Olipa kerran kaukana pohjoisessa maa, jonka kansa ei osannut rakastaa. Niin, tai osasivat he sen verran, että tekivät lapsia ja antoivat heille ruokaa ja hoivaa sekä opettivat toisilleen rankan rakkauden roolimalleja. He yrittivät rakastaa.
Suurin noista roolimalleista roikkui vuosisatoja heidän kirkkojensa seinällä. Se oli lähes alaston, verinen ja kidutettu mieshahmo, jota pidettiin kaikkein suurimman rakkauden symbolina ja olentona, jonka mukaan nuo rakkaudettomien maan miehet ja naiset koettivat elää. Otsasi hiessä on sinun leipäsi ansaittava. Niin ja rakkautesikin.
Rakkaudettomien maan kansalaiset oppivat suorittamaan rakkautta, painamaan kovaa ja kuvittelemaan rakkauden tuolta toiselta saatavaksi lahjaksi ja onnen hetkeksi, tai ainakin kehon paineen hetkelliseksi purkautumiseksi. He kuvittelivat rakkauden tuonne toisaalle ja pettyivät kerta toisensa jälkeen, kun tuo toinen, jonka siis olisi pitänyt heitä rakastaa, ei osannutkaan, vaan kuvitteli hänkin rakkauden jonnekin toisaalle. Joko rakkaudettoman omalle kumppanille, joka ei siis uskonut osaavansa rakastaa, tai sitten pahimmillaan jonkin toisen rakkaudettoman kauniiseen tai komeaan kehoon…
Kärsimys kaunistaa. Niin uskotaan rakkaudettomien maassa. Kun tarpeeksi kärsit, saat lopulta kaipaamasi rakkautta, tai ainakin jonkinlaista kunnioitusta tai ainakin kauniita muistolauseita kuolemasi koittaessa. Tämän kaiken saat, ehkä, kun kärsit tarpeeksi kauan omalla ristilläsi vertavuotavana ja kuolemankalpeana, kun et välitä omista tunnoistasi vaan kärsit toistenkin puolesta, puolisoiden ja lapsien ja koko maailman puolesta. Uhri mikä uhri, sillä kärsimys kannattaa, ja lopussa kiitos seisoo! Niin, tai ainakin elin seisoo, joskus, ehkä…
Me olimme kaikki sankareita kerran. Me olimme sankareita toisten sodissa ja toisten taistoissa, me kärsimme parhaamme mukaan, jotta toiset voittaisivat ja saisivat meiltä ja muilta kaiken. Me olemme hiton hyviä uhrautumaan, antautumaan sille, joka kulloinkin vannoo meitä rakastavansa, sillä omaa rakkauttamme me emme vielä ole löytäneet, emmekä edes usko koskaan löytävämmekään.
Tästä kertovat myös muinaissankarimme, jotka hekin tavoittelivat ja melkein saavuttivatkin rakkautensa – siis sen ulkoisen kohteen – ennen kuin kaikki tuhoutui ja jäljelle jäivät vain sammon eli onnen pirstaleet.
”Rakasta mua!” Tässä oudossa maassa tuo pyyntö tarkoittaa: ”Anna mun kärsiä sun kanssasi! Niin, ja nai mua aina välillä, että kehoni tarpeet tulevat edes jotenkin tyydytetyksi. Mutta älä katso mua silmiin ja pidä tarvittava välimatka, jotta yksityinen kärsimykseni pysyy varmasti elinvoimaisena. Mä olen niin yksin…”
Ja luonnollisesti rakkaudettomien maalla on rakkaudettomat johtajat, jotka osaavat johtaa kansaansa rakkaudettomuudesta toiseen. Sota on kaunista ja tuho sekä leipään leivottu kivi ja pettymys. Mutta periksi ei anneta eikä taistelusta eikä kärsimyksestä suostuta luopumaan, sillä onhan siinä kaikki mitä tarvitsemme: Kunniakas kuolema ylivoimaisen taiston jälkeen. Uhrimieli ja taivasjano, joka vie loputtoman kärsimyksen kautta lopulliseen voittoon.
Tämän vuoksi rakkaudettomien maan rakkaudettomat johtajat, jotka siis kansalaistensa tapaan kuvittelevat löytäneensä kaipaamansa rakkauden tuolta toisaalta – niin kuin täällä on tavallista – ovat valmistelemassa koko rakkaudettomien maan uhraamista maailman yhteisen hyvän – siis sen jonka nuo kaukaiset rakastajat määrittävät – puolesta. Rakkaudettomien maasta tehdään rakkauden nimissä maailman kansoja ryöstelevien ylirakkaudettomien yritysten temmellyskenttä ja parhaimmillaan niiden kaipaaman sodan taistelutanner.
”Ajatelkaa nyt, hyvät kansalaiset, miten suurta rakkautta on kuolla koko maailman puolesta! Siis antaa kaikkensa, jotta noilla muilla jossakin muualla – siis ei täällä kärsimyksen ahjossa – olisi hyvä olla oman rakkaudettomuutensa ahneissa kuvitelmissa! Kansalaiset, medborgare, antakaamme kaikkemme kaikkien muiden edestä! Sitä suurempaa uhria ei kukaan pysty antamaan!
”Antakaamme kärsimyksemme kunniakas uhrilahja tälle rakkaudettomuudesta kasvavan pimeyden ja ahneuden hallitsemalle maailmalle ja sen rakastaville hallitsijoille, jotka ovat luvanneet rakastaa meitä mikäli annamme heille niin maamme, sielumme kuin henkemmekin.
”Näin he ovat minulle luvanneet! Minä olen teidän puolellanne ja niin ovat nuo minulle rakkautensa luvanneet suuret johtajatkin tuolla toisaalla. Uhratkaamme yhdessä maamme ja kansamme pyhän yhteisen rakkaudettomuutemme alttarilla, sillä vain näin voimme varmistaa meille luvatun taivasosan, lopullisen voiton ja kuvitellun rakkauden! Amen!”
Sen pituinen se.