Pikkupoikana ihmettelin, kun uutisten lukijat ja poliitikot puhuivat aina kriiseistä. Koko ajan oli joku kriisi menossa: sota-, talous-, terveys- tai joku muu kriisi. Minun lapsellisesta rauhastani käsin se tuntui kummalliselta.
No, myöhemmin olen huomannut, että kriisit ovat tämän maailman luonto tai ainakin se tapa, mitä kautta meitä hallitaan. Tarvitaan yhä uusia kriisejä, jotta maailman kansat saadaan johdateltua ”oikeaan” suuntaan eli teuraaksi ja hyväksikäytettäviksi. Jotta valta ja omaisuus keskittyisi yksiin hyvinvoiviin käsiin, jotka voivat sitten ohjailla kansojaan kriisistä toiseen ja kurimuksesta kolmanteen. Näinhän se menee!
Mutta aivan viime vuosina olen tajunnut, että tuon maailmani kriisinhallinnan siemen on minussa itsessäni. Rauhallisen ulkokuoreni alla on lapsuuteni ensi hetkistä saakka kytenyt alitajuinen selviämisen kriisi eli epävarmuus siitä, että saanko minä kaiken sen rakkauden, ravinnon, rauhan ja lopulta rahankin, jota tarvitsen selvitäkseni tässä maailmassa eli pysyäkseni hengissä. Minä olen itsekin kantanut tuota maailmani peilissä hämmentävänä näkyvää kriisitietoisuutta ja jopa kriisihakuisuutta itsessäni. Minäkin olen elänyt kriisistä toiseen!
Minä en ole niinkään elänyt rahan puutteessa, sitä on aina ollut riittävästi, mutta minä olen elänyt rakkauden puutteessa. Minä olen kaivannut rakkautta, vaikka tai juuri siksi etten ole tiennyt mitä se on. Olen kaivannut jotain itseäni tai tuntemaani suurempaa ja tehnyt kaiken mitä kriisitietoimen maailmani neuvoo meitä rakkauden kaipuussamme tekemään. Tiedät varmaan itsekin kuinka siinä käy eli eletään kriisistä toiseen aivan niin kuin uutisankkuritkin edelleen.
Ystäväni Mirka postasi eilen tämän tekstin, joka kertoo loput: ”Suurin osa ihmisistä uskoo, että maailmassa vallitsee suuri ristiriita, hyvän ja pahan välinen ristiriita. Se ei kuitenkaan ole totta. On totta, että ristiriita on olemassa, mutta se on olemassa vain ihmismielessä, ei maailmassa. Kasveille tai eläimille ristiriitaa ei ole olemassa, eikä tähdille tai puille, eikä muulle luonnolle. Ristiriita on totta vain ihmisille, niille jotka siihen uskovat. Eikä ihmismielen ristiriita oikeastaan vallitse hyvän ja pahan välillä. Todellinen mielemme ristiriita vallitsee sen välillä, mikä on totta ja mikä ei, se vallitsee totuuden ja valheen välillä. Hyvä ja paha ovat vain tuon ristiriidan seurausta.
”Kun ihminen uskoo totuuteen, hän uskoo hyvyyteen, rakkauteen, onnellisuuteen. Kun ihminen elää totuudessa, hän tuntee olonsa hyväksi ja hänen elämänsä on ihanaa. Kun ihminen uskoo valheisiin ja puolustaa niitä, hän luo sen mitä kutsutaan pahaksi; hän uskoo siihen sokeasti. Valheisiin uskominen luo kaiken epäoikeudenmukaisuuden, kaiken väkivallan ja hyväksikäytön, kärsimyksen – eikä vain yhteiskunnan tasolla vaan yksilön tasolla. Maailma on juuri niin yksinkertainen kuin mitä se on tai ei ole, mutta me teemme kaikesta niin monimutkaista.”
Don Miguel Ruiz: Tie takaisin paratiisiin
PS. Ja suurin valhe eli kärsimyksen ja kriisien lähde on se, että me uskomme olevamme vain kehomme ja unohdamme ja jopa kiellämme sen hengen, joka kehommekin luo ja sitä kantaa. Siinä on kärsimyksemme suurin lähde eli sairaalloisessa kehotietoisuudessa, joka johtaa meidät kriisistä toiseen, mitä ikuinen henkemme katsoo hyväntahtoisesti hymyillen ja ihmetellen: ”Milloinkahan tuo rakas olentoni muistaa minut eli todellisen itsensä, jolla ei koskaan ole ollutkaan mitään hätää?” Ikuisella on aikaa odottaa…