Kävin tapaamassa minulle rakasta lähes satavuotiasta ihmistä. Emme ole hänen kanssaan sukulaisia, mutta olen saanut aikanani tutustua häneen ja tavata varsin usein. Nykyään asumme niin kaukana toisistamme, että tapaamiset ovat harventuneet.
Kohdatessamme hän istui pienenä ja heikkona rullatuolissaan eikä hän heti tunnistanut minua, enkä minäkään häntä. Mutta kun pääsimme jutun alkuun, löysimme taas toisemme kuin edellisestä tapaamisestamme olisi kulunut vain joitakin päiviä, vaikka oikeasti oli kulunut vuosia.
Hänen iloluontoinen, hyväntahtoinen ja terävä luontonsa tuli kauniisti esiin vanhuuden hidastavien verhojen takaa. Me nauroimme ja nautimme toistemme seurasta. Hän oli ollut hoitolaitoksessa jo varmaan kymmenkunta vuotta, mutta kaipasi edelleen kotiin, omaan taloonsa ja sukulaistensa tykö. Hän kaipasi myös lapsuutensa maisemia, sitä todella ankaran köyhää lapsuutta, jonka hän oli työllään ja tarmollaan taittanut hyvinvoinniksi ja menestykseksi tässä meidän yhteisessä maassamme. Hän oli yksi hyvinvointimme rakentajista, jonka me hyvinvoivat olemme siirtäneet pois silmistämme ja arjestamme, ja antaneet hänet pois järjestelmän hoidettavaksi. Hän oli yksin ja kaipasi omaisiaan.
Ja silti hänellä oli ulkoisesti hyvä olla. Hänen hoitolaitoksessaan oli hyvä henki ja uskon, että hänestä pidetään ihan oikeasti hyvää huolta. Hänen mielensä oli kirkas kaikesta kehon heikkoudesta huolimatta eikä häntä ollut lääkitty sänkyhoidettavaksi paketiksi niin kuin tiedän joissain paikoissa tapahtuvan. Meidän hyvinvointiyhteiskuntamme rakentajia ja erityisesti sodan jälkeisiä suuria ikäluokkia alkaa olla jo niin paljon hoidettavina, että yhteiskuntamme resurssit eivät tunnu riittävän pitämään heistä hyvää huolta heidän viimeisinä vuosinaan. Nyt jo ehdotellaan, että heidän pitäisi myydä kovalla työllä keräämänsä omaisuus, jotta he voisivat itse maksaa siitä hyvästä hoidosta, jota yhteiskunta ei enää tunnu pystyvän tarjoamaan.
Samalla melkein kaikki tuota hoivatyötä tuottavat laitokset on jo myyty ulkomaisille sijoittajille, joille on lopulta ihan sama miten meidän vanhuksemme ja heitä hoitavat ihmiset voivat, kunhan ne vaan saavat sijoitukselleen hyvän tuoton. Ennen vanhaan vanhukset hoidettiin kotona, he ja heidän sairautensa ja kuolemansakin kuuluivat elämän kiertoon. Sitten heitä hoidettiin kunnallisissa laitoksissa yhteisillä vähilläkin veromarkoilla. Tästä ajasta olen kuullut seuraavan ihanan tarinan, jonka kertoi minulle siinä esiintyvä lapsi tyytyväiseksi aikuiseksi kasvettuaan.
Eräs nuori nainen sai lapsen avioliiton ulkopuolella. Koska hänellä ei ollut miestä, joka elättäisi hänet, hänet pantiin töihin kunnalliseen vanhainkotiin. Lapsen hoito järjestyi kätevästi niin, että vanhainkodin mummot yhdessä ja vuorollaan saivat nauttia tuon pienen vauvan sylittämisestä ja hoitamisesta. Tuolla lapsella oli onnellinen lapsuus, sillä hän sai ihan ylenpalttisesti rakkautta ja samalla hän teki häntä hoitavien mummojen elämästäkin merkityksellistä. Hänelle ja hänen äidilleen löytyi paikka tuossa köyhässä maailmassa.
Meidän vauraassa maailmassamme vanhuksista on tehty ylikansallisten yritysten lypsylehmiä. Heidät on myyty maailmalle niin kuin suuri osa suomalaisista suuryrityksistä, kaivoksista ja muista kansallisista resursseistakin. Me emme enää osaa pitää huolta itsestämme, vaan luotamme vieraan apuun täällä idän ja lännen rajamaastossa, jossa lännen isot kihot ovat ottaneet liikeyritysten lisäksi myös koko hallintomme haltuunsa.
Milloin olet viimeksi kuullut suomalaisen poliitikon, pääministerin tai presidentin puhuvan muuta kuin läntisen markkinatalouden voittoisaa liturgiaa, joka on ottanut niin maamme kuin sen rakentaneet vanhuksetkin omiin voittoisiin käsiinsä? Milloin olet kuullut suomalaisen johtajan tai median puhuvan suomalaisen itsenäisyyden ja vapauden puolesta, niiden elävien ihmisten puolesta, jotka ovat tämän maan rakentaneet ja sitä edelleen rakentavat?
Me olemme kadottaneet itsemme ja itsenäisyytemme. Me emme ole pelkästään hylänneet hyvinvointimme rakentaneita vanhuksiamme, vaan me olemme hylänneet itsemme ja koko maamme. Me olemme unohtaneet mitä inhimillinen hyvinvointi ja rakkaus todella merkitsee ja lähteneet etsimään sitä maailman tarjoamasta voitontavoittelusta. Sen hoivissa jokaisesta ihmisestä, niin nuoresta kuin vanhastakin, tulee vain meitä kaikkia hyväksikäytettävän koneiston osa, josta revitään tehokkaasti irti kaikki mahdolliset voitot maailmaamme hallitseville ylikansallisille sijoitusrahastoille ja muille mistään muusta piittaamattomille toimijoille.
Tätäkö ihmisen elämä todella on? Eikö tosiaankaan ole mitään muuta? Missä on se ikuinen ja iloinen, utelias ja luova elämä, jonka viattomina lähettiläinä me kaikki tänne kerran synnyimme? Missä on elämän ilo kaiken tämän voitontavoittelun ja hyväksikäytön keskellä? Huomaatko, miten me hyväksikäytämme niin itseämme, toisiamme kuin vanhuksiamme, jotta me voittaisimme jotain eli saisimme enemmän rahaa ja siitä kasvavaa valtaa kuin tuo toinen? Me taistelemme ihanaa ja ihmeellistä elämää vastaan ja ihmettelemme sitten, miksi meidän elämämme on tylsää, kiireistä, mitäänsanomatonta ja tyhjää. Me taistelemme omaa elämäämme vastaan, jotta voittaisimme jotakin. Me linnoittaudumme rahan taakse ja eristämme itsemme ja toisemme siitä rakkaudesta, jota me kaikki kaipaamme.
Rakkaus on elämän syli, jossa tämä kaikki tapahtuu. Rakkaus on elämän antaja, jonka me olemme unohtaneet ja muuttaneet rahalla ostettaviksi korvikkeiksi. Rahalla saa hoivaa, ravintoa ja vaipanvaihtoa, mutta rahalla ei saa sitä rakkautta, jota me kaikki sisimmässämme kaipaamme. Maksulliset naiset ja miehet eivät pysty korvaamaan sitä rakkauden kaipuuta, joka on jäänyt kaikumaan meidän kaikkien sydämiin tässä itsensä unohtaneiden ja toisensa hylänneiden ihmisten maassa. Me olemme unohtaneet oman rakkautemme.
Rakkaus on sinussa ja minussa. Miten mahdottomaksi ja vaikeaksi meidän rakkauden kaipuussamme luomamme maailman onkaan mentävä ennen kuin me heräämme etsimään rakkautta sieltä missä se meitä odottaa eli omasta sydämestämme? Kuinka räikeäksi meitä kaikkia hyväksikäyttävän maailmamme huijauksen on käytävä ennen kuin rohkenemme kääntyä siitä pois päin, sisäänpäin omaan voimaamme ja rakkauteemme?
Sinä olet oman maailmasi ja todellisuutesi ainoa kaikkivaltainen luoja. Sinä luot omassa pyhässä mielessäsi kantamillasi odotuksillasi juuri sellaisen yhteiskunnan, vanhuuden ja kuolemankin kuin mitä itsellesi kaipaat ja odotat. Jos nykyinen meno ei sinua enää innosta ja kiinnosta, sinun on syytä siivota oma mielesi eli ne odotukset, joilla todellisuuttasi luot. Se on mahdollisesta, kun heräät maailmasi sinulle tarjoamasta tylsyyden unesta elämän joka hetki uudistuvaan ihan’uuteen!