Minä, Samavika-Rahikainen, olen halunnut olla hyvä ja samalla tuottanut pahaa rempoillessani ihmisyyteni erilaisten roolien kanssa. Olen pelännyt yksinäisyyttä ja hylkäämistä sekä kaivannut rakkauden ja hyväksymisen lohtua noille äärimmäisille tunteilleni. Ja tuottanut yksinäisyyden ja hylkäämisen kokemuksia lähimmäisilleni eli juuri sitä mitä itse eniten pelkäsin. Olen tuottanut pahaa tavoitellessani hyvää.
Samoin tekevät kaikki lähimmäiseni kaikkialla ympärilläni. He koettavat olla oikeita ja hyviä ihmisiä eli oman joukkonsa hyväksymiä. Sen vuoksi he tekevät mitä kamalampia asioita toisille hyville ihmisille. Sen vuoksi me myös vihaamme naapuriamme, joka ajattelee eri lailla, ja sen vuoksi käymme sotaa viruksia ja bakteereita eli elävän kehomme perusrakenteita vastaan, me kaikki hyvät ihmiset, jotka olemme valmiit kuolemaan ja tapattamaan lapsemmekin omahyväisyytemme puolesta.
Tätä hyväksymisen tarvetta maamme ja maailmamme johtajat käyttävät hyväkseen johdattaessaan meitä kriisistä toiseen oman joukkonsa hyväksi katsomien tavoitteiden vuoksi. Hyvyys on hiton vaarallista, sillä sen avulla meitä hallitaan ja johdetaan sotiin tappamaan toisella lailla hyviä ihmisiä. Hyvyys on sairaus, joka kantaa pahuutta eli vastakohtaansa mukanaan. Hyvyys on kaksinaista.
Jokaisessa ihmisessä on äärimmäinen tarve tulla hyväksytyksi eli halu tulla nähdyksi hyvänä ja rakastettuna ihmisenä. Jokainen ihminen haluaa kuulua maailmaansa, perheeseensä, kansaansa, kirkkoonsa, sotajoukkoonsa tai mihin tahansa ryhmään, joka antaa hänelle mahdollisuuden tuntea itsensä hyväksytyksi. Ja jokainen ihminen on valmis tekemään mitä kamalimpia juttuja naapureilleen, vihollisilleen ja noille muille, jotta hänen omansa hyväksyisivät hänet. Jokainen ihminen on valmis tuomitsemaan, vihaamaan ja taistelemaan oman hyvyytensä puolesta. Hän on valmis tappamaan ja sotimaan omiensa vuoksi. Jokainen hyvä ihminen on paha.
Jokainen ihminen oli kerran sikiö, joka kellui autuaana kohdun rakkauden meressä. Tuolla sikiöllä oli kaikki hyvin. Se oli turvassa ja kaikki sen tarpeet tyydyttyivät ilman vaivaa ja huolta. Sikiö oli ehdottoman hyväksytty, siltä ei mitään puuttunut. Mutta vähitellen sikiön maailman rajat tulivat vastaan ja se rakkauden syli, joka oli ollut vain häntä varten, kääntyikin häntä vastaan.
Lopulta kohdun vahvat lihakset puristivat lapsen rytmisesti pois kohdun autuudesta. Sikiö koki maailmansa lopun, kun se vedenpaisumuksen myötä puskettiin ulos paratiisin porteista eli äitinsä kohdusta. Ykseyden ja yhteyden itsestäänselvyys päättyi ja lapsi syntyi tähän meidän kaksinaisuuteemme eli hyvän ja pahan maailmaan.
Ensimmäisinä vuosinaan lapsi on avuton ja täysin riippuvainen vanhempiensa hoivasta ja huolenpidosta. Lapsi ei pärjää ilman heitä tai muita läheisiä, jotka pitävät hänestä huolta. Siksi lapsen luontainen taipumus on mukautua häntä ympäröivän perheen ja yhteiskunnan toiveisiin ja odotuksiin olivat ne sitten minkälaisia tahansa. Lapsen täytyy tulla lähimmäistensä hyväksymäksi, sillä hän ei pärjää muuten. Siksi lapsi haluaa kasvaa hyväksi ihmiseksi eli sellaiseksi kuin hänen ympäristönsä häneltä odottaa. Lapsi peilaa maailmansa hyvyyttä ja pahuutta, sen kokonaisuutta, sillä lapsi haluaa elää.
Jokainen ihminen syntyy kahden eri sukulinjan huipentumana. Hänen perii isänsä ja äitinsä sukulinjojen halun olla hyvä ihminen eli rakastaa sekä myös näiden kaiken pahuuden eli sukulinjoissa yhteisinä kulkevien erehdysten varjot ja taipumukset. Näiden varaan lapsen mielen rakenteet kehkeytyvät lapsuuden kokemusten kautta. Hän oppii näkemään maailman hyvänä ja pahana eli kaksijakoisena. Lapsi oppii mukautumaan ja heijastamaan maailmaansa tullakseen hyväksytyksi. Tuo lapsi on sinä ja minä, me kaikki.
Hyvyys ja pahuus on välttämätön osa meidän kaksinaista eli vastakohtiin perustuvaa maailmaamme. Tämän näkeminen vapauttaa meidät hyvän lumouksesta eli pyrkimyksestä olla vain hyvä. Se vapauttaa meidät sokeasta pahan tuomitsemisesta ja hyvän tavoittamisesta. Totuus antaa meille rauhan ja vapauden rakastaa niin itseämme kuin toisiammekin ilman tuomitsevaa moraalia. Totuus antaa meille ykseyden näkökulman eli hengen viisauden katsoa lempeästi ja armollisesti tätä aineen atomien plus/miinus energioiden leikistä kasvanutta maailmaamme.
Yö ja päivä, syntymä ja kuolema, hyvä ja paha, kaunis ja ruma sekä kaikki muut vastakohtaisuudet kuuluvat meidän aineelliseen todellisuuteemme. Tämä maailma ei olisi olemassa ilman noita vastakohtia eikä yhtäkään niin sanottua pahaa asiaa voida poistaa ilman, että kokonaisuuskin katoaisi. Ilman miinus-energioita ei ole atomeja eikä niistä syntyvää maailmaa. Ilman kuolemaa ei ole syntymää eikä ilman yötä uutta päivää ja aamua. Ilman pahaa ei ole hyvää, ei tätä meidän maallista todellisuuttamme.
Voitko nähdä itsesi ja lähimmäisesi kuin lapsina leikkimässä Ikuisuuden meren hiekkarannalla? Voitko nähdä meidät kaikki rakentelemassa omia hiekkalinnojamme, omia rakkaita rakenteitamme? Voitko nähdä meidät taistelemassa omien rakennelmiemme hyvyydestä ja huonoudesta? Voitko nähdä meidät potkimassa kumoon toistemme linnoja kostoksi siitä, että meidän rakennelmaamme pidettiin huonona tai pahana? Voitko nähdä itsesi kärsimässä hiekkalinnojesi vuoksi? Voitko nähdä kaiken tämän turhuuden?
Silloin voit palata lapsuuden luovaan viattomuuteen kaikista aikuisen synneistäsi viisastuneena. Silloin voit katsoa armollisesti ihmisten kärsimystä hyvän ja pahan voimien keinussa. Silloin voit jatkaa omien linnojesi ja muiden rakennelmiesi luomista, mutta sinun ei enää tarvitse tuomita ketään tai mitään hyväksi tai pahaksi. Silloin näet, että kaikki maalliset luomukset ovat samaa ainetta, samaa ajan hiekkaa, jonka Ikuisuuden merestä nousevat myrskyaallot jonain päivänä huuhtovat kumoon. Vain keho ja muut rakenteet katoavat, mutta sinä niiden ikuisena luojana jäät aina jäljelle. Sinä olet Ykseys, jota et aineen kaksinaisuudesta koskaan löydä. Sinä olet Elämä Itse.