Voi, kuinka olenkaan kaivannut rakkautta! Miten kauan olenkaan vaeltanut rakkaudettomuuden autiomaassa ja huutanut: Antakaa mulle rakkautta! Mä näännyn!
Tuossa autiomaassa olen tavannut toisia kaltaisiani, toisia yhtä puutteenalaisia ja rakkaudettomia, joiden kanssa olemme yhdessä kuvitelleet rakkauden toinen toisiimme, tuolle toisaalle.
Ja yhdessä olemme pettyneet kerta toisensa jälkeen niin toisiimme kuin itseemmekin, sillä kukaan meistä ei ole tiennyt mitä rakkaus on, ei tuntenut rakkauden runsautta. Me olemme vaeltaneet puutteessa eli siinä ihmisyydessä, jonka olemme lähimmäisiltämme oppineet.
Minä synnyin tänne Elämän ihmeenä ja rakkauden runsautena. Olin täynnä rakkauden viatonta välittömyyttä, täynnä Elämää. Mutta vanhemmat, jotka ottivat minut vastaan ja opettivat maailman tavoille, olivat jo unohtaneet oman rakkautensa runsauden ja sen rajattomuuden.
Selvitäkseni heidän kanssaan mukauduin heidän puutteenalaisiin roolileikkeihinsä ja unohdin sen rakkauden runsauden, josta tänne kerran synnyin. Unohdin itseni muiden kaltaisteni lailla..
Tämä ankarana näyttäytyvä maailma on kasvanut rakkauden puutteesta, sen loputtomasta kaipuusta, kurottamisesta rakkautta kohti, jonnekin. Tässä maailmassa rakkaus on kadonnut niin kauas, että seksistä eli kehojen elämää jatkavasta yhtymisestä on tullut rakkauden ainoa todeksi tunnustettu ilmaisu. – Kun valloitan sinut, rakastan sinua! Kun annat minulle kehosi, rakastat minua!
Tuossa RAkkauden loputtomassa kaipuussa, joka kehojen kautta tyydyttyy vain ohikiitäviksi hetkiksi, me olemme alkaneet kaivata jotain pysyvämpää ja varmempaa, jotain jota itse pystymme itse hallitsemaan. Olemme luoneet RAhan maailman antamaan jotain lohtua tällä loputtomalta tuntuvalta vaelluksellamme tässä rakkaudettomuuden autiomaassa. RA kuin RA, jotta saisimme lopulta RAuhan.
Niin kuin hyvin tiedät, raha ei voi korvata rakkautta, eikä sen runsaus tuo rauhaa. Rahan runsaus ei voi johdattaa meitä ulos tästä ahdistavasta rakkaudettomuuden autiomaasta, jossa vaellamme. Itse asiassa pelkkään rahan runsauteen eli viivan aliseen tulokseen tuijottaminen, on johtanut koko kauniin planeettamme tuhon partaalle. Mielemme autiomaa on käymässä todeksi myös ympärillämme. Rahalle antamamme uhri on ankara.
Ja silti olen suuressa päässäni tiennyt ja älylläni ymmärtänyt, että todellisuudessa rakkauden runsaus kannattelee myös tätä kuvitelmaamme rakkauden puutteesta. Olen ymmärtänyt, että näin täytyy olla ja kirjoittanut sen auki lukemattomia kertoja. Ja silti en ole saanut kokea tuota rakkauden runsautta, tuntea sitä kehossani, nahoissani.
Aivan viime aikoina olen tajunnut, että olen kantanut niin mielessäni kuin kehossanikin alitajuista puutteen ohjelmaa, joka on kuin automaattisesti torjunut kaikki mahdollisuuteni kokea niin rakkaudellista kuin rahallistakin runsautta. Olen itse pitänyt tietämäni rakkauden runsauden oman elämäni ja kokemukseni ulkopuolella. En ole sallinut sitä itselleni.
Kuluneen talven aikana annoin tuon puutteen ohjelman eli siitä kasvaneen roolihahmoni Samavika-Rahikaisen kuolla. Annoin hänen kuolla, vaikka en tiennyt mitä muuta saisin tilalle. Lopulta tässä kevään korvalla, kun hän oli kuollut tarpeeksi, rakkauden todellinen runsaus pääsi tavoittamaan minut tässä itse luomassani rakkaudettomuuden autiomaassa.
Kun autiomaa lopulta kukkii rakkauden sateiden lopulta tavoittaessa sen, tuo kukkiminen on aivan ylimaallisen kaunista ja runsasta. Tervetuloa rakkauden runsaus!