ASTU SISÄÄN SYVÄLLE IHMISYYTEEN
Kirjat
Matkallani olen vuodesta 1988 lähtien kirjoittanut 21 omaa kirjaa ja ollut mukana kirjakätilönä monien muidenkin luomisessa. Kaiken kirjoittamiseni taustalla on aina ollut halu nähdä maailman kulissien taakse ja tavoittaa totuus – mitä se sitten onkaan.
Kirjani ovat kuin askelmia sen vapahtumisen tikapuilla, johon ne ovat minut johdattaneet. Lopulta sain kokea, että minä olen se rakkaus, jota olen maailman kulissien takaa turhaan etsinyt. Minä olen se totuus, jota olen maailman turuilta turhaan etsinyt, se rakastava luoja, jonka olin omien alitajuisten pelkojeni taakse hetkeksi piilottanut. Sinäkin olet!
Me olemme kaikki kuin lapsia, jotka kerran vetivät pelon peiton oman luovan voimansa päälle ja lähtivät piilosille kokemaan, miltä tuo pelottava erillisyys tuntuu. Se oli niin jännää, että unohduimme uskomaan tuon pelkojen peiton omaksi itseksemme ja todelliseksi minäksemme. Tuosta hetken erehdyksestä kasvoivat kaikki murheemme ja sen kohtaamisesta kertovat kaikki kirjani. Ole hyvä!
Viimeisimmät kaksi kirjaani kesältä 2025 antavat lukijalle uusia oivaltavia avaimia hänen oman perimmäisen luontonsa ymmärtämiseen. ”Rakkauden koodi” pureutuu syvälle ihmisyyden ytimeen ja antaa lukijalle kiehtovia näkyjä hänen omassa mielessään piilevään rakkauden lähteeseen, siihen jota hän on ikänsä etsinyt toisista ihmisistä ja maailmastaan. Ja ”Maailman koodi” näyttää hänelle maailman todellisen luonnon sellaisena kuin se on kaikkien hämäävien ja vääristävien kuvitelmien tuolla puolen. Se näyttää maailman ihmisen omana luomuksena, jota hän itse hallitsee ja jonka hän voi muuttaa mikäli hän muuttaa omaa mieltään, joka sen luo ja sitä hallitsee. Ihminen on oman maailmansa luoja ja oman mielensä ainoa hallitsija.
Ole hyvä ja herää! Nyt on sen aika!
Ja jos haluat ihmisen sisäisten pelkojen kohtaamisen lisäksi tutkia todellisuutta sekä maapallomme että ulkopuolella, suosittelen sinulle tutustumista kirjaan ”Projekti Planeetta Maa”, jonka sain toimitettavakseni ja kirjaksi kätilöitäväksi tammikuussa 2024. Sen kanssa työskenteleminen johdatti minut ymmärtämään oman osani maailman suurella näyttämöllä eli tajuamaan olevani yksi niistä miljoonista ja miljoonista tähteläisistä, jotka ovat vapaaehtoisina syntyneet tänne Maaplaneetalle kohottaakseen sen pelkoon jumittunutta värähtelytasoa niin korkeaksi, että lopulta voimme ihmiskuntana solmia uuden tietoisen yhteyden avaruuden äärettömyydessä elävien veljiemme ja siskojemme kanssa. Tämä mahdollistaa hedelmällisen kanssakäymisen ja kaipaamamme Uuden Maan syntymisen. Nyt on sen aika!
”Elämän kirja” ja ”Projekti Planeetta Maa” ovat sisarkirjoja, sillä inhimillisten pelkojen kohtaaminen ja purkaminen on edellytys sille avaruudelliselle yhteydelle, josta ”Projekti Planeetta Maa” kertoo. Molempia tarvitaan ja molemmat ovat saatavissa IamBooks-kirjakaupasta.
NYT SAATAVILLA OLEVAT
IamBooks-kirjakaupan kirjat

SAANA MARTINOVA: Valitsin elämän!
Kun Saana Martinovalle annettiin ”parantumattoman syövän” diagnoosi, hän lähti etsimään parannuskeinoja luontaisten hoitojen parista. ”Valitsin elämän! – oivalluksia paranemisen polulta” kertoo Saanan omakohtaisista kokemuksista tältä matkalta. Matkalta, jolle hän ei uskonut päätyvänsä, mutta joka muutti hänen koko elämänsä ja siinä ohessa myös hänen terveydentilansa.

KLAUS RAHIKAINEN:
Rakkauden koodi
”Rakkauden koodi” syntyi erään Rahikaisen rehellisestä matkasta kohti rakkauden ydintä ja sen lähdettä hänessä itsessään.
Kirja on kuvaus yhdestä onnistuneesta matkasta pelon kentän läpi, joka avasi yhteyden rakkauden pyhään ja voimalliseen tilaan. Nämä avaimet Rahikainen tarjoaa nyt lukijoilleenkin.

KLAUS RAHIKAINEN:
Maailman koodi
”Maailman koodi” näyttää miten maailman ankara näyttämö on vain kaikkien ihmisten sisäisen mielennäyttämön yhteinen heijastus ulkoisessa todellisuudessa.
Eli mikäli haluat muuttaa maailmaasi, muuta ensin oman mielesi rakenne ja tunnemaailma eli se koodi, jolla itse luot maailmaasi. Silloin myös maailma muuttuu!

MERI LÄHTEENOKSA:
Tyhjyys tanssii
Millaisia ovat valaistuneet tilat? Millaisia polkuja niihin kuljetaan? Mikä niiden anti nykyihmiselle voisi olla? Entä millaisena maailma ja ihmisenä oleminen silloin näyttäytyy? Näihin kysymyksiin Meri Lähteenoksan kokemukselliset kuvaukset antavat monia hätkähdyttävän hilpeitäkin vastauksia.

KATI HOFFSTRÖM – JANNE LAAKSO:
Projekti Planeetta Maa
Keväällä 2023 Kati Hoffström alkoi kanavoida Kiri-olentoa, joka kertoi edustavansa Galaktista Federaatiota ja joka johtaa tähtisiemen-projektia. Projektin puitteissa maaplaneetalle on vuosikymmenien ajan lähetetty miljoonia vapaaehtoisia tähteläisiä nostamaan ihmiskunnan värähtelytaajuutta. Projekti on loppuvaiheissaan ja toivottu värähtelytason nousu on jo saavutettu.

KLAUS RAHIKAINEN:
Elämän kirja
Onko mahdollista, että Rahikainen olisi lopulta ymmärtämässä mistä tässä ihmisen elämässä todella on kyse? ”Elämän kirja” paljastaa sen rakkauden, jota me turhaan olemme lapsen lailla toisiltamme etsineet, kaivanneet ja odottaneet. Kirja johdattaa lukijansa tämän omien perimmäisten kysymysten äärelle, ja niiden läpikin. Kaikki on mahdollista Elämässä ja rakkaudessa!
– Kirja on loppuunmyyty –

KLAUS RAHIKAINEN:
Ilo on elämän tarkoitus
Kirja sisältää tekstejäni vuosilta 2021-22 ja se huipentuu pääsiäisenä tapahtuvaan kuolemaan ja ylösnousemukseen eli hetkeen jolloin kohtaan yhden syvimmistä varjoistani.
Kirja haastaa myös lukijansa tulemaan esiin omien pelkojensa peiton alta ja astumaan iloon ja rakkauteen, joka on meidän kaikkien perimmäinen olemus.

KLAUS RAHIKAINEN:
Alussa oli ilo
Tämän kirjan kirjoittaminen teki Rahikaisen näkyväksi Elämälle Itselleen, joka odottaa hetkeä, jolloin me luovumme rakastavan ytimemme ympärillä kieppuvista pelottavista varjoista ja astumme siihen valoon ja rakkauteen, joka jokaisessa ihmisessä odottaa kukoistustaan. Kirja on kirjoitettu koronavuoden aikana, ja siinä nousevat esiin myös aikamme kysymykset terveydestä ja sairaudesta, asiantuntijoiden vallasta ja ihmisen vapaudesta.

SUNDELL-VILÉN-WIIK:
Karma-astrologian avaimet
Uudistettu painos suositusta karma-astrologian kirjasta. Miten karma-ajattelua voi hyödyntää astrologisen kartan tulkinnassa? Mitä kaikkea esimerkiksi syntymäkartan kuunsolmut voivat kertoa karmallisesta taustasta tai elämän suunnasta? Kirja sisältää materiaalia, jota ei ole aikaisemmin julkaistu suomen kielellä. Lukuisat karttaesimerkit tunnetuista henkilöistä tukevat teoriaa ja antavat oman mielenkiintoisen lisänsä astrologian harrastajille.

MONA LEO:
Elämä rakastaa sinua
”Elämä rakastaa sinua” on maailmankirjallisuuden helmi, jonka kirjoitti suomenruotsalainen nuori äiti Mona Leo talvisodan aikoihin vuonna 1940. Se on kaunein ja viisain kirja, jonka olen koskaan näppeihini saanut ja olen iloinen, että sain kääntää sen ja tuoda siten myös suomenkielisille lukijoille vuonna 2014.

KLAUS RAHIKAINEN:
Alussa on ajatus
”Alussa on ajatus” vuodelta 2013 oli näkyjeni kaunis tiivistelmä ajalta jolloin olin juuri jäänyt leskeksi ja 7-vuotiaan tyttäreni yksinhuoltajaksi. Täynnä aavistuksia Elämän ihmeestä arkisen maailmamme kulissien takana. Suomeen palaamiseni ensimmäinen airut. Kirjan keskeinen teema on kaiken synnyttävä ajatus, jumalan ja ihmisen luova alkuajatus. Kaikki elämän leikit ja draamat alkavat yhdestä ajatuksen liikahduksesta.

KLAUS RAHIKAINEN:
A Little Book of God
”A Little Book of God”syntyi vuonna 2012 yhden pyhän viikon aikana, jolloin keskityin keräämään kaikki kauneimmat helmet ja tekstin pätkät englanniksi kirjoittamistani teksteistä.
Tekstien runonomainen kauneus viittoo arjen ohuen verhon tuolle puolelle, Elämään Itseensä meissä kaikissa.

KLAUS RAHIKAINEN:
Ordning ur kaos
”Ordning ur kaos” syntyi vuonna 2009 sikainfluenssa pandemian, jota ei silloin vielä saatu aikaiseksi, kolkuttaessa maamme porteilla. Ihmettelin maailman menoa, pelon syvyyttä ja niitä hätäisiä toimenpiteitä, joiden avulla kuvittelimme pääsevämme eroon peloistamme.

KALEVI RAHIKAINEN:
Itse metsäni pohjoinen
”Itse metsäni pohjoinen” on isäni Kalevi Rahikaisen kootut runot sisältävä teos, jonka kokosimme vuonna 2010 yhdessä kirjallisuudentutkija Immo Pekkarisen kanssa. Kirjassa soi voimallisena rakkaus luontoon, metsään ja elämän ihmeeseen.

REINO LEHTINEN:
Hengen kevät
Lempeä käsikirja sille, jota ihmisen sisäiseen ykseyteen herääminen tänä aikana kutsuu. Lähde mukaan lempeälle ja antoisalle matkalle itseesi! Monin esimerkein Reino rohkaisee meitä luottamaan maailmankaikkeuden hyväntahtoisuuteen ja osallistumaan uuden maailman rakentamiseen.
Muita kirjojani joista painos tällä erää loppu:

Pelon tuolla puolen ja Olet rakkaus jota kaipaat ovat sisaruskirjoja, jotka ilmestyivät yhtä aikaa syksyllä 2020. Niiden otsikoissa kiteytyy koko elämäni ja kirjoittamiseni perimmäinen sanoma: Pelon tuolla puolen olet rakkaus, jota kaipaat. Ei mulla muuta 🙂
Kissa kehrää ykseyttä on graafikko Kari Jokisen kuvittama ja monen rakastama elämänviisauksien ryydittämä kissakirja, jota on myyty jo 600 kpl. Sekin on tällä erää loppuunmyyty, mutta harkitsen uuden painoksen ottamista.

Ajatuksen hatara maailma, 1988 – esikoisteokseni, joka käänsi elämän arkiset totuudet uudeksi ja tuoreeksi ihmetykseksi. Levisi laajalle.
Elämän outo kulku, 1988 – kuin historiallinen lähdeteos elämästäni tuota ennen. Romaani, jonka lukija sai luoda omassa mielessään.
Puheita pojalleni, 1988 – viittaus isäni samannimiseen runoon, jonka hän julkaisi ennen syntymääni aivan niin kuin minäkin tämän ennen toisen poikani syntymää.

Avoimet kirjeet, 1990 – kirjeitä maailman mahtaville Jumalasta Paavo Väyryseen. Sanojen julkisen valheen paljastamista. Helsingin Sanomien arvostelu kirjasta: Sanaton elämä ja elämätön sana.
Rakkauden äänetön laulu, 1992 – kauniita ja rakkaudellisia tarinoita ja kertomuksia Elämän mahtavassa sylissä.
EU vai elävä maailma?, 1994 – EU-vaalin aikainen näky siitä mihin meitä EUn avulla kuljetetaan, jolle tuolloin naureskeltiin, mutta ei enää.

Livet är!, 2005 – suloisia kolumnejani Ålandstidningen- nimisestä lehdestä. Nimessä vastaus kysymykseen siitä mikä on elämän merkitys: Elämä on!
Just a Thought, 2012 – tekstejä siitä miten se miksi itseämme kuvittelemme on vain ajatus. Käänsin kirjan suomeksi nimellä Alussa on ajatus.
Rakkauden ja kuoleman kohtaaminen eli kuinka vapautat syvimmät pelkosi, 2014 – Tuolloin vielä keskeneräinen aavistus siitä vapaudesta, joka odottaa pelkojemme tuolla puolen.