Istuin päivänä muutamana rakkaassa lounaspaikassani Parkanon Brankkarissa. Vieressäni ravintolasalin takaseinään tukeutuvalla penkillä istui ystäväni, nuori mies, joka osaa pukeutua erityisen näyttävästi ja tyylikkäästi. Hän on komea ilmestys, milloin tahansa hänet näkeekin.
Vastapäisessä pöydässä ruokaili nähtävästi perheseurue, vanhemmat ja lapsia. Kun yksi alakoululainen tyttö istui ruoka-annoksensa kanssa tuolilleen, jonka selkänoja oli meitä päin, hän ei voinut olla kääntymättä useampaan kertaan katsoakseen tuota komeaa miestä vierelläni. Ystäväni oli tehnyt vaikutuksen.
Mikäli olisin ollut katseen eli nähdyksi tulemisen puutteessa, olisin saattanut olla ystävälleni mustasukkainen. Hänhän sai tuon tytön ja aikuistenkin naisten katseet kiinnittymään häneen, ja minä jäin ilman. Seurasin tilannetta huvittuneena ja jäin pohtimaan.
Tiedän, miltä tuntuu olla katseen eli rakkauden puutteessa, sillä olen vaeltanut siinä tilassa suurimman osan elämästäni. Suurin osa ihmisistä näyttää elävän rakkauden kaipuussa, mikä ajoittain johtaa kahden kaipaavan kohtaamiseen ja siitä seuraavaan nähdyksi tulemisen iloon. Ja ensihurman haihduttua siitä seuraa usein jonkinmoiseen pettymys, yhteiseen turtumus tai jopa ero. Me jäämme kaipaamaan ja etsimään uutta hurmaavaa kohtaamista.
Istuin tänään yksikseni tuossa samassa ravintolassa lounaalla. Olin juuri saanut pitkän kirjaurakkani valmiiksi ja lähettänyt molemmat uudet kirjani painoon. Seurasin syödessäni kahden ravintolatyöntekijän touhuja salissa. Toinen oli minulle jo ennestään tuttu nainen, jonka toimia oli hauska seurailla ja toinen minulle vielä tuntematon uusi ihminen, joka oli vasta aloittanut työnsä ravintolassa.
Katseeni kiinnittyi useammin tuohon minulle jo tuttuun ihmiseen, jonka kanssa olimme vaihtaneetkin muutaman ystävällisen sanan, kuin tuohon uuteen tarjoilijaan, joka oli minulle vielä tuntematon. Silloin muistin tuon yllä kertomani päivän, jolloin komea ystäväni sai kaikki katseet, ja minä en yhtään.
Me annamme energiaa sille, jonka me näemme ja jota me katsomme. Me näemme hänet ja jätämme samalla jonkun toisen näkemättä. Me hyväksymme jonkun rakkautemme piiriin ja kiellämme sen joltain toiselta. Ja silti jokainen meistä kaipaa nähdyksi tulemista, sitä että hänestä välitetään.
Niinpä päätin tietoisesti alkaa katsoa tuota minulle vielä tuntematonta tarjoilijaa yhtä hyväksyvästi kuin tuota tuttuakin. Älysin, että kun katson tuota toistakin tarjoilijaa hyväntahtoisesti, olen itsekin enemmän hyväntahtoisuuden eli rakkauden tilassa. Saan sen mitä lähimmäisilleni annan.
Eipä aikaakaan kun jo vaihdoimme muutaman ystävällisen sanan ja iloisen hymyn tuon uudenkin tarjoilijan kanssa. Ja sitten olinkin jo valmis lounaani kanssa ja lähdin jatkamaan matkaani iloisesti molempia ystäviäni tervehtien. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan 