessämme piilee.
Emme tarvitse enempää kiirettä ja hätää, vaan levollisuutta ja rauhaa ottaaksemme lopulta haltuumme kaikki mielemme suloiset ja ihanatkin luomisen mahdollisuudet. Vasta sitten voimme olla yhtä tyhmän tyytyväisiä kuin kissamme eli rauhassa oman rajattoman rajallisuutemme kanssa.
