Tapasin viikonlopun Festiva Magicassa Karjalohjalla kaksi ihmeellistä naista, Minna Kokkin ja Anne Kuirin. Nukuin molemmat yöni Corsa Camperissäni ja päädyin molempina aamuina läheisen hotellin aamiaispöytään. Siellä sain nuo kaksi naista kummallakin kerralla aamiaisseurakseni.
Heidän välillään virtasi ihmeellinen rakkauden yhteys, tuntui kuin he olisivat sama sielu kahdessa eri hahmossa. Minna on stadin kerrostalojen kasvatti ja Anne taas ihan selvästi Savosta, jossa minäkin olen asunut.
He olivat molemmat eläneet rankasti haastavan elämän siinä pelon lumouksessa, johon tämä maailma meidät kaikki johdattaa. Mutta olivat kummatkin tykönään heränneet siitä joitakin vuosia sitten ja pian sen jälkeen löytäneet toisensa, toisen kaltaisensa ja vertaisensa. He olivat jatkaneet rakkauteen avautumistaan yhdessä.
Heidän kanssaan oli hyvä olla, sillä heissä molemmissa oli herännyt se rakkauden lämmin syli, jota he itse eivät lapsuudessaan olleet saaneet kokea. He olivat rakkauden ja anteeksiannon johdatuksessa käyneet läpi kaiken sen, kivun, pettymyksen ja vihan, jonka lapsuuden ankarat kokemukset olivat jättäneet heidän mieleensä, ja päätyneet kaiken takana olevaan rauhaan ja rakkauteen.
Sain kokea heidän kantamansa rauhan niin sydämessäni kuin kehossanikin, kun pääsin istumaan heidän keskelleen sohvalle oheista kuvaa varten. Koskaan aiemmin en ole saanut olla niin rauhassa kahden rakastavan ihmisen välissä. Jäimme siihen pitkäksi aikaa kuvan ottamisen jälkeenkin. Siinä oli hyvä olla.
Läksiäislahjaksi sain kirjan, jonka he olivat yhdessä julkaisseet keväällä ja jota he olivat ilmaiseksi jaelleet kaikille halukkaille. Kirjan nimi on ”Isin tyttö” ja siinä Minna kertoo oman ankaran ja haastavan tarinansa, joka päättyy hänen alkoholisti-isänsä saattohoitoon. Siihen miten Minna oppii elämään ja rakastamaan kohtaamalla kuoleman silmästä silmään, kokonaan ja rauhallisesti. Elämä on kuoleman lahja.
Minua kosketti erityisesti Minnan hyväntahtoiset ja anteeksiantoa kantavat pohdinnat, jotka koskivat hänen isäänsä sekä sitä kautta myös hänen miesystäviään ja kumppaneitaan. Minna on sitkas tyyppi, joka on kaikesta huolimatta halunnut oppia rakastamaan. Ja elämä opettaa.
Ihan samoja läksyjä minäkin olen opiskellut, omalla tavallani. Siksi Minnan jutut osuivat ja nostattivat kyyneleitä silmiini. Onhan minullakin vanhemmat, joita olen opetellut rakastamaan, sekä viisi lasta, jotka ovat osaltaan saaneet niitä kolhuja, joita me kaikki saamme, kun vanhemmat eivät vielä osaa rakastaa. Silloin lapsen on opeteltava itse eli löydettävä rakastava aikuinen itsestään, kuten Minna on tehnyt.
Kirjan lopussa on Annen kanavoimia viisaustekstejä, joista erityisesti Äiti Maan viesti tuli minua lähelle. Siinä kaikui se rakkauden laulu, jota minunkin äitini aikanaan koetti ja halusi laulaa, mutta ei puhtaasti kyennyt, sillä hän kantoi vielä oman lapsuutensa kohtaamattomia tunteita mukanaan. Se osui ja itketti.
Minnan ja Annen lahja on se, että he näyttävät miten haavoittuneet äidit ja naiset voivat kasvaa omaan vahvaan ja yksinkertaiseen rakkauteensa, joka ylipursuavana ja viisaana kumpuaa niin heidän lapsilleen kuin muillekin heidän lähimmäisilleen. Minna ja Anne näyttävät olemuksellaan ja teoillaan, että rakastaminen on todella mahdollista myös tässä haastavassa ja ankarassa maailmassa. Ja se on mahdollista meille kaikille, sinulle ja minulle.
Kiitos Minna ja Anne siitä rakkaudesta, jota elätte todeksi! Kiitos myös ”Isin tyttö” kirjasta, jonka kautta jaatte sitä kaikille meille! 
Kuulin, että on tulossa myös toinen kirja, jossa Anne kertoo omasta ihmeellisestä matkastaan tähän rakkauden todellisuuteen. Sitä kirjaa täydentävät vuorostaan Minnan kanavoinnit. Yhteistyö on kultaa! 
Se on rakkautta!