Joudun lopulta tunnustamaan, että olen ollut aivan yhtä vihavetoinen, omahyväinen ja vallanhimoinen oman edun tavoittelija kuin presidentit Stubb ja Zelensky, joita kritisoivat avoimet kirjeeni kiertävät juuri viraalina Facebookissa. Niissä käyn vielä kamppailua ulkoistamaani vallanhimoa vastaan, sillä en ollut vielä valmis näkemään omaani.
Julkaisin nuo kirjeet vuosi sitten kirjassani ”Kirjeitä vallanpitäjille”, joka oli viimeinen kampanjani maailman pahuutta mielestäni ylläpitäviä johtajiamme vastaan. Omaa osaani tässä kaikessa en silloin vielä ollut valmis näkemään, vaikka kirjoitinkin kirjan loppuun kirjeen myös Samavika-Rahikaiselle.
Joku päivä sitten istuessamme Brankkarissa syömässä ystäväni jäi hetkeksi tuijottamaan minua. Hän sanoi kasvoilleni muodostuvan kuin menneen elämäni kasvot, jotka väreilivät nykyisten kasvojeni päällä. Hän näki julman sumopainija-tyyppisen miehen, joka on valmis nujertamaan kaikki vastustajansa. Ja tuo taistelija tietää pystyvänsä siihen. Kuuntelin kuvaa rennosti, sillä en vielä ihan ymmärtänyt.
Ja keväällä, kun sydämeni oireili, tunnistin kyllä sen ikiaikaisen soturin kilven eli suojauksen kantamisesta kasvaneen vasemman käden jännityksen, joka oli rasittanut sydäntäni. Pystyin jopa vapauttamaan sen eli laskemaan suojaustani. Mutta olin vielä täysin kyvytön näkemään taisteluun virittäytynyttä oikeaa kättäni, joka heilutteli sanan säilää perinteisen miekan sijaan. En nähnyt omaa osaani maailman taisteluissa, vaan kuvittelin olevani hyvän asialla, ja vain pyhästi puolustautumassa, taistelemassa rakkauden puolesta.
Vaan kesäkuun alussa tänä vuonna jotain muuttui. Istuksiessani tutulla paikallani Viinikankosken rannalla sain syvän ja elävän kokemuksen Elämän virrasta, joka kantaa minua sylissään. Sain sellaisen rakkauden kokemuksen, joka ei vaatinut minulta mitään, ei kaivannut minun taisteluani. Se vain kantoi minua ikuisessa sylissään.
Luettuaan tuosta virtauskokemuksesta eräs lukijani tunnisti siinä oman vastaavan ja jo aikoja sitten tapahtuneen kokemuksensa. Hän otti yhteyttä ja huomasimme olevamme yhtä tuon virtauksen kautta. Huomasimme rakastavamme. Kauan kaipaamani rakkaus alkoi tulla todeksi elämässäni. Eikä se vaatinut minua taistelemaan.
Sitten erään henkilökohtaisen ja pitkään kestäneen konfliktin loppuhuipentumana jouduin hirvittävän prässin kautta nöyrtymään ja näkemään, että kaikki se kovuus ja kylmä voitontavoittelu, josta toista osapuolta syytin, oli myös minussa. Ja että se vapaus, jonka puolesta olin sanoillani taistellut, oli vapautta syyttää ja loukata toista ihmistä eli oman vittumaisuuteni ulkoistamista. Olin nähnyt tämän kaiken toisissa ja maailmamme johtajissakin, mutta vasta nyt olin valmis näkemään sen myös itsessäni. Se oli nöyryyttävä hetki, mutta se toi rauhan.
Tuo oman vittumaisuuteni tunnustaminen oli suuri helpotus. Se itketti ja ihmetytti ja sai minut tuntemaan suurta rakkautta tuota vastustajakseni antautunutta ihmistä kohtaan, joka oli näin antanut minulle mahdollisuuden lopulta kohdata oman kusipäisyyteni, sen oman rakkaudettomuuden kokemukseni mustasta aukosta kumpuavan vihani, jonka olin niin taitavasti peittänyt hyväntahtoisuuden ja oikeamielisyyden kaapuun. Mitä suurin kiitos hänelle siitä, että jaksoit panna minulle hanttiin niin pitkään, että sain oman osani lopulta näkyviin. Minä sain rauhan.
Nyt voin haudata taistelukirveeni eli oman sanan säiläni, jolla olen käynyt omaa sotaani niin lähimmäisiäni kuin maailman mahtaviakin vastaan. Olen omalla tavallani halunnut nujertaa vastustajani ja valloittaa oman maailmani aivan niin kuin nuo kaikki muutkin tekevät. Olen naamioinut oman julman ja itsetietoisen sumopainijani tähän hyväntahtoisen miellyttäjän hahmoon ja pyrkinyt siten jälleen kerran voittamaan ja ottamaan haltuuni koko maailman.
Siksi olen kirjoittanut kaikki 22 kirjaani vuodesta 1988 lähtien: en vain jakaakseni sitä mitä näin, vaan myös saadakseni maailman näkemään niin kuin minä näin. Olen näin omalla tavallani halunnut valloittaa maailman ja taistellut siksi sen voittamiseksi.
Kun taistelu todella loppuu, jäljelle jää rauha. Jäljelle jää myös se rakkaus, jonka puolesta olen kuvitellut taistelevani. Jäljelle jää ilo ja ihmetys, vapaus olla ihan mitä tahansa. Olen riisunut naamioni.

