Klausin blogi

Kun tapaamme toisen eli tuttavan, ystävän, rakastetun, sukulaisen tai työkaverin kerromme kuulumiset eli sen mitä olemme viime aikoina kokeneet. Minä kerron omat juttuni ja sinä kerrot omasi. Joskus juttumme koskettavat eli herättävät tuntoja ja tuntemuksia toisessa, joka taas puolestaan kertoo jotain vastaavaa tai viestimme herättämää. Juttu kulkee. Joskus taas sinulla – tai minulla – on […]

Ihmisen ensimmäinen ja tärkein ihmissuhde on suhde omaan äitiin. Lapsuuden ensimmäisinä herkkinä vuosina – ja jo kohdussa – se määrittää ihmisen suhteen niin maailmaansa kuin toisiin ihmisiinkin. Sen peilissä ihminen luo oman alitajuisen mallinsa olla ihminen eli selvitä niin äidin kuin muidenkin ihmisten kanssa. Ihminen liittyy maailmaan äitinsä kautta, sen kokemuksen kautta, jonka hän saa

Keskustelin tänään pitkään hyvän ystäväni kanssa. Kerroimme toisillemme viime aikojen tapahtumista ja oivalluksista, siitä miten Elämän ymmärtäminen oli edennyt meissä molemmissa. Ja kaiken muun ohella ystäväni tunnusti olevansa seksiaddikti ja osallistuvansa säännöllisesti SAAn eli Sex Addicts Anonymousin kokouksiin. Ne ovat auttaneet häntä tuon vimmaisen seksin tarpeen kohtaamisessa ja ymmärtämisessä. Toinenkin ystäväni on tuon saman haasteen

Istuin 3,5-vuotiaana kirkonpenkissä ja katsoin alttarilla verisenä raatona ristinpuussa roikkuvaa Jeesusta ja sanoin äidilleni: ”Jeesus odottaa, että ihmiset tulisivat ja ottasivat naulat pois”. Pienen viattoman pojan silmissä Jeesus oli väärin tuomittu ja hänet tulisi vapauttaa ristinpuulta. Tuliko Jeesus väärin tuomituksi? Oletko sinä tullut väärin tuomituksi? Olenko minä? Jeesus hakeutui ristinpuulle ihan itse. Hän hakeutui Jerusalemiin

Voi vittu, kuinka Elämä minua rakastaakaan! Niin suuresti, että mitä syvemmälle minä sen rakkauteen astun ja mitä voimakkaammin minä tunnen sen rauhallisen virtauksen koko olemuksessani, sitä vittumaisempia haasteita se lähettää minulle kohdattavaksi. Mitä syvemmälle astun rakkauteen, sitä selvemmin huomaan ne kaikkein pienimmätkin liikkeet, jotka ennen jäivät havaitsematta. Ja ne saattavat silloin tuntua vittumaisilta Rakastava Elämä

Tänä aamuna Rahikleitos ilmaantui ensimmäistä kertaa Lidlin ulkopuolella, kotonani. Heräsin aikaisin ja huomasin, miten hienoinen huolimylly lähti käyntiin mielessäni. ”Olisiko siinä hommassa pitänyt toimia toisin? Voisikohan sitä vielä jotenkin oikaista tai muuttaa? Mitähän sille voisi tehdä?” Kävin suihkussa, keitin aamukahvikaakaoni ja istuin aamusohvalleni takan ääreen. Tulta ei tarvittu, sillä oli vielä niin lämmin. Istuin hiljaa

Tapasin tänään taas Rahikleitoksen Parkanon Lidlissä. Hän on sen Antiikin Kreikassa kaiken virtaavuudesta puhuneen filosofi Herakleitoksen joku ihme sukulainen, jonka olen tavannut täällä pari kertaa aikaisemmin. Hänellä on yleensä iloisia viestejä. Niin tänäänkin! Olin tuskin ehtinyt astua sisään, kun hän tuli luokseni ja ilmoitti aivan rauhallisesti: – Sinun ei tarvitse huolehtia mistään. Siis ei mistään?

Viime aikoina on alkanut tuntua, että yksi koko elämäni perusteemoista on ollut pyrkimys vihan välttämiseen, sekä oman että toisten. En ole halunnut vihata, enkä tulla vihatuksi. Ja juuri siksi kaikesta hyväntahtoisuudestani huolimatta olen joutunut ajoittain mitä suurimman vihan kohteeksi. Olen vetänyt vihaa puoleeni, koska olen välttänyt sitä. Se on hämmentänyt minua, sillä olen luonteeltani hyvin

Istuin alkuillasta Viinikankosken rannalla ja kuuntelin keskustasta kantautuvaa Liekkiyön konsertin jytkettä. Rummut takoivat, kitarat vinkuivat ja ihmiset kerääntyivät Parkanon torille tiiviiksi massaksi nauttimaan musiikista. Minä ihan tosissani mietin, mikä meitä ihmisiä siinä oikein kutsuu. Miksi ihmeessä kokoonnumme välillä tiiviiksi joukoksi valtavan äänimassan keskelle, annamme basson jyskyttää kehossamme, liikumme samassa rytmissä ja huudamme yhdessä: Jee, jee,jee!?

Tapasin tänään vanhan miehen eli Aimon, joka oli omistanut koko elämänsä sähkölaitteiden korjaamiseen. Ja tuon omistautumisen kautta hän oli päässyt syvälle niin elektroniikan kuin ihmisyydenkin saloihin. Hän ympärillään leijui suloinen rauha. Hänen työhuoneensa oli kuin pieni museo. Vanhoja radioita, stereoita, mittareita, komponentteja ja ihmeellisiä laitteita, joiden käyttötarkoitusta en osannut edes arvailla. Hän oli juuri korjannut