Tapasin tänään taas Rahikleitoksen Parkanon Lidlissä. Hän on sen Antiikin Kreikassa kaiken virtaavuudesta puhuneen filosofi Herakleitoksen joku ihme sukulainen, jonka olen tavannut täällä pari kertaa aikaisemmin. Hänellä on yleensä iloisia viestejä. Niin tänäänkin!
Olin tuskin ehtinyt astua sisään, kun hän tuli luokseni ja ilmoitti aivan rauhallisesti:
– Sinun ei tarvitse huolehtia mistään.
Siis ei mistään?
– Ei mistään.
Ei edes mahdollisesta sodasta? Ei sähkön hinnan noususta? Eikä siitä, riittävätkö rahat? Eikö ollenkaan siitä, mitä maailmassa tai omassa elämässäni seuraavaksi tapahtuu?
– Ei mistään.
Rahikleitos selitti, että huolehtiminen on ihmisen yritys järjestellä huomista jo tänään. Elämä Itse osaa kuulemma hoitaa huomisen paremmin, kun minä en koko ajan häärää sen kimpussa.
Tämä kuulosti epäilyttävän järkevältä. Niinpä otin koppia ja lähdin työntämään ostoskärryjäni pitkin Lidlin käytäviä. Ja taas tapahtui jotakin kummallista.
Mikään ei muuttunut. Maailmassa olivat edelleen kaikki samat sodat. Sähkön tulevasta hinnasta minulla ei ollut sen parempaa tietoa kuin hetkeä aikaisemmin. Ja rahaa oli täsmälleen saman verran kuin kauppaan tullessani.
Mutta huoli oli poissa. Ja sen alta paljastui jotakin, mikä oli ollut siinä koko ajan.
Tämä hetki. Ostoskärryt. Vihannesosasto. Loisteputket. Ihmiset. Omat jalkani, jotka kuljettivat minua kepeästi eteenpäin.
Ja aivan käsittämätön ilo siitä, että olen elossa. Se loisti kasvoillani ilona niin, että joku katsoi vähän pidempään. Mutta ei haittaa! 
Ehkä Elämä ei tarvitsekaan minua huolehtimaan itsestään. Ehkä minun ei tarvitse kantaa huomista tänään. Ehkä Elämä sittenkin osaa hoitaa hommansa, kannatella Kaikkeutta ja muuta. Onhan se tehnyt sitä jo aika pitkään…
Elämä kantaa. Ihan oikeesti. 
Otin vielä kuvankin tästä merkillisestä tapaamisesta.
Tässä on Rahikleitos Parkanon Lidlissä.
Jostain syystä häntä ei näy kuvassa.