Jokaisella meillä on hetkiä, jolloin olemme läsnäolon viattomassa ja vaivattomassa tilassa. Joku kokee sen neuloessaan villapaitaa, joku maatessaan rannalla auringon suloisessa lämmössä, joku vaeltaessaan rikkumattoman luonnon pyhyydessä, joku ajaessaan autoa tuhatta ja sataa, joku kaartaessaan taivaalla hävittäjän ohjaimissa ja joku antautuessaan rakastelun syvään syleilyyn. Ja joku voi olla läsnäolon tilassa ihan vain huvikseen, koska siinä ihmisen on hyvä ja luonnollista olla.
Me kaikki synnyimme tänne äärimmäisen läsnäolevina. Olimme silloin täysin ja ehdottomasti elossa, vaikka kannoimmekin sielussamme vanhoja kadotuksen ja unohduksen ohjelmia, jotka meiltä olivat jääneet kohtaamatta ja vapauttamatta edellisten elämiemme aikana. Me kaikki synnyimme tähän unohduksen viidakkoon ja pelon pakohuoneeseen muistaaksemme perimmäisen läsnäolon tilamme, sen jumalaisen rauhan ja luomisen tilan, josta kaikki alkoi ja johon kaikki kerran päättyy. Muistaaksemme oman yhteisen ja ikuisesti elävän itsemme.
Vain läsnäolo on totta ja ikuista. Kaikki muu on kuvitelmaa ja harhaa, mutta niin suloisesti ja voimallisesti koukuttavaa harhaa, että me valitsemme kerta kerralta oman ja yhteisen harhamme ja kärsimme siksi unohduksen ahdistuksesta ja muistamattomuuden kivusta elämästä toiseen ja kolmanteen. Elämä on kärsimystä, koska emme muista elää eli olla läsnä sille ihanalle elämälle, joka meissä kaikissa tätä ihmettä luo ja ylläpitää. On vain yksi elämä sinussa ja minussa, ja kaikissa ja kaikessa meidän ympärillämme. On vain elämä, jonka olemme unohtaneet ja jonka unohduksessa me kärsimme ja kipuilemme.
Erillisyys on harha. Sinun erillisyytesi minusta on kauhistuttava kuvitelma, jonka vuoksi me taistelemme toistemme kanssa, yritämme olla parempia, suurempia, rikkaampia, voimakkaampia, menestyvämpiä ja rakastetumpia kuin tuo toinen. Kaikki tämä hulluus vain siksi, että emme huomaa olla läsnä tässä elämän rakastavassa sylissä, joka ei ole koskaan jättänyt meitä. Me olemme kukin itse ja yksin jättäneet luontaisen läsnäolon tilamme ja antautuneet omille henkilökohtaisille kuvitelmillemme jostain muusta ja paremmasta. Ei ole mitään muuta kuin tämä läsnäolon tila. Kaikki muu on kuvitelmaa ja harhaa, unohdusta.
On vain yksi elämä, sinua ja minua ja koko kaikkeutta kannatteleva ja luova syli. On vain yksi rakkaus, joka on aina läsnä tässä elämän ainoassa tosiolevassa hetkessä, nyt. Kaikki on jo valmista, me olemme vain unohtaneet ja kieltäneet sen ja antautuneet taistelemaan saadaksemme toisiltamme sen rakkauden, jonka olemme itsessämme ja itseltämme kieltäneet. Herää hemmo ja kohtaa pahvisen roolihahmosi mitättömyys, sen rakkauden kieltämisestä kasvaneen kuvitelmasi harhaisuus, jonka puolesta olet turhaan taistellut elämästä toiseen, ja kolmanteenkin.
Kutsun sinut tähän läsnäolon pyhää hetkeen, jossa elämästä ei mitään puutu ja jossa kaikki on jo valmista. Kutsun sinut tähän ihmeeseen, jonka olen sisältäni löytänyt ja jonka tiedän sinunkin sisälläsi odottavan löytäjäänsä, sinua. Kutsun sinut itseesi, rakkauteen, josta ei mitään puutu, eikä ole puuttunutkaan kuin harhaisissa kuvitelmissasi. Kutsun sinut tähän elämän yhteyteen, joka ei ole sinua koskaan jättänyt, sillä olet ikuisesti elossa, ikuinen elämä tutkimassa itseään ja laajentamassa valtakuntaansa niin sinun, minun kuin kaiken muunkin elävän kautta. Kutsun sinut tähän läsnäolon hetkeen, jossa kaikki on valmista, ja elämä voi alkaa.