Sinä näet minussa sen, mihin pystyt ja mitä haluat nähdä. Minä näen sinussa sen, mihin pystyn ja mitä haluan nähdä. Hyvin harvoin me näemme toinen toisemme niin kuin me todella olemme. Hyvin harvoin me näemme toisissamme itsemme, sen viattoman ja kaikkivaltiaan näkijän, joka meissä kummassakin näkee ja haluaa tulla nähdyksi. Hyvin harvoin Elämä näkee itsensä eli Elämä Itse tulee nähdyksi.
Rakastava Elämä Itse oli meissä viattomimmillaan heti synnyttyämme tänne viallisiksi eli syntisiksi itsensä uskovien ihmisten maailmaan. Elämä Itse oli meissä puhtaimmillaan kun pienenä ja avuttomana vastasyntyneenä rääpäleenä painauduimme äitimme tai isämme rintaa vasten. Elämä Itse oli meissä kokonaisimmin läsnä noissa ensimmäisissä hetkissämme ihmisen kehossa. Me olimme kaikkivaltias Elämä Itse äärimmäisen avuttomassa ihmisen kehossa.
Me olimme tuolloin täyttä rakkautta, puhdasta elämää ja viattomuuden viisautta, joka oli täysin riippuvainen vanhempiensa ja lähimmäistensä hoivasta ja huolenpidosta eli siitä miten he pystyivät meidät näkemään. Me olimme täysin heidän peilaustensa varassa.
Me olemme kaikki selvinneet lapsuudestamme hengissä. Niin paljon on Elämä meitä kaikkia rakastanut. Muuten me emme olisi elossa. Mutta kukaan meistä ei ole selvinnyt lapsuudesta ilman vääristyneitä, valheellisia, julmia, hämmentäviä, epätoivoisia tai rajoittavia heijastuksia, jotka toistuessaan ovat kertyneet kuin heijastaviksi kuoriksi viattomuutemme ympärille. Kukaan meistä ei ole selvinnyt elämästä ilman keskeneräisiä ja pelonsekaisia yksinäisyyden ja erillisyyden kokemuksia, joista toistuessaan on muodostunut osa kuviteltua minuuttamme eli sitä ihmisolentoa, joka uskomme olevamme. Me kaikki olemme maailmamme vääristyneiden heijastusten muokkaamia, vääristyneitä itsekin.
Näin olivat rakkaat vanhempamme ja näin ovat olleet kaikki ne tärkeät ihmiset, joita olemme koskaan kohdanneet. Me kaikki olemme toistemme vääristyneen minäkuvan muokkaamia, toistemme peilejä niin hyvässä kuin pahassakin eli koko ihmisyydessämme. Kukaan ei ole parempi tai huonompi kuin toinen, kukaan ei ole ylempänä tai alempana kuin toinen, kukaan ei ole enemmän tai vähemmän kuin toinen. Me kaikki olemme yhtä pelkoon koteloitunutta ihmisyyttä, joka hakee uuden syntymänsä hetkeä kuin perhonen vielä avautumattoman kotilonsa sisällä.
Sinussa ja minussa on Elämän kaikkivaltias ihme, joka on unohtunut ihmisen hädästä, puutteesta ja riippuvaisuudesta syntyneiden peilausten vangiksi. Sinussa ja minussa kaikkivaltias rakkaus, joka on hetkeksi unohtanut itsensä jäätyään lapsen avuttomuudessa kaipaamaan huolenpitoa, läsnäoloa, ravintoa ja rakkautta tuolta toiselta kaikkivaltiaan oloiselta olennolta, äidiltä ja isältä.
Meissä kaikissa on Elämä Itse, joka kaipaa uudestisyntyä omaan todelliseen voimaansa, siihen jolla ei koskaan ole ollutkaan mitään hätää, ei huolta. Siihen viattomuuteen ja puhtaaseen rakkauteen, josta me kukin lapsen välittömyydellä vanhempiamme muistutimme ennen kuin jouduimme pelästyneen ihmisyyden pauloihin eli keskelle maailmamme ja lähimmäistemme hätään jähmettyneitä peiliheijastuksia.
Noista heijastuksista muodostui ympärillämme vähitellen ihmisyyden kotilo, joka meidän on itse kohdattava ja syötävä auki, jotta viattomasti rakastavan henkemme perhonen pääsee vapaaseen lentoon niin ihmisen kehossa kuin maailmassakin. Se on meidän tehtävämme ihmisyydessä, ihmisen sydämessä kytevä kaipaus kasvaa kokonaisesti rakastavaksi olennoksi. Se on hengen vapaus meissä kaikissa, joka odottaa vapautensa hetkeä.