Aurinko nousee joka aamu. Aurinko kantaa kaikkea elämää tällä planeetalla, niin pihan puita kuin meren kalojakin. Aurinko antaa elämän niin sinulle kuin minullekin eikä se vaadi mitään vastalahjoja keneltäkään. Aurinko rakastaa, se ylläpitää elämää ehdottomasti ja ilman mitään rajoja tai ehtoja. Aurinko rakastaa meitä kaikkia.
Aurinko laskee joka ilta. Se häviää hetkeksi näkyvistämme ja jättää jälkeensä hämärän ja pimeyden. Se katoaa joskus myös pilvipeiton taakse, mutta koskaan se ei katoa kokonaan. Aurinko nousee aina uudestaan pidemmänkin pimeyden jälkeen. Aurinko rakastaa meitä kaikkia, omia lapsiaan.
Jokainen meistä oli kuin aurinko, kun me synnyimme tähän maailmaan. Me rakastimme ehdottomasti ja viattomasti ja loistimme elämän ihmettä. Meidän rakkautemme oli vaivatonta ja vaatimatonta, täysin ehdotonta, kunnes me opimme säännöstelemään loistoamme ja rakkauttamme, koska meidän lähimmäisemme näyttivät meille maailman mallin, sen ehdollisuuden, jonka he olivat oppineet omassa lapsuudessaan ja jonka he siksi meillekin opettivat.
Meidän vanhempamme, opettajamme ja kouluttajamme antoivat meille ehdollisen rakkauden mallin, jota he uskoivat meidänkin tarvitsevan selvitäksemme ja menestyäksemme tässä rajallisen rakkauden maailmassa, jonka me ihmiset olemme itsellemme ja toisillemme luoneet. He johdattivat meidät pois siitä viattomasta ja vaivattomasta rakkaudesta, jonka me kaikki toimme tähän maailmaan syntymälahjanamme. He opettivat meidät maailman tavoille.
Aurinko on kaiken elämän kantoaalto tällä planeetalla. Sen loiste ei lopu eikä aseta ehtoja rakkaudelleen. Aurinko on elämän pysyvä lähde, kuin rakkauden pyhä valo, jonka varassa me kaikki elämme ja kuvittelemme kuolevamme. Kuolema on kuin yön pimeys, jonka me uskomme ikuiseksi ja pysyväksi silloin kun emme muista auringon nousevan pimeimmänkin yön jälkeen. Elämä on ikuinen kuin aurinko eikä se tunne kuolemaa, ei elämän pysähtymistä tai loppumista. Kuolema on ihmisen oma kuvitelma, erehdys, jonka vuoksi me emme enää usko auringon nousuun, emme elämän jatkuvuuteen rakkauden ikuisessa sylissä.
Kuolemanpelon vuoksi me olemme luoneet kaikki ne rajat ja ehdot, joista kasvavan kärsimyksen ja hädän keskellä me koetamme selvitä kunnes kuvittelemamme kuolema korjaa sadon. Meillä on hätä, koska emme ymmärrä olevamme ikuisia ja kuolemattomia kuin Aurinko itse. Me rajattomasti rakastavat olennot pelaamme kuoleman rajallista peliä toistemme kanssa ja alistumme siksi itsekin säännöstelemään ja rajoittamaan rakkauttamme. Me leikimme rajallisen rakkauden pelejä toistemme kanssa ja kärsimme yhdessä itse luomamme kärsimyksen kurimuksessa.
Me olemme unohtaneet oman aurinkomme, oman rakkautemme ja jääneet kaipaamaan sitä toisilta itsensä unohtaneilta. Näin kukaan ei saa sitä mitä todella haluaa, kukaan ei muista olevansa itse se rakkaus, jota hän on jäänyt kaipaamaan. Olemme jääneet jumiin itse luomaamme pimeyteen ja kuoleman kuvitelmaan. Siksi emme uskalla rakastaa, emme paljastaa omaa todellista luontoamme, emme ikuista rakkauttamme.
Silti tuo rakkaus on aina meissä, se luo ja kantaa kehoamme läpi kaikkien seikkailujemme ja kuvitelmiemme. Rakkaus on elämän kenttä ja ikuisuuden energiameri, jossa kaikki elämä tapahtuu. Ja hetki hetkeltä me ihmiset, sinä ja minä, valitsemme joko luottaa elämään ja rakkauteen tai kieltää sen ja jatkaa unohdustamme ja yksinäistä kärsimystämme. Sinä olet aurinko, joka rakastaa. Olet vain hetkeksi kätkenyt oman pyhän olentosi pelon ja kuoleman kuvitelmien pilvien alle ja uskonut jääneesi vaeltamaan ikuisen kärsimyksen yöhön, omien harhojesi rajalliseen ja ehdolliseen rakkauteen. Olet unohtanut itsesi.
Koska olet itse unohtanut itsesi, voit myös itse muistaa itsesi. Mutta silloin sinun on luovuttava lapsellisesta kuvitelmastasi, että nuo toiset ovat tehneet sinulle pahaa ja harhauttaneet sinut pois omasta rakkaudestasi. Sinun on luovuttava kaikesta syyllistämisestä ja otettava luojaolennon vastuu kaikista niistä rajoista ja ehdoista, jotka itse olet luonut omaan mieleesi niin lapsuudessa kuin aikuisuudessasikin.
Sinä olet ainoa toimija omassa elämässäsi vaikka oletkin erehtynyt luopumaan omasta viattomasta valostasi ja voimastasi lapsuuden herkkinä hetkinä kokiessasi olevasi täysin riippuvainen lähimmäisistäsi eli isäsi ja äitisi rajallisesta rakkaudesta. Vaikka olit silloin lapsi, teit valintasi oman parhaan ymmärryksesi pohjalta niinä kasvusi haasteellisina hetkinä, joissa lähimmäisesi olivat oman rajallisuutensa kautta osallisina. Sinä luot oman elämäsi ja voit muuttaa sen, kun saat tarpeeksesi siitä rajallisesta rakkaudesta, jota olet tottunut jakamaan myös omille lähimmäisillesi.
Jokainen hetki, jolloin aurinko paistaa eli rakkaus kantaa sinua, on uusi mahdollisuus luopua vanhoista kärsimystä tuottavista rajallisen rakkauden oletuksista ja valita muistaa se todellinen ja ikuinen rakkaus, joka niin sinua kuin lähimmäisiäsikin ikuisesti kantaa. Rakkaus on aina läsnä, aina totta, vaikka pelon pilvet tai kärsimyksen pimeät yöt voivatkin hetkeksi estää meitä tunnistamasta ja kokemasta sitä. Rakkaus on ja rakastaa sinua ja minua kuin Aurinko kaikkea elämää Maapallolla. Sinä olet ja rakastat, vaikka mitä muuta kuvittelisitkin. Sinä olet Elämän rakastettu. Minäkin olen.- Ja muista, että aurinko nousee aina lopulta, Pohjolassakin 😊