Kun ihminen kasvaa yksinäisten ihmisten parissa, hän oppii kuin huomaamattaan vetämään ylleen yksinäisyyden hunnun. Kun ihmisellä ei ole ympärillään kuin yksinäisiä ihmisiä, hän oppii pitämään sitä elämän normaalitilana. Hän suorastaan takertuu omaan yksinäisyyden huntuunsa ja jopa taistelee saadakseen pitää sen. Yksinäisyydestä kasvaa ihmisen identiteetti, kuviteltu itse.
Näin ihminen vaeltaa huntuunsa kietoutuneena ja sen läpi tihristäessään hän näkee ja kohtaa vain muita saman tapaan hunnutettuja olentoja, miehiä ja naisia. Ihminen elää yksinäistä elämäänsä muiden yksinäisten laumassa eikä edes huomaa, että on olemassa toinenkin tapa elää. Että ihmisen on mahdollista elää yhteydessä ja lämpimässä kanssakäymisessä lähimpiensä kanssa. Tästä yksinäisyyden kaapuun kietoutunut ihminen ei tiedä mitään. Ihminen elää yksin.
Samanaikaisesti ihminen kaipaa yhteyttä ja läheisyyttä, mutta saa sitä toisilta yhteyttä kaipaavilta vain satunnaisina ja harvoina hetkinä eli silloin kun kemiat sattuvat olemaan kohdillaan. Yksinäinen ihminen elää yksin muiden yksinäisten ihmisten keskellä ja joukossa, sillä yksinäisyyden huntua kantava ihminen näkee kaiken huntunsa läpi. Näin hän luo huomaamattaan yhä uudelleen sitä yksinäisyyttä, josta hän yrittää päästä eroon.
Yksinäinen ihminen ei voi pelastaa toista yksinäistä omalta murheeltaan. He päätyvät vain voimistamaan yksinäisyyttä toisissaan ja tuottamaan yhä uusia pettymyksiä hetken himon ja huuman tuottamien yhteyden hetkien jälkeen ja välissä. Ihminen on kuin tuomittu yksinäisyyteen niin kauan kuin hän kantaa omaa yksinäisyyden huntuaan, sillä hunnusta ei pääse eroon ellei sitä suostu huomaamaan. Vain tunnistetun hunnun voi riisua ja opetella sitten elämään ilman yksinäisyyden eristävää huntua, mikä saattaa sekin olla pelottavaa.
Uskallatko sinä riisua huntusi? Uskallatko luopua erillisestä identiteetistäsi ja huomata olevasi jatkuvasti muuntuva osa Elämän ikuista virtaa, joka ei koskaan ala eikä koskaan pysähdy. Uskallatko olla ilman huntusi luomaa identiteettiä? Uskallatko kuolla huntusi luomalle identiteetille ja astua yksinäisyydestä ykseyteen? Uskallatko astua Elämän virtaan ja luottaa sen sylin kantavuuteen ilman omaa erillistä identiteettiäsi?
Uskallanko minä? Kun olen käynyt läpi tuon pelon hunnun kaikki mahdolliset mallit ja seuraukset, minä voin saada tarpeekseni sen kantamisesta. Kun olen kärsinyt hamaan tappiin erillisyyden kaikki muodot, minulle jää ainoaksi etenemisen ja uuden luomisen mahdollisuudeksi tuon erillisyyden hunnun riisuminen.
Mitä siitä seuraa? Sitä en voi tietää ennen kuin olen riisunut oman huntuni, ennen kuin olen valmis astumaan tutusta erillisyydestä tuntemattomaan ykseyteen. Se on kunkin meistä yksin koettava, sinun ja minun. Kysyttävä itseltämme haluammeko lopulta antautua Elämän suuren sylin kannateltavaksi. Haluatko sinä? Haluanko minä? Elämän ikuisessa virrassa valinta on vapaa.

