Yhä useammat meistä päätyvät dementoitumaan elämän ehtoolla. Yhä useammat päätyvät avuttomiksi hoidettaviksi joko kotiin tai hoitokotiin. Yhä useammat antavat lopulta periksi ja päätyvät avuttoman lapsen lailla ruokittaviksi ja vaipoitettaviksi. Yhä useammat kaipaavat hoivaa. Miksi ihmeessä?
Dementoituneena me palaamme lapsen rooliin, sillä emme enää jaksa ylläpitää aikuisen ankaraa roolia. Me emme enää jaksa yrittää, tavoittaa, päteä ja pyrkiä niin kuin meille on opetettu. Emme enää jaksa olla kunnon ihmisiä yhteiskunnassa, joka lupasi meille rauhaa, rakkautta ja hyvinvointia kunhan vain teemme sen mitä meiltä odotetaan eli niin kuin muut meiltä odottavat. Me olemme pettyneet toinen toisiimme.
Tämä kaikki alkoi lapsuuden ensimmäisinä herkkinä hetkinä, jolloin me kaikki tulimme tänne täynnä valoa, iloa ja viattomuutta, täynnä rakkautta. Me odotimme luonnollisesti, että vanhempamme, lähimmäisemme ja opettajamme näkisivät meidät täysinä ihmisolentoina ja pitäisivät meistä hyvää huolta kunnes meidän oma kehomme ja mielemme olisi kypsynyt ja kehittynyt niin paljon, että pystyisimme itsenäisinä aikuisina pitämään itsestämme ja omista lapsistamme rakastavasti huolta. Näin ei käynyt.
Me kaikki petyimme ja jäimme kurottamaan kohti lähimmäisiämme ja maailmaamme saadaksemme kaipaamamme huomion ja rakkauden. Me loimme itsestämme roolihahmon, miehen, naisen, isän, äidin, johtajan ja työntekijän, jonka mukaisesti käyttäytymällä uskoimme saavamme kaiken sen, mitä kaipasimme. Me annoimme kaikkemme ja teimme mihin pystyimme. Me loimme hyvinvointiyhteiskunnan, jonka roolihenkilöinä me yritimme tyydyttää toinen toisiamme eli tavoittaa lapsena kesken jäänyttä hoivan, läsnäolon ja rakkauden kaipuuta. Me epäonnistuimme.
Tällä hetkellä hyvinvointiyhteiskuntaamme ajetaan alas ja ne, jotka sen ankaralla työllään aikanaan rakensivat ja siihen uskoivat, ovat muuttuneet taakaksi yhteiskunnalle. Heidät on käytetty loppuun eikä heillä ole enää paikkaa rahantekokoneistoksi muuttuneen yhteiskuntamme majatalossa. Heidän hoitamisensa tulee liian kalliiksi. Siksi he dementoituvat ja antavat periksi. He eivät kestä kohdata unelmansa romahtamista. He sulkevat silmänsä ja vetäytyvät dementian rauhaan.
Dementoitunut ihminen palaa lapseksi ja hoidettavaksi. Hän palaa pettymyksensä alkulähteelle, mutta tässä kylmässä maailmassa ei enää ole ketään, joka pitäisi heistä huolta. Siksi hoitokodeissa hoidokit pumpataan täyteen lääkkeitä eli myrkkyjä, jotta he olisivat vaivattomia hoitaa niille, jotka vielä työssään jaksavat. Heille ei anneta tarpeeksi juotavaa, jotta vaippoja ei tarvisisi vaihtaa niin usein ja jotta he kuolisivat nopeammin. Heistä on päästävä eroon.
Tämä julma ja ihmistä hyväksikäyttävä maailma on tulossa tiensä päähän. Se ei ole hyväksi enää kellekään, ei jo dementoituneille eikä niille, jotka vielä jaksavat puurtaa dementian helpotusta odotellessaan. Maailmamme tekee itsemurhaa, sillä se ei ole opettanut meitä rakastamaan eli olemaan hyviä toinen toisillemme. Mahdoton yrityksemme luoda hyvinvointiyhteiskunta, joka pitää meistä äidin lailla huolta, on tullut tiensä päähän. Meidän on itse opittava rakastamaan, jotta emme dementoituisi ja jäisi turhaan odottamaan toisten rakkaudettomien hoivaa elämämme ehtoolla, tai sitä ennen.
Rakkaus on jokaisen ihmisen syntymälahja. Jokainen meistä syntyi täydessä rakkaudessa ja viattomuudessa. Me annoimme lapsena kaikkemme, jotta lähimmäisemme ymmärtäisivät tämän ja heräisivät omaan jo unohdettuun rakkauteensa. Jokainen lapsi näytti meille tuon rakkauden tien, mutta koska olimme sen jo unohtaneet, emme osanneet tuohon viattomuuden haasteeseen vastata. Siksi maailmamme on niin kuin se on.
Jotta maailmamme muuttuisi eikä meidän tarvisisi pettyneenä dementoitua, meidän on nyt aikuisina itse herättävä omaan itsenäiseen rakkauteemme, siihen ikuiseen ja pyhään voimaan, joka meitä kaikkia kantaa Elämän suuressa sylissä. Meidän on itse opeteltava rakastamaan, jotta emme jäisi lapsen lailla kaipaamaan sitä ulkopuoleltamme. Meidän on muistettava oman rakkautemme voima, jotta emme tuhoutuisi dementoituneen yhteiskuntamme kanssa, sillä dementia eli oman pyhyytemme ja voimamme unohdus vaivaa koko yhteiskuntaamme.
Minun on herättävä rakkaudeksi, jota olen ikäni kaivannut. Sinun on muistettava, kuka sinä oikein olet. Vasta sitten me voimme yhdessä luoda uuden yhteiskunnan, joka ei johda dementiaan vaan elämän ja rakkauden kukoistukseen. Meidän on valittava muuta kuin mitä meille on annettu ja meille annetaan. Meidän on herättävä omaan rakastavaan voimaamme. Siinä on kaikki!