Kuvittele makaavasi kehdossasi tiukasti kapaloituna muutaman päivän ikäisenä. Olet yksin tuvan nurkassa, sillä äitisi ja muu talon väki on tilan töissä. Ainoana lohtunasi on rättipäinen maitosarvi, joka roikkuu telineessä ylläsi niin, että yletät imemään siitä lehmänmaitoa tai velliä, jolla se on täytetty. Sinun elämäsi on tuon sarven varassa.
Sarviruokinta oli yksi suurimmista syistä historialliseen korkeaan lapsikuolleisuuteen esimerkiksi Pohjanmaalla, Ahvenanmaalla ja Tornionlaaksossa 1700-luvulla ja vielä 1800-luvullakin. Menetelmä oli vauvoille hengenvaarallinen, koska sarvia oli vaikea pestä sisältä, joten niihin kertyi nopeasti bakteereja. Lämpimässä tuvassa maito happani ja pilaantui sarvessa nopeasti, mikä aiheutti vauvoille tappavia vatsatauteja ja ripulia.
Lehmänmaitoa tai velliä annettiin usein jo muutaman päivän ikäisille vauvoille, joiden ruoansulatus ei kestänyt niin raskasta ruokaa. Siksi jopa puolet syntyneistä lapsista kuoli ennen ensimmäistä ikävuottaan. Sinun elämäsi vauvana oli hiuskarvan varassa.
Ja kun koetat eläytyä tuolla tavoin ruokitun lapsen asemaan, voit tuntea sen suunnattoman hädän ja yksinäisyyden, sen pohjattoman erillisyyden, jota tuolla tavoin ruokitun lapsen on täytynyt tuntea. Voit aavistaa sen tunteen, joka lopulta johti vauvan kuolemaan tai sitten se jäi elämään pohjalaiseen mieleen niissä lapsissa, jotka selvisivät tästä koettelemuksesta hengissä. Minun on selvittävä yksin. Minun on taisteltava elääkseni.
Kuulin tästä yleisestä tavasta vasta eilen ja kun ymmärrän miten traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle ja miten tärkeitä lapsen ensimmäiset kokemukset ovat hänen psyykensä kehitykselle ja muotoutumiselle, voin aavistaa, että tällä tavalla on ollut melkoinen osa pohjalaisuuden erityispiirteiden synnyssä. Sen kovuuden ja yritteliäisyyden synnyssä, joka tuntuu leimaavan pohjalaisuutta.
Minulle pohjalaisuus ja Pohjanmaa on aina ollut jotenkin vieras maailma. Omat vanhempani ovat Hämeestä ja Karjalasta eikä minulla ole ollut paljonkaan tekemistä pohjalaisten kanssa. Nyt tosin satun asumaan Parkanossa, joka on ihan Pohjanmaan rajoilla. Seuraava kunta pohjoiseen päin eli Jalasjärvi on jo Pohjanmaata. Eli pohjatuuli puhaltaa Pohjanmaalta. ![]()
ltäisessä Suomessa eli Savossa ja Karjalassa maitosarvi ei ole koskaan ollut käytössä ja siellä imeväiskuolleisuus on menneinä vuosisatoina ollut huomattavasti alhaisempi. Savolaiset ja karjalaiset äidit imettivät lapsiaan ja kuljettivat heitä mukanaan tilan töissä. Näin syntyi aivan erilainen kulttuuri, mikä heijastuu myös niinä suurina kulttuurisina ja geneettisinä eroina, jotka vallitsevat itäisessä ja läntisessä Suomessa. Tuo raja kulkee suunnilleen vuoden 1323 Pähkinäsaaren rajan kohdalla.
Asuttuani nyt noin 10 vuotta täällä Pirkanmaan ja Satakunnan seuduilla ja Pohjanmaankin lähistöllä minusta tuntuu, että karjalaisten siirtolaisten tulo näille seuduille toisen maailmansodan jälkeen oli erittäin tärkeä ja syvästi elävöittävä piristysruiske. Karjalaiset toivat oman eläväisyytensä ja hersyvän huumorinsa näihin vakavan ankariin maisemiin. llman heitä nämä seudut olisivat ihan jotain muuta kuin mitä ne ovat näinä päivinä. Karjalaiset toivat tänne oman rintaruokintansa lahjan
Eli syvän luottamuksen siihen, että elämä kantaa ja etenee arjen haasteista huolimatta. He toivat iloisen uskon elämään!
Aavistamani maitosarven syvä vaikutus pohjalaiseen perimään ja mentaliteettiin auttaa minua myös ymmärtämään sen tietynlaisen kovuuden, joka mielessäni liittyy pohjalaisuuteen. Kova lehmänsarvi suussa äidin pehmeän tissin sijaan kehittää ihan luonnostaan tietynlaisen kovuuden niissä, jotka selvisivät hengissä tuollaisesta koettelemuksesta. Pohojalaasen on pärjättävä yksin!
Ja silti niin pohjalainen kuin Rahikainenkin voi lapsuuden pettymyksistä huolimatta kasvaa eheäksi ja rakkauden kannatteluun luottavaiseksi ihmiseksi. Kaikki on mahdollista sille, joka rohkenee kohdata kantamansa inhimillisyyden haasteet ja nöyrtyy antautumaan sille Elämän ihmeelle, joka meitä kaikkia kantaa. lhan kaikkia! ![]()

