Tavoitit minut Facebookin kautta ja kutsuit itsesi kylään juhannukseksi. Ensimmäisenä iltana lauloit itsesi minun sydämeeni. Sinun ihmeellisen herkästi väräjävä laulusi ja laulujesi syvän viisaat sanat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Soimme samaa laulua.
Olit mukana meidän parkanolaisten kesäjuhlassa ja annoit laulusi raikaa vehreällä pihamaalla ja juhannuskukkien katveessa. Solahdit sujuvasti uuteen joukkoon, vaikka booli olikin yllättävän voimakasta – tai ehkä osin juuri siksi. Seuraavan päivän lepäilit ja toinnuit juhlista ja sitten jäit luokseni vielä viideksi päiväksi.
Sinun kanssasi oli ihmeen helppoa ja vaivatonta viettää aikaa, retkeillä ja pohtia elämän ihmeitä. Kaikkia asiat sujuivat kepeästi ja avoimesti pohtimalla ja jakamalla. Mikään juttu ei jäänyt hakaamaan tai tuottamaan jännityksiä. Olimme kuin vanha toisiaan kunnioittava pariskunta, joka oli jo käynyt läpi kaiken ihastumiseen, rakastumiseen ja seksuaalisuuteen liittyvän touhun ja sälän. Meidän oli helppoa olla keskenämme ja jakaa ihan tavallista arkea.
Ennen kuin lähdit jatkamaan reissuasi, pyysin sinua laulamaan uusien kirjojeni ”Rakkauden koodin” ja ”Maailman koodin” julkistamisjuhliin Tampereen Pispalassa 24.7.25. Tunsin, että sinun laulusi soi samaan laulua kuin minun kirjani. Otit tehtävän vastaan ilolla ja lauloit noissa juhlissa itsesi monen ihmisen sydämeen. Kiitos siitä!
Lähdit kirjajuhlien jälkeen kanssani myös viime viikonlopun Festiva Magica -festareille Karjalohjalla, jonne sinulle järjestyi festari-kuvaajan homma. Olet näet myös taitava ja herkkä valokuvaaja eikä kukaan muu ole nähnyt minua kameran kautta niin herkästi ja helposti kuin sinä. Kiitos siitäkin!
Meillä oli kummallakin festareilla ihan omat juttumme. Minä istuin kirjojeni kanssa myyntipöytäni takana ja sinä kiersit ikuistamassa festarin tapahtumia. Minä sain olla läsnä monien ihanien ja herkkien ihmisten kanssa, sain kohdata ja tulla kohdatuksi Elämän pyhässä yhteydessä. Jatkoin sitä kaunista leikkiä, jota olin jo sinun kanssasi saanut harjoitella. Sain olla läsnä monelle ihmiselle herkästi rakastaen ja puuttumatta ja tarrautumatta toisen ihanaan ja ihmeelliseen olentoon. Sain rakastaa.
Sain myös kokea, miten minua myös pelätään eli miten rakkauteni valo, joka ”Rakkauden koodin” kokemisen ja kirjoittamisen kautta oli vapautunut menneisyyteni roolimallien ja miellyttämisen kahleista, oli joillekin liikaa. He kokivat olevansa aivan liian paljaana minun katseeni edessä, koska en enää pelannut mitään tavanomaisia miellyttämisen pelejä, en antautunut tukemaan heidän varjojaan. Rakkauteni oli heille julma.
Rakkaus ei ole jokin toimintamalli, jokin oletettu tapa toimia, vaan rakkaus on ihan mitä tahansa eli sitä mitä kussakin läsnäolon hetkessä tarvitaan. Rakkaus haastaa rakastamaan, ylittämään niitä pelon rajoja, joilla me itse kukin olemme oman rakkautemme eli elämänvoimamme tukahduttaneet ja lähteneet sitten etsimään tuota itseemme unohtamaamme rakkautta toinen toisiltamme. Rakkaus on sinussa ja minussa, se on meissä kaikissa. On aina ollut ja tulee aina olemaan.
Kun kotimatkalla istuimme Veronican kanssa syömässä salaattia ja pitsaa ABC:llä, ymmärsin lopulta hänen rakkautensa lahjan suuruuden ja sen perimmäisen merkityksen. Veronica on aika lailla samanikäinen kuin äitini oli minut synnyttäessään. Äitini oli Veronican kaltainen herkkä ja luova olento, jolla oli omia vakavia haasteitaan niin isäni kuin maailmansakin kanssa. Minä pienenä, herkkänä ja rakastavana olentona opin äitini kanssa tukemaan ja pelastamaan häntä. Opin tekemään kaikkeni, jotta äitini voisi hyvin ja antaisi minulle sitä rakkautta, jota niin kovin kaipasin.
Näin opin koko aikuiselämäni läpi käyneen lähisuhdemallin, joka on johtanut minut viiden avioliiton kautta tähän ymmärryksen hetkeen, jossa kaikki on niin selkeää ja totta. Hetkeen, jossa minä lopulta rakastan enkä enää odota tai vaadi sitä keneltäkään, en edes suloiselta Veronicalta.
Veronica äitini kaltaisena herkkänä ja ankarastikin haastettuna olentona, tuli minun elämääni, jotta voisin elää todeksi sen vapauden rakastaa, johon ”Rakkauden koodi” oli minut johdattanut. Voin ja osaan rakastaa Veronicaa ilman hätää ja huolta, ilman minkäänlaista tarrautumista tai tarvetta, sillä sieluni alitajuissa pimennoissa elämääni ohjannut kurotus äitiä eli rakkautta kohtaan, on tullut päätökseen. Minun ei enää tarvitse pelastaa ketään! Minä olen vapaa!
Rakastan Veronicaa ja kaikkia niitä ihmisiä, joita saan kohdata. Rakkauteni on vapaa. Rakkauteni ei enää ole toisesta ihmisestä riippuvaista, ei heidän armoillaan. Minun ei enää tarvitse pelastaa ketään, jotta saisin rakkautta, sillä minä olen rakkaus. Minun ei enää tarvitse omistaa tai tarrautua kehenkään, sillä minulla on jo kaikki, kun minulla on jo kaikki eli rakkaus, josta kaikki kumpuaa. Minä rakastan.
Kiitos rakas Veronica, kun sain tulla näkyväksi sinun herkässä peilissäsi! Kiitos, kun saan rakastaa sinua ja luottaa, että elämä kantaa sinua niin kuin se kantaa minuakin. Me olemme jo rakkaudessa eikä meiltä mitään puutu!
PS. Me emme siis ole mikään pariskunta. Me vaan rakastamme.