Muistat varmaan, että kävin pari kuukautta sitten TAYSin Sydänsairaalassa pohtimassa syntyjä syviä. Sydämeni oireili ja sain elämäni ensimmäisen ambulanssikyydin sairaalaan, sekä elämäni ensimmäiset päivät sairaalassa. Pääsin lomaselle omasta arjestani.
Sain tuon monipuolisen lepoloman aikana esiin joitakin tunnetiloja ja -kokemuksia, jotka olivat painaneet sydäntäni eli lisänneet sen taakkaa niin, että se joutui hälyttämään liiasta paineesta. Näin sydänvaivani helpottivat enkä ottanut vastaan minulle tarjottua sairaan roolia, jonka ylläpitämiseksi minun olisi lopun ikäni pitänyt syödä neljää pilleriä päivittäin. Jatkoin omin päin sydämeni ja tuntojeni tutkimista.
Viimeisen reilun viikon aika osa noista sydäntuntemuksista nousi esiin uudelleen tutkittavaksi. Elämä on armollinen ja tuo kaiken vielä keskeneräisen yhä uudelleen kohdattavaksi kunnes kaikki on valmista ja menneisyyden turha taakka on kokonaan kohdattu ja siihen sitoutunut energia vapautettu. Sydämeni halusi kertoa vielä jotain.
Samanaikaisesti elin syvää ja kokonaisvaltaista rakkauskokemusta, joka kumpusi sielustani eli sydämestäni vaivattomana ja helppona. Tuon ihan’uuden paine halusi vielä nostaa jotain esiin, jonkun vielä kohtaamattoman energiapadon sydämeni syvyydestä. Mistähän oli oikein kyse?
Erään päivän vietin nukkumalla. Minusta ei kerta kaikkiaan ollut mihinkään muuhun. Ja kun Vapun pitkä pyhä lähestyi olin niin heikkona, että jouduin perumaan aattojuhlimiset ystävieni kanssa. Sain olla ihan yksin ja kuulostella omia tuntojani.
Samanaikaisesti kirjoittelin tekstejä niin sodasta kuin rakkaudestakin, noista kahdesta ihmisen elämän äärimmäisestä muodosta. Kirjoitin muun muassa näin:
Sota sisälläsi päättyy, kun huomaat olevasi se rauha ja rakkaus,
jota olet kaivannut maailmaltasi – noilta toisilta. 
Eräänä aamuna istuksiessani autotallini edessä auringossa pohdin, että mikä minussa vielä sotii, mikä minussa ei vielä ole antautunut täysin rakkaudelle? Miksi ihmeessä kirjoitan niin paljon sekä sodasta että rakkaudesta? Mikä minussa on vielä sodassa kiinni?
Siinä hetkessä tajusin, että sydämeni vaivat kumpusivat vasemman eli kilpikäden alitajuisesta jännittämisestä. Sotaisan miehen vuosituhantinen varustus oli koostunut kilvestä vasemmassa kädessä ja keihäästä tai miekasta oikeassa kädessä. Nykyaikaiset aseet ovat olleet olemassa vain hetken aikaa miehen sotaisassa historiassa. Sodan jälki minussa oli paljon vanhempi.
Olin tietoisesti tässä elämässä luopunut sotimisesta ja aseiden käytöstä sekä lähtenyt tutkimaan miehuuttani perheiden ja koti-isyyden kautta. Mutta huomasin jääneeni sittenkin puolustautumaan ja alitajuisesti jännittämään koko kehoni yläosan vasenta puolta. Olin pitänyt kilpeäni tanassa koko elämäni ajan ja väistellyt iskuja.
Ihan lääketieteellisestikin sydämellä ja vasemmalla käsivarrella on vahva yhteys. Sydänkohtaus säteilee usein vasemman käsivarren suuntaan. Voiko tosiaan olla niin, että tällainen alitajuinen puolustusasento lisää sydämen kuormaa?
Eilisaamuna istuin aamuhiljaisuudessa sohvallani risti-istunnassa ja annoin vasemman käsivarteni roikkua rentona. Silloin se ja koko ylävartaloni vasen puoli alkoi suloisesti värähdellä ja kiemurrella kuin päästäkseen eroon vanhoista jännitteistään. Nuo hermostoani vapauttavat liikkeet syntyivät täysin tahtomattani eli kun olin vain täysin rentona ja puolustautumatta. Näin annoin käsivarrelleni tilaa purkaa oman iänikuisen jännitteensä. Sallin sen lopultakin tapahtua.
Tätä kesti varmaan puolen tunnin ajan. Jotain todellakin purkautui ja se jatkui myös muiden rauhallisten ja rentojen hetkien aikana. Jännite vasemmalla puolella kehoani on purkautumassa. Sydän on myös varsin levollinen eikä päässäkään tunnu viime päivien hienoista huteruutta. Jotain on asettumassa kauniisti paikoilleen.
Eilinen päivä eli vappuviikonlopun sunnuntai oli pitkästä aikaa aivan normaali päivä kehon kannalta. Kilpikäsijännitteen purkauduttua niin kehoni kuin sydämenikin jaksoi pitkästä aikaa ihan normihommia; pitkän kävelyn kauniissa kevääseen heräävässä luonnossa sekä illan suloisen saunahetken rakkaiden parkanolaisteni kanssa.
Vaikka en enää ole ollut sodassa mielessäni, niin kehoni eli vasen käteni oli edelleen pitänyt yllä suojaavaa kilpeä. Nyt sekin on lopulta rentoutumassa. Elämä kukoistaa jälleen!