Me kaikki elämme omassa häkkipallossamme, joka on rakentunut menneisyytemme keskeneräisistä tunteista eli kokemuksista, joita emme ole saattaneet viisaaseen eli vapauttavaan päätökseen. Osan niistä olemme kantaneet edellisistä elämistämme saakka eli valinneet niiden perusteella vanhempamme ja heidän tarjoamansa haasteellisen maailman ja kasvualustan. Syntymämme hetkellä ne eivät useinkaan ole vielä aktivoituneet ja saamme siksi nauttia hetken viattomasta ja vaivattomasta läsnäolosta ja vapaudesta olla oma rakastava itsemme, ilman pakonomaista ja pelokasta persoonaamme eli juuri tuota häkkipalloa.
Mutta vähitellen kun kasvamme ja saamme kokea persoonaamme ohjelmoimiamme tuskallisia pettymyksiä ja muita pelottavia tunteita, tuo häkkipallo rakentuu näkyväksi ja tuntuvaksi ympärillemme. Se on aivan tavallista ja normaalia, sillä niin vanhempamme kuin muutkin lähimmäisemme kulkevat omassa häkkipallossaan eli suojakehikossaan ja opettavat siksi meidätkin rakentamaan ja vahvistamaan omaamme. Ihminen kasvaa omien keskeneräisten tunteittensa, kohtaamattomien oletustensa sekä erehdyksistä kasvavien kuvitelmiensa muodostaman häkkipallon sisällä. Ihminen on näin menneisyytensä vanki.
Kasvettuamme aikuiseksi meillä on kullakin oma erityinen häkkipallomme, joka on juuri meidän näköisemme ja laatuisemme. Joillakin se on suhteellisen harvarakenteinen ja kevyt, mikä antaa Elämän tuulten ja virtausten elävöittää ja virkistää häkkipallossaan asuvaa olentoa, joka pystyy näin ollen olemaan suhteellisen tyydyttävissä suhteissa lähimpiinsä ja maailmaansa. Toisilla taas tuo häkkipallo on hyvinkin tiivis ja vahvarakenteinen eikä se päästä juurikaan mitään sisäänsä elävöittämään häkissään kuihtuvaa olentoa. Hän on lähes täysin oman menneisyytensä vankina eikä pysty luomaan luontevia suhteita kanssaihmisiinsä. Ihminen on aivan yksin omassa tiukassa häkkipallossaan.
Jokainen ihminen tuntee tuon häkkinsä paineen ja kaipaa ulos ja vapauteen, mutta koska meille on opetettu, että nuo toiset ihmiset ympärillämme ovat syypäitä meidän vaivoihimme eli niihin, joita tuo itse rakentamamme ja eristävä häkkipallo tuottaa, me jäämme avuttomana kaipaamaan, että joku toinen pelastaisi meidät omasta vankilastamme. Tai sitten me lähdemme muokkaamaan ja hallitsemaan maailmaamme eli noita muita omissa häkkipalloissaan vaeltavia ja koetamme saada heidät toimimaan niin, että he eivät herättäisi ja aktivoisi häkkipallomme rakenteisiin kätkemiämme tunnemiinoja eli kipuja, joita haluamme väistää. Kipuja, joista häkkipallomme koostuu. Kipuja, joiden kohtaaminen vapauttaisi meidät persoonamme häkkipallosta.
Me saatamme myös kanavoida vapauden kaipuumme seksuaalisuuden valtaviin voimiin ja tavoittaa kuviteltua vapautta jonkun toisen kaltaisemme kautta. Me voimme kumpikin kurottaa hädän ja himon kautta kohti tuota toista omassa häkkipallossaan riutuvaa ja vapauttaan kaipaavaa olentoa, ja saada kokea orgastisen yhtymisen hetkellä hetken unohduksen ja autuuden, jossa tunnekalterimme sulavat ja antavat meille hetken rauhan, rakentuakseen pian uudelleen suojelemaan persoonaamme eli itseään. Tämä kaipuu ja saavutettavissa oleva hetken unohdus värittävät useimpia läheisiä eli niin sanottuja rakastavia ihmissuhteitamme. Me etsimme vapautta häkkipalloistamme tuon toisen kautta, mutta emme koskaan onnistu siinä kuin korkeintaan hetkeksi. Siitä pitävät oman häkkipallomme keskeneräiset tunnerakenteet huolen.
Jokainen meistä häkkipallonsa sisällä asuvista on pohjimmiltaan täysin vapaa ja viaton ja vaivaton henki. Mutta olemme ottaneet kantaaksemme ja rakentaaksemme tuon persoonamme häkkipallon, joka tuottaa kaiken kokemamme kärsimyksen, tuskan ja ahdistuksen kunnes jonain päivänä saamme siitä tarpeeksemme. Kunnes huomaamme, että pallossa asuva henki on vapaa eikä hänen tarvitse reagoida ja antaa elämäänsä pallon rakenteisiin ohjelmoiduille tunteille, vaan hän voi minkä tahansa tunteen noustessa hymytä ja päättää olla enää antamatta itseään noille vanhoille tunteille, jotka hän on jo kokenut aivan liian monta kertaa. Itsenäinen ja vapaa sielumme voi huomata, että kärsimys ei kaunista, ei muuten kuin loppuessaan eli silloin kun me itse huomaamme olla enää ylläpitämättä sitä. Tästä alkaa häkkipallon purkautuminen ja ihmisen vapautuminen itse rakentamastaan mielen vankilasta, jonka hän on ihan liian pitkään uskonut kohtalokseen ja ainoaksi elämäkseen.
Sinä olet vapaa sielu ja henki, joka on hetkeksi pukeutunut häkkipalloonsa saadakseen kokea aineen ahtauden eli luomansa maailman ihmiskehoksi kutsutun kokemusvälineen kautta. Sinä olet kaikkivaltias luojaolento, joka on vapaudessaan kuvitellut itselleen vankilan, josta on vähitellen kasvanut niin ankara ja ahdas, että sinä alat jo saada siitä tarpeeksesi. Kaiken sen minkä sinä olet itse luonut, sinä pystyt myös purkamaan eli myös häkkipallosi. Jos taas kuvittelet, että häkkipallosi on noiden muiden syytä ja heidän luomuksensa, sinä tuomitset itsesi ikuiseen kadotukseen, joka loppuu vasta kun huomaat, että se ei ollutkaan totta.
Sinä olet kaikkivaltias luojaolento itse luomasi ahdistavan häkkipallon sisällä. Mitä teet, kun ymmärrät tämän todeksi? Mitä teet, kun häkkipallosi keskeneräiset tunnerakenteet taas kerran vaativat huomiotasi ja elämänenergiaasi, sillä sinun luomuksinasi ne eivät selviä hengissä ilman sinua.
Sinä olet oman kaikkeutesi ainoa luoja. Mitä sinä teet, kun tämän tajuat? Mitä sinä silloin valitset luoda? Mitä sinä oikein tahdot?