Jokaisessa ihmisessä on Elämän aurinko, tuo Kaikkeuttakin ylläpitävä voima. Jokaisessa ihmisessä on myös kokonainen ihminen, sekä miehuus ja naiseus. Jokaisessa ihmisessä on koko ihmisen tarve tulla nähdyksi ja kohdatuksi itsenäisenä ja vapaana olentona – minussakin on.
Pienenä poikana seurasin vanhempieni kamppailua vallasta perheemme sisällä. Näin miten isä alisti äitiä taistellessaan omasta paikastaan yhteiskunnan auringossa. Isä ei osannut nähdä äitiä vertaisenaan ja kaltaisenaan, vaan turvautui patriarkaaliseen alistamiseen, mikä johti äidin sairastumiseen.
Minä päätin olla alistamatta ja päädyin siksi alistumaan tavoitellessani omaa paikkaani äitini rakkauden auringossa. Minä tein kaikkeni saadakseni rakkautta, jota tarvitsin selvitäkseni hengissä. Niin tekivät myös vanhempani ja kaikki muutkin.
Olen ihan viime päivinä nähnyt, miten tuo alitajuntaani säilömäni päätös on johtanut siihen, että olen kerta toisensa jälkeen alistunut vahvoille naisille saadakseni sitä rakkautta ja lämpöä, jota lapsena jäin kaipaamaan.
Se on tehnyt minut herkäksi tuntemaan ja toteuttamaan läheisen naiseni tahdon ja toiveet, mutta tehnyt minut sokeaksi ja turraksi omalle tahdolleni, omalle miehiselle voimalleni, jonka lapsen viattomuudessa isässäni tuomitsin. Minä kielsin oman tahtoni vaarallisena palvellakseni äitiäni ja naisiani, ja olen siksi joutunut kerta kerralta pettymään ja samalla pettämään. Olen ollut oman miehuuteni kieltämisen vanki.
Olen oppinut näkemään tuon oman naisen tahtoon alistumisen haluni mitä hienovaraisimpia piirteitä ja mitä erilaisimpien naisten kanssa. He kaikki ovat kaikki antaneet oman lahjansa ja tehneet parhaansa, jotta minä heräisin omasta alistujanohjelmastani ja kasvaisin täyteen ihmisyyteeni, eheytyisin.
Alistajan ”paha” rooli ei minua kiinnosta, sen harhaisen voiman ja vääryyden näin jo lapsena ja olen siksi pitänyt tarkkaan huolta, että en alista ja hallitse muita omia etuja ajaakseni. Mutta alistujan ”hyvä” rooli on istunut syvässä, sillä en ole sitä aiemmin pystynyt näkemään ja kohtaamaan. Nyt on sen aika!
Voinko päästää toisen ihmisen ja erityisesti naisen lähelleni alistumatta hänen hienovaraisille odotuksilleen, toiveilleen ja unelmilleen? Voinko tehdä saman alistamatta toista täyttämään omia keskeneräisiä toiveitani ja kaipauksiani? Osaanko olla eheästi ihminen ilman mitään puutteita tai odotuksia, jotka tuon toisen pitäisi puolestani täyttää?
Eli olenko jo löytänyt oman paikkani auringossa, oman sisäisen aurinkoni ja rakkauteni voiman, jonka ei enää tarvitse alistua eikä alistaa, sillä siltä ei todellakaan mitään puutu?
Olenko jo eheytynyt ja pystynkö kohtaamaan naisen vertaisenani ja kaltaisenani ihmisenä, kokonaisena ja omavoimaisena olentona, omana aurinkonaan? Ihmisenä, joka on jo oman rakastavan aurinkonsa kantama eikä häneltäkään siksi pohjimmiltaan puutu mitään.
Me kaikki miehet ja naiset olemme omia aurinkojamme eikä meiltä todellakaan puutu mitään, ei muuta kuin omissa ahtaissa kuvitelmissamme. Me olemme kaikki elossa, kaikki Elämän sylin kantamia.