OSAANKO OTTAA LAHJAN VASTAAN?

Sain kauniin lahjan rakkaalta ystävältäni. Mutta osaanko ottaa hänen lahjansa vastaan ryhtymättä pohtimaan miten korvaisin sen hänelle eli mitä antaisin hänelle vastalahjaksi? Eli olenko nyt velkaa hänelle jotakin vai riittääkö se, että olen syvästi kiitollinen saamastani lahjasta?

En ole tottunut saamaan lahjoja. Olen paremminkin tottunut antamaan lahjoja eli jakamaan niitä myös näiden kirjoitusteni muodossa. Lahjojen antaminen on ollut minun tapani olla ihminen. Se kumpuaa minun alitajuisesta pyrkimyksestäni tulla niiden kautta hyväksytyksi ja rakastetuksi, nähdyksi ihmisenä. Olen tottunut antamaan lahjoja.

Postasin eilen tämän lyhyen viisauden: ”Rakas Elämä Itse, toteutukoon sinun tahtosi hetki hetkeltä minun kauttani, sillä minä olen sinä. ❤️”

Osaanko elää tuon näkyni todeksi? Osaanko olla Elämä Itse, joka rakastaa niin sinua kuin minuakin ja antaa meille lahjojaan hetkestä hetkeen? Osaanko antaa niin kuin Elämä Itse antaa eli vaatimatta mitään vastalahjoja? Ja osaanko ottaa vastaan ilman, että se herättää tarpeen korvata se jotenkin? Eli osaanko olla viaton ja vaivaton Elämän rikkauden keskellä? Osaanko elää ilman mitään puutetta tai vaatimusta?

Osaanko antaa ilman vastalahjan odottamista? Osaanko ilmaista ja jakaa saamaani Elämän lahjaa ilman, että jonkun pitäisi kiittää minua ja antaa minulle jotain takaisin? Osaanko todella elää ja olla kuin Elämä Itse, joka vain rakastaa niin sinua kuin minuakin, meitä kaikkia? Eli osaanko olla kiitollinen Elämän hetki hetkeltä uudistuvasta lahjasta, Elämästä itsestään?

Nämä ovat minun kysymyksiäni, jotka tänä viileänä syyskesän aamuna soivat minun mielessäni ja hakevat vastauksiaan, tunnustelevat kysymysteni totuutta. Ne saattavat olla myös sinun kysymyksiäsi ja niihin meidän itse kunkin on itse löydettävä omat vastauksemme, löydettävä Elämän tahto meissä itsessämme ja meidän kauttamme. Kiitos kun olet olemassa!

PS. Parkanon Korkeakoulun opettajista Mäksän suloinen pikkukoira Papu on taitavin tuntemani lahjan vastaanottaja. Kun annan Papulle pienen leivänpalan, se kiittää lahjasta suloisesti nuolaisten ja nauttii sen sitten suurella antaumuksella. Sen jälkeen Papu jatkaa kuusenalusen nuuhkimista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Siinä se, koko Elämän lahja!