Oletko sinä huolellinen ja huoliteltu vai huolestunut ja huolella hallittu? Hallitsetko sinä lähimmäisiäsi huolellasi vai annatko sinä heidän hallita sinua omilla huolillaan? Onko noihin huoliin mitään todellista syytä vai onko huolehtiva elämäsi vain vanha tapa eli vanhojen huolien heijastus? Ja kun kysyn sinulta näitä huolellisia kysymyksiä, niin kysyn ne samalla myös itseltäni. Ovatko kaikki meidän huolemme todella tarpeen?
Eilispäivänä eräs ystäväni kertoi saaneensa niin vahvan eheyttävän kokemuksen, että koko hänen selviämisen huolen ympärille huolellisesti rakentamansa identiteetti tuntui olevan uhattuna. Oliko hän enää olemassa, kun tuon jatkuvasti hänen mielessään kieppuneen huolen sijaan hänen mielensä oli rauhan täyttämä? Oliko hänellä ilman huolia enää mitään elämää? Huolten alta löytynyt ihmeellinen rauha sekä kiehtoi että pelotti häntä. Pitäisikö keksiä jotain uutta huolestuttavaa?
Huolet ovat usein elämämme ainoa sisältö. Huoli työstä ja toimeentulosta, huoli rakkaudesta ja ihmissuhteista, huoli huolehdittavista lapsista tai vanhemmista, puolisostakin. Huoli maailman tilasta ja ilmastosta, huoli sodasta ja kärsimyksestä, huoli uutisista tai uutisten puuttumattomuudesta. Huoli elämästä ja kuolemasta. Huoli ihan kaikesta.
Me olemme syntyneet huolien keskelle; äidin, isän, kätilön ja lääkärinkin huolien helmaan. Me huolettomat, viattomat ja vaivattomat henkiolennot synnyimme huolellisesti huolehtivaisten ihmisten maailmaan. Me imimme heidän huolensa meidän sieluumme ja otimme heidän huolensa kannettaviksemme. Meistä kasvoi huolellisesti huolestuneita kunnon kansalaisia, jotka tekevät mitä tahansa huoliensa hälventämiseksi, mutta käytännössä vain ylläpidämme niitä. Elämä on huolehtimista.
Se mitä mielessäni tunteena kannan toteutuu kaikesta huolesta huolimatta juuri sellaisena kun se on. Jos kannan huolta ja toimin sen perusteella ja sitä varten, tuotan itselleni loputtomasti uusia huolia huolehdittavaksi. Se on luomisen laki. Jos taas toimin huoletta, mutta silti huolellisesti läsnä ollen ja tietoisena ajatuksistani ja toimistani, luon huoletonta ja vaivatonta todellisuutta, jossa kaikki hommat tulevat hoidetuksi ilman huolta ja vaivaa. Ihan ilman hätää niin kuin syntyessäni oletin ja kaipasinkin. Silloin jouduin pettymään törmätessäni lähimmäisteni huolten verkkoon, johon jouduin tottumaan ja sopeutumaan tullakseni huolellisten ihmisten hyväksymäksi eli itsekin huolelliseksi kunnon kansalaiseksi. Kasvaakseni ihmiseksi, jonka elämä on huolten täyttämää. Sekin on luomisen laki.
Jos rohkenen tulla tietoiseksi omista alitajuisista huolistani, jotka olen matkallani omaksunut, voin niiden luojana ja kantajana myös luopua sellaisista huolista, joista olen saanut tarpeekseni. Mutta harva meistä rohkenee luopua huolistaan, sillä ne ovat tuttuja ja turvallisia ja olemme tottuneet tulemaan toimeen tai taistelemaan taitavastikin niiden vuoksi. Kuka nyt huolisi huolistaan luopua?
Minäkin olen taistellut pitkään huolieni puolesta ja uskonut niiden antamaan elämän sisältöön. Taistelijana on hyvä olla, olen huolessani kuvitellut ja tuntenutkin. Olen saanut huoliltani paljon, mutta nyt alan saada niistä tarpeekseni. Minua ei enää huoltsita huolehtia, sillä olen saanut maistaa sitä vielä tuntematonta rauhantilaa, jonka ystävänikin oli sisältään löytänyt. Minä haluan tutkia tuota kiehtovaa tuntematonta ja siksi minun on päästettävä irti tutuista huolistani, jos kerran en enää halua huolehtia niistä. Vain vanhojen huolien kuollessa minun luovassa mielessäni voin luoda jotain ihan uutta ja huoletonta, jotain vielä tuntematonta huolettomuutta.
Lähdetkö mukaan tuolle tutkimusmatkalle vai jäätkö vielä hoivaamaan huoliasi? Valta on sinun aina ja kaikkialla enkä minä enää suostu kantamaan sinusta huolta, en siitä aikuisesta ja kaikkivaltiaasta luojaolennosta, joka sinä olet, ja minäkin olen. Kaikki on hyvin.