MITÄ ON SUOMI-NEIDON ITSENÄISYYS?

Suomi-neito on syntynyt valloittavan läntisen isän ja mahtavan itäisen äidin liitosta. Suomi on lännen ja idän lapsi, kahden erilaisen kulttuurin ja maailman yhdistelmä. Mutta lapsi ei ole syntynyt jäädäkseen vanhempiensa väliin. Hän on syntynyt kasvamaan omaksi itsekseen, omaksi omaksi itsenäiseksi ja vapaaksi olennokseen.

Suomi-neito ei ole uskonut omaan voimaansa, vaan on pyrkinyt nojautumaan vuorotellen molempiin vanhempiinsa eli joko idän pelottavaan äitiin vai lännen hyväksikäyttävään isään. Suomi on rajamaa, joka on vasta etsimässä omaa itsenäisyyttään, omaa voimaansa ja tietoisuuttaan. Suomi on neito, joka pelkää vielä itseään.

1990-luvun alussa Suomi-neidolla oli etsikkoaikansa, jolloin hänen olisi ollut mahdollista nousta omaan aikuiseen voimaansa, kun Neuvostoliiton ja Moskovan vaativien kuiskausten aika päättyi. Mutta johtajamme eivät olleet riittävän itsenäisiä ja voimakkaita vaan kääntyivät lähes välittömästi kuuntelemaan Brysselin ja sitäkin hallitsevan USAn mahtavilla lupauksilla höystettyjä kuiskauksia. He kumartuivat rähmälleen läntisten herrojensa eteen ja lähtivät toteuttamaan näiden hyväksikäyttävää tahtoa. He myivät maansa uusille isännille.

Näin Suomi ja suomalaiset johdatettiin ensin EUhun vuonna 1995 ja vuonna 2023 myös NATOon eli osaksi USAn sotilaallista suunnitelmaa luoda Suomeen Ukrainan kaltainen sotatanner Venäjän lopulliseksi kukistamiseksi, mikä on ollut USAn selkeästi ilmaistu tarkoitus aina 1990-luvulta lähtien. Sama kaiku on askelten…

Näin lännen kiihkeitä kuiskauksia ja lupauksia kuunnellen Suomen johtajat ovat johtaneet kansansa perikadon partaalle. Olemme tuhonneet kaikki luonnolliset suhteemme itäiseen äitiimme, jonka rajattomat ja edulliset resurssit ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan ja teollisuuden kehittymisen kulmakivi. Äiti-Venäjä on myös ollut se syli, jossa Suomi kehittyi 1800-luvulla itsenäiseksi kansakunnaksi, jolla oli enemmän itsenäisyyttä kuin nykyisessä alistetussa tilassaan läntisten isiensä hyväksikäyttämänä.

Suomi on valjastettu tappotantereeksi, jossa lännen ja idän voimat voivat mitellä suuruudestaan vähän välittämättä tämän erityisen kansan ja sen kauniin maan kohtalosta. Näin oli Ruotsin vallan aikana, näin oli Saksan vallan aikana ja näin on USAn ja NATOn vallan aikana. Hyväksikäyttäjä ei suinkaan välitä hyväksikäytettävän kohtalosta! Katso vaikka kaikkia niitä maita, joita USA on hyväksikäyttänyt oman sotilaallisen ja taloudellisen valtansa voimistamiseksi: Korea, Vietnam, Jugoslavia, Libya, Afganistan, Irak, Ukraina ja monet muut. Haluaako Suomi-neito todella olla seuraava tällä pitkällä listalla?

USA on taitavasti Venäjän uhalla pelotellen jo valloittanut Suomen ja hallitsee agenttiensa, sotilaiden, lehdistön, TVn ja presidentinkin kautta Suomi-neidon mieltä totalitaarisen yksimielisyyden keinoin. Vain yksi median kerrallaan oikeaksi julistama totuus mahtuu kansakunnan mieleen aivan kuin muinaisessa Neuvostoliitossa.

Olemme ajautuneet ojasta allikkoon, näennäisestä uhasta todelliseen uhkaan, jonka USAn mahdolliset ydinaseet maamme kamaralla tekevät näkyväksi ja todeksi. Suomi-neito on syötti, jonka USA on valmistellut saadakseen houkutelluksi Venäjän sotaan, jossa se Napoleonin ja Hitlerin lailla uskoo lopulta voivansa lyödä tuon maailmaan suurimman eli laajimman valtion. Nice try! 🙂

Tässä valtavassa prässissä Suomi-neidolla ja suomalaisilla on hyvä hetki herätä omaan voimaansa, siihen itsenäiseen ja vapaaseen tahtoon, joka kaikille kaikkein äitien ja isien lapsille kuuluu.

Idän ja lännen lapsena Suomi-neidon ei tarvitse alistua kummallekaan vanhemmalleen, vaan Suomi-neidolla on oikeus elää todella itsenäisenä ja vapaana valtakuntana tässä idän ja lännen rajamaastossa, joka on meidän kohtalomme eli paikka johon olemme valinneet syntyä niin yksilöinä kuin kansakuntanakin. Minä soisin maalleni sen saman vapauden, jota itsekin tapailen elää todeksi. Tämä on minun näkyni ja tahtoni. Mikä on sinun, rakas suomalainen veljeni ja sisareni?