Kun vuosikymmeniä rajattomalla miellyttämisellä lähimmäisiään niin kotona kuin työpaikallakin hallinnut ihminen lopulta herää näkemään tuon lapsuuden perimmäisestä pettymyksestä kumpuavan toimintamallinsa, hän saattaa päätyä vihaamaan joko itseään tai niitä ihmisiä, joiden peilissä hän nyt joutuu kohtaamaan tuon erehdyksensä. Hän ei välttämättä heti ymmärrä olla kiitollinen saamastaan tiukasta peilistä, vaan voi koettaa itselleen uuden tunteen eli vihan avulla hallita maailmaansa samaan tapaan kuin aiemmin miellyttämisellään. Hämmentynyt ja vihaava miellyttäjä ei ole vielä kohdannut itseään täysin.
Itse asiassa miellyttäminen ja vihaaminen kumpuavat samasta lapsen pettymyksestä, kun hänen vanhempansa eivät pystynyt täysin kitkatta ja ilman traumaattisia kokemuksia ottamaan vastaan vauvansa viatonta ”rakkauspakkausta”, joka oli tullut tänne vain jakamaan ja kokemaan rakkautta sekä kasvamaan aikuiseksi sen laajenevassa kentässä. Vanhemmillamme oli myös muita vaikeita ja pelottaviakin tunteita, joilta suojautuaksemme me kukin loimme oman alitajuisen strategiamme, jonka avulla pystyimme saamaan elintärkeätä huomiota ja läsnäoloa vanhemmiltamme, jotka eivät itse enää olleet kaltaisiamme rakkauspakkauksia. Heillähän olivat jo käytössä omat pettymyksen hallintastrategiansa.
Näin syntyivät niin miellyttämisen kuin vihaamisenkin alitajuiset toimintamallit kunkin lapsen temperamentin ja taipumusten mukaisesti. Aivan samalta vaikuttavat perheolosuhteet saattoivat eri aikoina syntyneissä lapsissa tuottaa aivan päinvastaisia toimintamalleja; toinen hallitsi maailmaansa vihalla ja toinen miellyttämisellä. Mutta kummatkin ainakin pyrkivät hallitsemaan toisia ihmisiä eli pitämään siten perimmäisen pettymyksen kauhistuttavan tunteen loitolla. Molemmat kantoivat sisimmässään hätää ja pelkoa hylätyksi tulemisesta.
Eli miellyttäjän tullessa tietoiseksi omasta trauman hallintatavastaan, hän saattaa heilahtaa vihaamaan ennen kuin hän oppii vähitellen vetämään terveesti ja aikuisesti niitä rajoja, joita hän ei lapsellisen miellyttäjän roolissa olleessaan kyennyt luomaan ja ylläpitämään. Hän oppii vähitellen hallitsemaan omaa mieltään ja sitä kautta maailmaansakin. Vastaavasti kun vihalla maailmaansa hallinnut alkaa herätä omasta erehdyksestään, hän saattaa heilahtaa katumuksessaan miellyttämisen puolelle ennen kuin hän oppii pitämään huolta vain omasta mielestään ja sen sisällöstä automaattisesti kumpuavasta omasta maailmastaan. Molemmissa on siis kyse aivan samasta aikuistumisen prosessista eli lapsellisten ja tiedostamattomien toimintamallien paljastumisesta ja niistä tietoisesti luopumisesta.
Ja kokemuksesta voin sanoa, että tuo alitajuisten toimintamallien purkaminen on hiton rankkaa ja haastavaa! Tietoinen näkeminen ja mahdollisuus valita toisin syntyy vasta monien tiedostamattomien erheiden ja vanhojen kuvioiden toistojen kautta. Minäkin sain lyödä päätäni lukemattomia kertoja samaan omien odotusteni tiiliseinään ennen kuin lopulta tajusin mitä olin tekemässä eli tulin tietoiseksi lapsuuteni alkuhämärissä syntyneen toimintamallin sokeasta toistamisesta.
Kasvaakseni aidosti vahvaksi ja rakastavaksi olennoksi minun oli myös itkettävä pois ne pikkupojan itkemättömät kyyneleet, jotka olin kätkenyt syvälle miellyttävän mieheni sieluun. Ja uskaltautuakseni kaikkeen tähän tarvitsin rinnalleni itsenäisesti rakastavan ja herkän naisen, jotta pystyin itse purkamaan nuo vanhan pakkomielteisen hädän eli miellyttämisen ja vihaamisen ohjelmat pois mielestäni. Miten suuresti olenkaan kiitollinen siitä, että ystäväni Katariina on kulkenut rinnallani näinä valtavien haasteiden ja suurten muutosten aikoina! Yksin en olisi pärjännyt!
Huh huh, miten rankka matka se onkaan ollut, ja silti juuri sen kokeakseni minä aikoinaan synnyin tähän maailmaan! Suosittelen!