Jokainen meistä esittää valheellista roolia muiden valheellista roolia esittävien joukossa, ja pelkää paljastuvansa. Jokainen meistä esittää olevansa jotain muuta kuin todella on ja tuntee, jotta nuo toiset omaa valhettaan esittävät eivät hylkäisi meitä. Jokainen meistä valehtelee päivät pitkät tullakseen hyväksytyksi hyvänä ihmisenä ja kunnon kansalaisena. Ei siis ole mikään ihme, että koko homma kusee niin maar perusteellisesti niin kansalaisten kuin kansakuntien tasolla. Me ollaan ihan vitun eksyksissä!
Kuinka ihmeessä me olemme oppineet elämään näin valheellisesti niin omia kuin toistemme valheita tyydyttäen? Mikä tämän kaiken vääntää niin vinoon? Mikä estää toden ja rehellisen unelman hyvän ja kauniin elämän syntymisestä tällä ihanan kauniilla planeetalla? Miksi me emme pysty elämään tuota unelmaamme ja aavistustamme todeksi? Mikä tässä kaikessa oikein mättää?
Jokainen meistä syntyi tähän maailmaan viattomana ja vaivattomana olentona, täysin eheänä henkenä ja sieluna, joka oli juuri kellinyt joitakin kuukausia kohdun paratiisimeressä, kunnes vedenpaisumus ja kohdun vahvojen lihasten aiheuttama kohdunjäristys teki siitä kaikesta lopun ja päädyimme erilaisten roolihenkilöiden käsiin: kätilön, äidin, isän, lääkärin, lastenhoitajan, mummon, vaarin, jne. jne. Nämä omaa rooliaan kantavat ihmiset opettivat meidät maailman tavoille, näyttivät meille, miten ollaan ihmisiksi.
Näin me opimme oman alistuvan roolimme, oman pienuutemme ja riippuvaisuutemme noiden toisten hoivasta ja rakkaudesta. Me opimme miellyttämään ja olemaan mieliksi noille toisille, jotta saisimme syvästi kaipaamaamme hoivaa ja rakkautta. Ja saimme toki kaikki sitä sen verran, että selvisimme hengissä ja minä voin nyt kirjoittaa tätä ja sinä voit aikanasi lukea sitä samaa.
Mutta kukaan meistä ei saanut tarpeeksi, kukaan meistä ei voinut saada tarpeekseen rakkautta, koska kaikki ne, joilta me rakkautta lapsena odotimme ja kaipasimme, elivät itsekin vielä roolihenkilöinä rakkauden kaipuussa ja odotuksessa. Heillä ei ollut mitä antaa, sillä hekään eivät koskaan olleet saaneet tarpeekseen rakkautta. Näin rakkauden puutteessa elävät roolihenkilöt periyttävät oman puutteensa omille lapsilleen, jotta hekin oppivat rakkauden puutteessa eläviksi roolihenkilöiksi, jotka eivät koskaan saa tarpeekseen rakkautta maailmalta, jota kohti he jatkuvasti kurottavat. Piiri pieni pyörii…
Minäpä kerron sinulle salaisuuden. Tuo on kaikki valhetta ja kuvitelmaa, tuo maailman oravanpyörä, jossa me loputtomasti kurotamme kohti rakkautta, jota emme koskaan saa kuin ohi kiitäviksi hetkiksi. Se on kaikki suurta kusetusta, jota me olemme opettaneet ja myyneet toinen toisillemme sukupolvesta toiseen. Tuo kuvitelma siitä, että kun me lopulta tulemme joksikin suureksi ja mahtavaksi tai muuten näkyväksi tai jopa rakastetuksi tämän sairaan maailman silmissä, niin sitten kaikki on lopulta hyvin. Tuota Hollywood-filmien onnellista Happy Endiä ei ole olemassa!
Kerron sinulle vielä suuremman salaisuuden. Sinä olet ikuinen olento ja sielu, joka elää ikuisen rakkauden kohdussa, joka ei koskaan päädy maailmanloppuun. Sinä olet kaikkivaltias luojaolento ja pyhä henki, joka on päätynyt pukeutumaan luomaansa kokemusvälineeseen eli ihmiskehoon ja sukeltamaan tänne koko luodun kaikkeuden äärimmäiselle tasolle, elämää tutkivaksi olennoksi tähän pelon pakohuoneeseen, jota ihmisyydeksi kutsutaan. Tuo kokemus tässä elämyspuistossa sattui vain olemaan niin yllättävän vahva ja monipuolinen, että varsin moni eli kaikki me olemme jääneet hetkeksi jumiin tähän lumoavaan luomukseemme. Me olemme vanginneet itsemme omiin rajallisiin roolihahmoihimme ja unohtaneet olevamme ikuisia ja vapaita oman kohtalomme ja kokemuksemme luojia, niin sinä kuin minäkin. Aikamoista!
Niin, oikeasti sinä olet se rakkaus, jota olet noilta toisilta kaltaisiltasi niin epätoivoisesti etsinyt ja odottanut. Niin, oikeasti sinusta ei koskaan ole mitään puuttunut, vaikka nuo toiset itsensä vajavaiseksi ymmärtäneet ovat antaneet sinun niin ymmärtää. Niin, oikeasti sinä et ole koskaan tehnyt mitään syntiä, vaikka nuo toiset itsensä syntisiksi kuvittelevat ovatkin sinun antaneet näin ymmärtää. Niin, ja oikeasti sinulle ei ole koskaan ole ollutkaan mitään hätää, ei sillä ikuisella hengellä, joka on syntynyt tänne ja kuollut pois tästä pelon pakohuoneesta jo lukemattomia kertoja.
Niin, oikeasti sinä olet ikuinen Elämä Itse, joka leikkii kuurupiiloa itsensä kanssa tässä ihmisyyden huikeassa puutteen ja hädän kuvitelmassa. Niin, ja oikeasti tämä kaikki hulluus loppuu juuri sinä hetkenä, kun sinä saat siitä tarpeeksesi, kun sinä et enää nauti ahdistuksen, pelon, kärsimyksen ja puutteen kokemuksesta, tästä loputtomasta draamasta. Kun sinä muistat olevasi se rakkaus, jota olet täältä niin kauan ja niin turhaan kaivannut. Sinä Itse.
Kerrotaan, että useimmat ihmiset, jotka ovat koskaan valaistuneet eli vapautuneet tästä itse luomastaan kurimuksesta, ovat tehneet sen kuolinvuoteellaan. Siinä kaikessa rauhassa elämäänsä ja pyrintöjään tutkaillessaan nuo ihmiset ovat lopulta huomanneet, ettei koko tuolla touhulla ja kaikilla niillä tärkeillä roolileikeillä, joihin hekin olivat osallistuneet, ollutkaan mitään merkitystä. Se kaikki oli vain harhaa ja kuvitelmaa, hetken leikki, joka on nyt ohi. Jäljelle jää vain rakkaus ja rauha, Elämä Itse.