Olipa kerran kauan sitten eräässä keskisen Euroopan tärkeässä kaupungissa pieni suljettu kuja, jossa asui vain valitun kansan jäseniä. Ja tuolla kujalla oli Punakilven kapea ja korkea talo, jossa asui yksi kujan mahtimiehistä perheineen. Siellä asui perimmäisen pettymyksen perhe.
Valittu kansa tiesi olevansa Jumalan esikoinen, jolle kaikki jälkeen tulevat kansat ovat alisteisia normaalin perimysjärjestyksen mukaisesti. Valittu kansa oli kovin pettynyt, sillä nuo jäljessä tulleet nousukaskansat olivat ohittaneet valitun kansan ja jopa vainonneet sitä vuosituhansien ajan. Valittu kansa ei ollut saanut käyttää täyttä esikoisoikeuttaan, vaan se oli tässäkin vauraassa maassa eristetty omille kapeille kujilleen pois muiden kansalaisten piiristä. Jopa heidän oikeutensa harjoittaa erilaisia kunniallisia ammatteja tai omistaa maata oli tiukasti rajattu.
Punakilven perhe teki kauppaa. Koska ympäröivän maailman ihmisille katsottiin erään näille pyhän kirjan tekstin vuoksi olevan syntistä tehdä kauppaa rahalla, niin Punakilven perheelle ja muille heidän sukuisilleen oli tästä vähitellen avautunut markkinarako ja aavistus keinoista, jolla perhe voisi itse järjestää itselleen sen esikois- eli valtaoikeuden, jota maailma ei ollut heille antanut.
Perheen pää oli päässyt tekemään kauppaa vanhoilla rahoilla erään koko alueen vauraimman ruhtinaan kanssa. Tuo ruhtinas oli koonnut kaiken vaurautensa varustamalla ja myymällä sotilaita ja ratsumiehiä kaikille halukkaille tuon ajan monissa pikku sodissa ja kahakoissa. Hän myi sotilaitaan rintamalinjojen molemmille puolin niin, että kun hänen sotilaansa tappoivat toisiaan, niin hän sai joka tapauksessa rahansa ja vielä erityisen korvauksen kaatuneista sotilaistaan. Hän oli julman tehokas ja äärimmäisen varakas.
Isä Punakilpi tutustui ruhtinaan toimiin ja ryhtyi pohtimaan, miten hän voisi itse vaurastua samaan tapaan. Hän ei ollut mikään tyhmä mies, olihan hän aikansa korkeimmin koulutetun kansan kasvatti, ja niinpä hän keksi, että hänen olisi helpompaa myydä rahaa kaikille niille, jotka haluavat ostaa ruhtinaalta tai joltain muultakin sotilaita ja ratsumiehiä. Silloin hän voittaa aina ja kaikissa sodissa, sillä sekä voittajat, että häviäjät jäisivät aina velkaa hänelle.
Sitten hän keksi, että hänhän voisi myös vaikuttaa velallistensa muihin taloudellisiin päätöksiin käyttämällä velkavipua eli uhkaamalla vaatia lainaamiaan suuria summia heti maksuun. Näin hän saisi vaikka omat miehensä ja sukulaisensa oikeille paikoille valtioiden hallintoon tekemään häntä hyödyttäviä päätöksiä.
Isä Punakilpi ryhtyi tuumasta toimeen. Hän lähetti neljä poikaansa naapurivaltioiden pääkaupunkeihin tarjoamaan perheen palveluja. Ja hän loi noiden kaupunkien välille tuon ajan internetin eli pikaratsukkojen lähettiverkon, joiden kautta pankkiirit pystyivät viestimään ja ohjailemaan päättäjiä oikeisiin päätöksiin. Hän sai houkuteltua hankkeeseensa mukaan myös muita rahan vallasta kiinnostuneita sekä valitun kansan että muidenkin kansojen edustajia. Kun he olivat lähteneet mukaan rahoittamaan sotia, he huomasivat pian, että oli heidän etujensa mukaista myös luoda tai edistää sotia. Näin he oppivat markkinoimaan sotaa eli omia palvelujaan sekä oman valtansa kasvattamista.
Heidän ensimmäinen suuri menestyksensä oli läntisen naapurimaan vallankumouksen luomisessa ja sitä seuraavien sotien rahoittamisessa. Se oli isku kuningasvaltaa vastaan, joka oli pitkään kohdellut kaltoin valitun kansan jäseniä. Ja tuon maan pieni ja pyylevä johtaja oli ensimmäinen, jonka suuren sotaretken idän mahtivaltiota vastaan he saivat rahoittaa. Valitettavasti hän ei onnistunut, sillä tuo itäinen mahtimaa oli ainoa, joka vastusti Punakilven pyrkimystä luoda hänen hallitsemansa Euroopan Yhdysvallat.
Ja kun tuo pieni ja pyylevä, mutta paljon kallista lainaa ottanut, johtaja lopulta kaatui, yksi Punakilven pojista teki Euroopan saarivaltakunnassa valtavan potin ratsulähetin tuoman etukäteistiedon avulla. Hän tyhjensi koko pörssin ja kietoi valtakunnan yhä tiukemmin ja syvemmälle osaksi Punakilpien hallintaverkostoa.
Rauhan lopulta tultua Punakivet vannoivat ajavansa alas itäisen mahtimaan ruhtinaan vallan. Ja senhän he tietysti tekivät, mutta vasta toisen suuren sodan jälkeen sata vuotta myöhemmin. Punakilvillä on aikaa, sillä he ovat kutoneet valtansa ja omaisuutensa yhtenäiseksi verkostoksi, joka sukulaisnaimakauppojen ja muiden järjestelyjen avulla pysyy tiukasti yksissä käsissä. Heidän valtakuntansa on maailman suurin valtakeskittymä, joka ohjailee kaikkien ns. kansallisvaltioiden päätöksiä niin sodassa kuin rauhassakin.
Punakilvet jatkoivat oman asemansa pönkittämistä vielä seuraavankin suuren sodan avulla. He varustivat oman ”kotimaansa” kolmanteen suureen sotaan idän uhkaa vastaan, uhkaa jonka he itse olivat vallankumouksen avulla synnyttäneet. Näin koko maailma saatiin taas kerran sijoittamaan kaiken vaurautensa aseisiin ja sotimiseen, mistä lähes kaikki hyöty valui Punakiville ja heidän lakeijoilleen.
Kaiken lisäksi he uskoivat sinetöivänsä oman valtansa lopullisuuden uhraamalla itäisillä aroilla asuneet miljoonat valitun kansan edustajat keskitysleirien uuneissa. Tämän jälkeen ei valitun kansan edustajia, olivat he keitä tahansa ja tekivät mitä tahansa, enää juuri kukaan uskaltanut kritisoida. Olivathan Punakilpien rahoittamat julmurit tappaneet heitä mitä kauhistuttavimmin tavoin.
Ensimmäisen vuosisadan aikana Punakilpien valta oli näkyvää, mutta viime aikoina tuo sama valta on piikoutunut nimettömien ylikansallisten korporaatioiden kulissien taakse. Se on myös kätkeytynyt eri valtioiden koneistoihin ja erityisesti niiden salaisiin tiedustelupalveluihin, joita tuntuu johtavan Punakilpien perustama valitun kansan oma valtio, joka saa tehdä mitä tahtoo ilman että Punakilpien omistamat maailman tiedotusvälineet sanovat juuri mitään.
Punakilpien vanhat konstit näkyvät myös kaikessa siinä sotaisassa touhussa, joka luotiin erääseen itäisen Euroopan maahan, jotta voitaisiin taas kerran hyökätä idän mahtimaata vastaan ja tehdä sillä loputtomasti rahaa ja valtaa. Luo sotaa ja hallitse maailmaa on Punakilpien motto.
Tänä päivänä kaikki näyttää päällisin puolin olevan niin kuin se on aina ollut. Idän mahtivaltion uhan avulla Punakilvet johtavat edelleen maailman kansoja ja niiden johtajia haluamaansa suuntaan, heidän alamaisikseen. Koko maailma on Punakilpien kourissa, mutta jokin on silti liikahtanut, jokin on muuttumassa huolimatta Punakilpien kouristuksenomaisesta halusta hallita koko maailmaa ja pysyä vallan kahvassa. Punakilvet ovat jääneet jumiin tähän saakka hyvin toimineeseen pelottelun malliin, jonka avulla kansoja on kuljetettu sodasta toiseen ja kriisistä kolmanteen vain, jotta Punakilpien valta vahvistuisi.
Tänä aikana ja tällä hetkellä niin monet ovat heränneet tuon vallan sairauteen ja ovat aktiivisesti tunnustelemassa muita kuin Punakilpien suosittelemia tapoja toimia ihmisenä. Monet ihmiset ovat jo saaneet tarpeekseen Punakilpien ja heidän edusmiestensä ja -naistensa pelon ruoskan heiluttelemisesta ja ovat valmiita ottamaan askeleita uuteen ja vielä tuntemattomaan rakkauden maailmaan, joka meissä kaikissa on kärsivällisesti odottanut kukoistustaan pelon mustan mullan alla. Se mikä pettymyksestä syntyy, tulee aina aikanaan johtamaan pettymykseen. Näin tulee käymään myös Punakilpien vallalle.
Me olemme jo tunteneet kaikki mahdolliset pelot ja niiden kauhistuttavat seuraukset. Nyt on aika luoda ilossa ja rakkaudessa, josta syntyvää maailmaa me emme vielä tunne. Mutta me tiedämme, että olemme saaneet tarpeeksemme siitä ”tutusta ja turvallisesta” pelon maailmasta, johon Punakilvet ovat meidät johdattaneet.
Nyt on Elämän kevät, jolloin rakkauden kukat lopulta nousevat pelon mustasta mullasta kohti taivaan kirkkautta. Nyt on Elämän ja rakkauden aika kukoistaa niin sinussa kuin minussakin, kaikissa ja kaikessa, koko luomakunnassa. Pelon aika on ohi!