Olen koko ikäni varonut miehistä voimaa, välttänyt joutumista miehisen raivon tai vihan valtaan, siihen jota isänikin ajoittain omassa epätoivossaan ilmaisi. Olen pelännyt sitä ja etsinyt toista pehmeämpää tapaa ilmaista itseäni ja tarpeitani. Olen poikana ja miehenä tutkinut maailmaani ja itseäni tietyn naisellisen pehmeyden ja konfliktien ja taistelun välttämisen kautta. Olen tutkinut naiseutta itsessäni ajautumatta kuitenkaan homoseksuaalisuuden puolelle, vaikka siihenkin on ollut mahdollisuus.
Työurani on käynyt viiden avioliiton kautta, jotka ovat kestäneet yhteensä yli 30 vuotta. Ne ovat antaneet minulle mahdollisuuden kokea itseäni monissa erilaisilla perinteisesti naisille kuuluvissa rooleissa. Olen ollut toistakymmentä vuotta koti-isänä erilaisissa perhekonstellaatioissa, joissa omia tai yhteisiä lapsia on ollut yhdestä kahdeksaan. Olen saanut miehenä harvinaisen runsaan kokemuksen kotiin ja perheeseen liittyvistä asioista. Näin olen täydentänyt sitä osaa ihmisyyteni kokonaisuudessa.
Mutta kuten avioliittojeni runsaus kertoo, minulla on ollut vaikeuksia löytää omaa miehistä voimaani noissa kuvioissa. Siksi olen helposti alistunut vahvan naisen vietäväksi ja ollut väliin selkeästi tossun alla, mikä taas on saanut minut eroamaan, kun en ole osannut tai uskaltanut polkea jalkaani ja ilmaista omaa miehistä tahtoani, jonka olin itseltäni vääränä ja vaarallisena kieltänyt. Olen nähtävästi kantanut syvää syyllisyyttä kaikesta siitä, mitä miehisessä voimassani olen joskus edellisissä elämissäni tehnyt: tappanut, raiskannut, alistanut ja tuhonnut ollakseni kunnon mies muiden silmissä. Eli käyttäytyessäni miehisen roolini mukaisesti.
Samanaikaisesti olen herkkyydessäni tutkinut ihmisen mieltä ja maailmaa, eli itseäni ja omaa luovuuttani, 19 kirjan kautta, joista ensimmäiset julkaisin vuonna 1988. Ja viimeisimmän eli ”Elämän kirjan” vuonna 2023. Niiden kirjoittaminen on antanut minulle kuin pyhän työkalun, jonka avulla olen vähitellen kaivautunut mieleni ja maailmani saloihin. Miehuuteni elävä tahto ja suunta on ollut 15-vuotiaasta asti selvittää kaikki ihmisyyden perimmäiset kysymykset jäämättömästi eli puhtaasti. Se on pitänyt minut kurssissa kaikista arjen haasteista huolimatta.
Viimeiset kahdeksan vuotta olen elänyt yksin vakaasti päättäen saattaa nämä tutkimukseni päätökseen eli tilaan, jossa mikään ei enää vaivaa ja mielessäni vallitsee rauha. Tilaan, jossa iloinen luovuus ja ihmetys sekä rakkauden omaehtoinen voima ohjaa kaikkia toimiani ja koko elämääni. Olen jossain syvällä sieluni syvyydessä tiennyt sen mahdolliseksi minulle eli siis kenelle tahansa ihmiselle. Näin vaikka maailmamme huutaa ja julistaa, että meidän on vain sopeuduttava sen ristiriitaiseen todellisuuteen ja mielettömyyteen. Tähän en ole koskaan uskonut.
Aivan viime viikkojen aikana tämä kaikki tutkimus on avautunut kukkimaan ihan ihmeellisellä tavalla. Mutta se on vaatinut sen, että minä lopultakin olen rohjennut pitää puoleni ja ilmaista omalla miehisellä voimallani sen pyhän Elämän tahdon, joka kauttani kumpuaa. Olen käynyt voimallista taistelua itseni eli omien taipumusteni ja ohjelmointieni kanssa, joita erilaiset lähelleni uskaltautuneet ihmiset ovat minussa nostaneet esiin. Olen uskaltautunut ilmaisemaan oman tahtoni ja ymmärrykseni voimallisesti ja väliin vihan ja taistelunkin hengessä, jotta lopultakin kohtaisin ja voittaisin oman alitajuisen haluni miellyttää ja alistua toisen tahtoon. Olen antautunut taistoon, mutta en voittaakseni vaan nähdäkseni itseni ja antaakseni omalle miehuudelleni mahdollisuuden päästä pois sille itse asettamastani pannasta.
Kaikkein kauhistuttavinta oli joutua kohtaamaan se äärimmäinen kauhu ja kaiken elämän loppumisen tunne, jonka sain kokea kun lopulta antauduin täysin rakkauden välittömälle kokemiselle. Siinä hetkessä olin niin rajaton ja viaton, kuin aikanaan vastasyntyneenä lapsena, että tuo toisen ihmisen kanssa kokemani rakkauden äärettömyys nosti esiin myös sen rajattoman hylkäämisen ja pettymisen kokemuksen, jonka tuo viaton lapsi minussa oli aikanaan kokenut ja säilönyt alitajuntansa pohjamutiin. Se nousi esiin, kun tuo toinen ihminen ei suostunutkaan kannattelemaan minun rakkauteni kokemusta, vaan jätti minut yksin pettymykseni kanssa. Kun tuo toinen ihminen ei suostunutkaan äidiksi minun kaipaavalle lapselleni.
Ai, että se sattui! Kuin kaikki olisi ohi! Kuin elämää ei enää olisi! Sain käydä tuon mitä kauhistuttavimman kokemuksen läpi aivan yksin. Sain kasvaa rakkautta kaipaavasta lapsesta aikuiseksi, joka rakastaa omavoimaisesti ja vapaasti. Sain löytää itsestäni sen rakkauden, jota olin ikänä naisilta ja maailmaltani etsinyt. Olin lopultakin itsenäinen!
Tuo pettymyksen, hylkäämisen ja yksinjäämisen kauhu on kätkettynä meihin kaikkiin. Se on perisynti, jota me kauhistuneet ja toistemme rakkaudesta riippuvaiset lapset olemme aikuisen hahmoissa kuljettaneet isiltä pojille ja äideiltä tyttärille. Se on koko inhimillisen oravanpyörämme akseli, jonka varassa olemme juosseet pakoon itseämme ja omaa itsenäistä vastuutamme elämästämme. Olemme tuon pelottavan pettymyksen avulla lukinneet itsemme ikuisiksi lapsiksi, jotka leikkivät aikuisten leikkejä mitä kauhistuttavimmin tuloksin niin kauan, kun tuo kauhu on kaikkien leikkiemme takana, niitä luomassa ja ohjaamassa.
Tunnettuani ja elettyäni läpi tuon perimmäisen kauhun olen vapaa omista peloistani niin miehuuttani kuin rakkauttani kohtaan ja voin aloittaa uuden tasapainoisen ja omavoimaisen aikuisuuden opettelun, elämän, jossa on tasapaino niin miehisen voiman ja tahdon kuin naisellisen herkkyyden ja intuition välilläkin. Olen lopulta kasvamassa kokonaiseksi ihmiseksi. Ja olen syvästi kiitollinen kaikille niille ihmisille, jotka ovat antautuneet kanssani näihin taistoihin ja lähikosketuksiin, jotta pystyin lopulta näkemään ja kohtaamaan syvimmän pelkoni ja vapauttamaan itseni eli rakkauteni oman mieleni vankilasta. Kiitos! Kiitos! Kiitos!