Erehdyin luulemaan maailmaani todelliseksi ja kuvittelemaan ihmiskunnan kohtalon ja sen ikuiselta vaikuttavan kamppailun omakseni. Erehdyin uskomaan, että minulla on jotain karmeaa menneisyyttä, jonka hyvittääkseni minun tulee pelastaa niin itseni kuin tämä maailmakin. Erehdyin tavoittelemaan rakkautta sinulta ja monelta muulta, sillä kuvittelin itseni puutteelliseksi ja vajaaksi ilman sinun rakkauttasi. Erehdyin myös tavoittelemaan valtaa, sillä pelkäsin omaa näennäistä pienuuttani ja mitättömyyttäni.
Luulin, että minun oli tultava joksikin ja erehdyin siksi roolihenkilöksi dramaattiseksi käsikirjoitettuun tosi-TV-tarinaan, kuvittelemaan sinut sekä ainoaksi rakkaudekseni että vihollisekseni ja taistelukumppanikseni. Minä erehdyin…
Erehdyin myös uskomaan, että minun tulisi olla hyvä ja että minun tulisi taistella pahuutta vastaan. Yritin näin vimmaisesti karsia kaiken pahan maailmastani ja loin samalla uutta pahaa sinun maailmaasi, ja omaanikin. Yritin olla hyvä niin kuin kaikki muutkin ja samalla me kaikki olimme pahoja niin itseämme kuin toisiammekin kohtaan, sillä taistellessamme armottomasti pahuutta vastaan me tapoimme ja tuhosimme lukemattomissa sodissa niin toisiamme kuin luontoakin ympärillämme. Me kaikki taistelimme kuvitellun hyvän puolesta kuviteltua pahaa vastaan. Me erehdyimme…
Erehdyin myös kuvittelemaan olevani oikeassa, minkä vuoksi minun oli kuviteltava sinun olevan väärässä. Erehdyin taistelemaan paremmuudesta, kukkoilemaan kaltaisteni pyrkyreiden kanssa päästäkseni lopulta asemaan, jossa minä voisin – ainakin hetken aikaa – olla parempi kuin kaikki muut. Tuosta paremmuudesta olin valmis taistelemaan niin perheeni, sukuni, oppilaitokseni yritykseni, työpaikkani kuin talouden ja politiikankin piirissä. Halusin kalifiksi kalifin paikalle…
Lopulta erehdyin kuvittelemaan itseni niin mahtavaksi – ja alamaiseni niin mitättömiksi – että kehittelin mielessäni suunnitelman, jolla saisin koko yhteisen kuvitelmamme täysin hallintaani. Kuvittelin näet voivani muuttaa nuo maailmani ihmispelinappulat tahdottomiksi roboteiksi, joita voisin tietokoneeni ruudulta käskyttämällä hallita miten tahdon. Olinhan jo aiemmin saanut heidät sotimaan toisia kaltaisiaan vastaan saamalla heidät uskomaan tuon toisen olevan jollain tavalla paha. Ja koska kaikki hyvät ihmiset on koulutettu taistelemaan pahuutta vastaan, heidät on ollut kerta kerralta helppo johdattaa toisiaan vastaan…
Mutta noita alamaisia alkoi jo olla aivan liian paljon ja heidän määränsä uhkasi pelilautamme eli luonnon tasapainoa sekä myös minun ja kavereitteni valtaa heidän ylitseen. Ja jonkun sattuman kautta jotkut heistä olivat alkaneet nähdä niin pelimme kuin valtammekin läpi. Siksi heidät oli hiljennettävä ja meidän valtamme heidän ylitseen oli sementoitava ikuisiksi ajoiksi. Meillä oli unelma.
Lopulta keksimme keinon. Ihmiset oli saatava pelkäämään itseään eli heidät oli saatava uskomaan, että heissä kaikissa vaanisi joku vaarallinen pöpö ja kuoleman uhka. Ja kun heidät oli saatu siihen uskoon, he ottaisivat mielellään vastaan sen pelastuksen, jonka me heille olimme valmiita tarjoamaan. Tämä konstihan oli toiminut aikaisemminkin eli olimme jo monta kertaa luoneet kauhistuttavan uhkatilanteen, johon meillä oli valmiina omaa valtaamme edistävä apu ja pelastus. Tällä kertaa tuo pelastus olisi kuin Troijan hevonen, jonka avulla saisimme heidän kehonsa ja mielensä haltuumme eli muuntaisimme koko ihmiskunnan – eli sen osan jota tarvittaisiin meitä palvelemaan – roboteiksi, joita hallitsisimme kehittämämme AI-teknologian avulla. Aika oli kypsä totaalisen vallan toteuttamiselle. Näin me kuvittelimme…
Niin, ja sinä erehdyit taistelemaan minua vastaan, sillä kuvittelit minut pahaksi luodessani oman kuvitelmani hyvästä. Meillä oli molemmilla oma kuvitelmamme hyvästä ja kauniista tässä kuvitellussa maailmassa eli tässä dramaattisessa pelissä, johon me molemmat olimme erehtyneet uskomaan. Ja me erehdyimme taistelemaan toisissamme näkemäämme pahaa vastaan…
Me erehdyimme taistelemaan toisiamme vastaan, näkemään toisemme muuna kuin itsenämme. Me harhauduimme aineen kaksijakoisesta luonnosta – kaikki atomit koostuvat plus- ja miinuspartikkeleista – kasvavaan näennäisen kaksijakoiseen todellisuuteen. Me eksyimme uskomaan hyvään ja pahaan, kauniiseen ja rumaan, elämään ja kuolemaan, oikeaan ja väärään, minuun ja sinuun. Ja me loimme maailman, joka heijastelee tätä yhteistä harhaa. Me loimme tämän taistelujen maailman.
Samalla me unohdimme perimmäisen ykseytemme, sen jossa mikään ei ole muuta kuin minä, et sinäkään. Kaikkeus on yksi, se on ikuinen ja ajaton rakkaus, jonka armollisessa sylissä me kaikki itsemme erillisiksi kuvitelleet olemme luoneet tämän harhojen taistelukentän, joka on juuri näinä aikoina saavuttamassa oman kehityksensä viimeisen äären eli sen jota pidemmälle se ei enää voi luhistumatta kehittyä. Meidän kuviteltu aikamme ja siinä käymämme taistelut ovat päättymässä. Elämän ykseys on saanut taistostamme tarpeekseen…
Oletko sinä valmis tunnustamaan erehdyksesi? Olenko minä? Haluanko nähdä sinussa itseni ja uskallatko tunnistaa minussa sinut?
Miten olemmekaan erehtyneet ja lähteneet taistelemaan Elämän ihmeellistä suuruutta vastaan niin itsessämme kuin tuossa erilliseksi kuvitellussa toisessa! – Elämä Itse on ikuisesti yksi ja me kaikki sen rakkauden lapset olemme myös ikuisesti yhtä.
Olemme kaikki kuin loputtomasti erilaisia kukkia Elämän ihmeellisellä kedolla. Kaikki yhtä rakastettuja, kaikki yhtä ihania ja omalla laillaan ainutlaatuisia. Ja me kaikki kukimme samalla kedolla, saman rakastavan Elämän sylissä. Tämä on totuus meistä kaikista, yksi ja ainut. Muuta ei ole.