Nykyaikana kierrätys on kova sana; kaikki tuotteet, tavarat ja materiaalit pyritään saamaan kierrätyksen ja uudelleenkäytön piiriin. Kun tämä aineellinen todellisuutemme eli koko maailma ja sen elävä luonto perustuu kaiken jatkuvaan kiertoon syntymän, kasvun ja kuoleman kautta niin silloin tuo pyrkimys kierrättää kaikkea tuottamaammekin on ihan paikallaan ja hyväksi. Luontokin kierrättää!
Mutta on toinen elämän alue, jolla kierrätys on todella paska juttu ja suorastaan kaiken inhimillisen tuskan, pelon ja ahdistuksen juuri ja alku. Olemme näet tottuneet kierrättämään myös tunteitamme eli traumojamme ja pelkojamme, ja jakamaan tuota paskaa luontevasti toinen toisillemme. Me täytämme mielemme vanhoilla vaikeilla kokemuksilla – ja raskaimmat niistä me painamme vielä syvälle alitajuntamme pohjamutiin – ja sitten me kierrätämme niitä toinen toisillemme hakien empatiaa ja sympatiaa omille rakkaille/raskaille tunteillemme. Ja jos ei tukea löydy niin sitten me ryhdymme syyttelemään toisia omien taakkojemme raskaudesta eli heittämään menneisyytemme paskaa toinen toisillemme. Me koetamme keventää taakkaamme kippaamalla sen toisten niskaan.
Näin menneisyyden paska kiertää jouhevasta mielestä toiseen ja pysyy siten muhevana ja vaikuttavana. Se haisee kaikkialla ja tarttuu tahmeana kaikkien kanssakulkijoittemme mieliin. Olemme omamme ja yhteisen paskamme lumoissa. Se on kaiken viihteemme ja uutisajanvietteemme perimmäinen sisältö, yhteisen paskan kierrätyksen huippu.
Me kierrätämme mielissämme menneisyyden pelkoja ja murheita ja pidämme siten taitavasti Elämän pyhän nykyhetken piilossa ja poissa mielestämme. Me olemme kierrättämämme menneisyyden vankeja ja siksi tulevaisuutemme on vain samaa paskaa uudessa paketissa, uusina kaleidoskooppikuvina. Olemme ajan vankeja.
Aine on ajan luomus ja aineesta syntyneenä maailma ja luonto ympärillämme ja kehossammekin kehittyy aineen ja ajan rajallisten lakien piirissä. Aineen ja siten kehommekin todellisuus perustuu kierrätykseen. Jopa atomit, joista kaikki aine syntyy, ovat ytimensä ympäri kiertäviä elektroneja. Niistä syntyy aineen hetkellinen eli ajallinen olemus. Siinä piirissä kierrätys toimii!
Mutta mieli ei pohjimmiltaan olekaan ajan vaan ikuisuuden luomus tai paremminkin sen olemus. Mieli on se vapaa ja ikuinen kenttä, jonka sylissä kaikki aineen kierrätys tapahtuu. Se on se täysi tyhjyys, jossa atomit kieppuvat, se tuntematon voima, joka sydäntämme sykittää samalle kun se kierrättää niin planeettamme kuin joitakin galaksejakin avaruuden rajattomassa suuruudessa. Mieli on itse kaikkeus tai Elämä Itse niin kuin sitä kutsun.
Me erehdyimme kuvittelemaan itseämme ikuisen mielen sijaan kierrätettäväksi eli kuolevaksi kehoksemme. Siksi me olemme ryhtyneet rakentamaan kehollisen elämämme kuvajaista ikuisen mielemme eli todellisen olemuksemme piiriin. Me siis kierrätämme kehollisen ja ajallisen olentomme kokemuksia, jotka ovat loputtomasti hyviä ja huonoja, mielemme pyhässä ikuisuudessa. Näin toistamme samaa vanhan menneisyyden paskaa yhä uusina vanhoina tulevaisuuksina. Ja tämä kaikki murhe siksi, että kierrätämme ikuisen mielemme piirissä kamaa, joka ei sinne kuulu ja jota ei siellä tarvita. Minä en ole menneisyyteni, vaan minä olen ikuisuuden pyhä nykyhetki, joka on erehtynyt kierrättämään aineen kamaa eli sen heijastuksia ikuisessa mielessään. Siinä kaiken murheemme alku ja juuri, vanha paskan kierrättämisessä!
Paskasta pääsee kun sen päästää kiitollisena ulos ja pitää mielensä niin kirkkaana ja valppaana, ettei astu samaan vanhaan paskaan aina uudestaan. Paskasta pääsee kun huomaa sen menneisyyden kuvitelmaksi, jota ikuinen Elämä Itse ei sinussa enää tarvitse. Paskasta pääsee myös kun tunnistaa oman paskansa eikä enää tartu eikä puutu siihen vaan antaa sen maatua takaisin siihen ikuisuuden kenttään, josta se hetkeksi aineen kuvajaisena nousi. Paskasta pääsee myös kun lopettaa sen kierrättämisen eikä enää koeta tyrkyttää sitä toisille kaltaisillemme tuossa lähellä tai tuolla kaukana. Paskasta pääsee kun annat sen nousta alitajuntasi pohjamudista mielesi pinnan kirkkauteen kohdattavaksi ja nähtäväksi. Siihen ei tarvitse puuttua, sitä ei tarvitse analysoida tai heittää pois eikä se koskaan häviä kun tunget sen takaisin alitajuntasi syvyyksiin.
Kiitä sitä tilannetta ja ihmistä, joka auttaa sinua nostamaan menneisyytesi paskat mielesi pintaan. Vain nähtynä ja kohdattuna menneisyytesi vaivat voivat sulaa pois mielesi ikuisuuden pyhältä pinnalta. Vain hyväksytty paska voi kompostoitua ikuisuutesi ihanassa sylissä ja tuottaa uusia, kauniita tulevaisuuden kukkia.
Vain ikuisuus meissä on totta, kaikki muu on samaa vanhaa ajan paskaa, jonka kanssa toki on hauska leikkiä, mutta joka ei koskaan kestä eikä ole totta kuin hetken aikaa. Sinä valitset joka hetki uudestaan mitä sinä elät ja toteutat tässä Elämän ainoassa nykyhetkessä, joko menneisyytesi loputonta murhetta tai ikuisuutesi iloista autuutta. Elämä Itse on ikuisesti tässä pyhässä hetkessä, nyt ja aina! Missä sinä haluat olla, menneisyytesi kierrätetyssä paskassa vai ikuisuutesi loputtomassa ilossa? Valinta on sinun ja minun, nyt ja aina…