ELÄMÄN ORKESTERI

Mikä on sinun instrumenttisi Elämän orkesterissa? Mikä on sinun oma äänesi Elämän kokonaisuudessa? Oletko kimakka piccolohuilu vai jymisevä bassorumpu? Oletko syväsointinen sello vai raikaava trumpetti? Vai onko sinun osasi laulaa korkealta ja kovaa tai syvältä sielusi syvyyksistä? Mikä on sinun oma sointisi?

Me kaikki synnyimme omanlaatuisina ja erityisinä, omaa ääntämme kantaen. Oman perheemme pikkuorkesterissa me opimme vanhemmiltamme, sisaruksiltamme ja sukulaisiltamme sen laulun ja tavan soittaa, jota ympäristömme piti oikeana ja soveliaana. Me opimme soittamaan tai laulamaan niin kuin kotitriomme, -kvartettimme tai kvintettimme piti oikeana ja hyväksyttävänä. Me opimme sopeutumaan ympäristömme sointiin, sen riitasointuihin ja harmonioihin. Me opimme sopeutumaan.

Mutta opimmeko luottamaan omaan sointiimme, omaan ihmeelliseen ja ainutlaatuiseen ääneemme? Vai opimmeko imitoimaan lähimmäistemme sointuja, heidän ääntään, jotta tulisimme heidän hyväksymiksi ja rakastamiksi?

Me saatoimme lähteä muokkaamaan oman sellomme sointia ympäristömme trumpettien ja patarumpujen kaltaiseksi. Me saatoimme yrittää soittaa piccolohuilullamme jotain, joka oli sille täysin luonnotonta ja ristiriitaista. Me saatoimme yrittää soittaa viulullamme jotain, mikä ei ollut sille lainkaan luontaista. Me saatoimme hämmentyä ja kadottaa oman äänemme, oman ainutlaatuisen laulumme.

Mikä on sinun laulusi, sinun instrumenttisi Elämän suuressa orkesterissa? Laulatko tai soitatko omaa musiikkiasi vai koetatko edelleen sopeutua ja mukautua siihen hälyyn ja niihin riitasointuihin, joita maailma eli muut kaltaisesi muusikot ympärilläsi laulavat ja soittavat? Kadotitko oman ilosi, oman ihmeellisen sointisi?

Vai lähditkö etsimään johtajaa ja kapellimestaria, jonka ohjauksessa saisit kokea kaipaamiasi harmonioita muiden muusikoiden kanssa? Antauduitko toisten kaltaistesi johdettavaksi? Oletko onnellinen muiden lauluja laulaessasi, toisten sävelmiä toistaessasi? Onko ilosi mukautumisessa vai oman äänesi vapaassa ilmaisussa, sen iloisessa jakamisessa?

Edesmennyt puolisoni Lena oli musiikinopettaja. Kysyin häneltä usein pystyisikö sinfoniaorkesteri soittamaan improvisoiden eli ilman johtajaa? Pystyisivätkö muusikot kuuntelemaan toisiaan niin herkästi, että osaisivat soittaa yhdessä ilman ulkoista johtajaa? Pystyisikö muusikoiden sisäinen harmonia ilmaisemaan itseään ilman kapellimestaria? Onko niin tarkka toisen kuunteleminen edes mahdollista?

Lena ei tiennyt sellaisen olevan mahdollista. Mutta aivan äsken löysin internetin ihmemaailmasta Berliinistä kotoisin olevan Stegreif – The Improvising Symphony Orchestran. Tämä noin 30 nuoren kansainvälisen muusikon muodostama sinfoniaorkesteri rikkoo perinteisen klassisen musiikin rajoja. He soittavat ilman johtajaa improvisoiden yhdessä kaiken musiikkinsa. Heidän esityksensä saattavat perustua klassisiin musiikkikappaleisiin tai sitten he luovat jotain aivan uutta. He luovat toisiaan kuunnellen.

Kuuntelen tätä kirjoittaessani heidän konserttiaan, jonka linkin liitän tekstin kommentteihin. Väliin he soivat kuin jazzorkesteri, väliin taas kuin klassinen- tai jopa rockorkesteri. He leikkivät ja laulavat esiin ihan omaa musiikkiaan. He tekevät todeksi unelmani toisen tarkasta kuuntelemisesta, yhteisesti syntyvästä elämän ja ilon soinnista. He laulavat ja soittavat Elämän iloista laulua.

Minun aavistukseni on, että tämä on mahdollista kaikessa inhimillisessä toiminnassa, ei vain musiikin piirissä. Kun me opimme luottamaan omaan ihmeelliseen instrumenttiimme ja laulamaan sitä laulua, jota Elämä meidän kauttamme kulloinkin haluaa ilmaista, me luomme uuden harmonisen maailman, jossa jokaisella meistä on oma paikkamme. Me kaikki kuulumme Elämän orkesteriin ja meillä kaikilla on oma ainutlaatuinen osamme ja sointimme sen kokonaisuudessa. Kaikkien ääntä tarvitaan, kaikkien ääni on tarpeen yhteisen musiikkimme syntymiseksi. Elämä on meissä kaikissa, se rakkauden äänetön laulu, jota me kaikki olemme tulleet tänne laulamaan ja soittamaan, elämään todeksi.

Laulatko sinä omaa lauluasi, soitatko omaa instrumenttiasi vai oletko vielä mukautumassa, yrittämässä olla jotain muuta kuin oma itsesi, se ihmeellinen sointi, joka kauttasi haluaa tulla jaetuksi ja koetuksi tässä maailmassa? Kenen lauluja sinä laulat?

Minä soitan.

Sinä soitat.

Me kuuntelemme.

Ja musiikki syntyy välillämme.