Yhdessä äitisi kanssa me olimme täällä ensin. Me olemme suuria ja sinä olet pieni. Sinä synnyit meidän kauttamme eikä sinulla ole muita vanhempia kuin me, äitisi ja isäsi. Me annoimme sinulle rakkautemme lahjan eli sen kehon, jonka kautta sinä maailmasi koet ja luot. Meidän rakkautemme on iäti sinun takanasi, sinua tukemassa ja kantamassa. Tunnista se ja ota se vastaan, sen varassa voit vapaasti luoda oman maailmasi ja todellisuutesi yhteisen rakkautemme kentässä.
Sinä olet äitisi ja isäsi sukulinjojen summa, kaikkien esivanhempiesi unelma. Sinussa yhtyy kaikki se rakkaus, jota esi-isäsi ja -äitisi ovat koskaan tunteneet. Mutta sinussa yhtyvät myös kaikki ne pelot, surut ja ahdistukset, joita he ovat rakkautensa taakaksi ottaneet. Sinä olet kaikki se, mitä he ovat koskaan olleet, sillä sinä olet kuin ihmisyyden laivan keula halkomassa tulevaisuuden meren pintaa tässä pyhässä nykyhetkessä. Laivasi vasen sivu ihmisyyden alkuun asti muodostuu äitisi esivanhemmista ja oikea sivu isäsi muinaisesta suvusta. Sinä olet koko ihmisyys heidän kauttaan luomassa joko uutta tulevaisuutta tai toistamassa vain vanhaa murhetta. Sinä valitset.
Rakas lapseni, minä olen ylpeä sinusta! Näen sinussa niin äitisi kuin itsenikin. Sinä olet meidän yhteisen rakkautemme hedelmä, uusi elämä ja ihmisen ihmetys meidän kauttamme. Olen ylpeä myös äidistäsi ja itsestäni, sillä me uskalsimme yhtyä ja antaa sinulle mahdollisuuden astua tähän ihmisen haastavaan leikkiin, jossa kukaan ei koskaan ole osannut olla täydellinen eikä koskaan tule olemaankaan. Mutta me rakastimme ja annoimme sinulle elämän. Ota rakkautemme vastaan ja tee elämälläsi mitä tahdot ja luo maailmasi omien näkyjesi mukaiseksi.
Mutta muista, että niin kauan kuin sinä kiellät ja torjut äitisi ja isäsi meidän inhimillisten vikojemme ja erheittemme vuoksi, sinä olet kuin pakotettu toistamaan niitä tai niiden näennäisiä vastakohtia. Näin kunnes jonain hetkenä ymmärrät ja kohtaat sen syvän rakkauden, joka meidän inhimillisten puutteittemme takanakin virtaa, sen rakkauden, joka sinuakin tässä iäisyydessä kantaa. Siinä rakkaudessa me olemme kaikki yhtä; äitisi ja isäsi, siskosi ja veljesi, elävät ja kuolleet sukulaisesi sekä koko ihmiskunta.
Miten kauan minäkin tuota rakkautta kaipasin ja etsin maailmalta ja tuolta toisaalta, noista toisista ihmisistä! Miten kauan minä koetinkaan yksin ratkaista kaiken ja saavuttaa kaiken tarvitsemani omin voimin ja omiin itsenäisiin kykyihini luottaen! Miten kauan minäkin kielsin vanhempieni rakkauden heidän erheittensä vuoksi ja samalla suljin minulle joka hetki tarjolla olevan yhteyden kaiken inhimillisen rakkauden kenttään, joka virtaa minulle vanhempieni kautta juuri tässä ikuisuuden hetkessä, nyt…
Miten kauan vaelsinkaan yksin Siinain ankarassa erämaassa kuin Egyptistä paenneet juutalaiset muinoin! Miten kauan olenkaan kärsinyt vilua ja nälkää tämän joka hetki uudistuvan rakkauden kentän sylissä, jonka olin itseltäni kieltänyt! Miten kauan kieltäydyinkään kuulemasta oman isäni runon viestiä, jonka hän kirjoitti jo ennen syntymääni!
Seuraavassa isäni Kalevi Rahikaisen ”Puheita pojalleni” runon viimeinen eli kolmas osa, joka summaa myös minun viestini sinulle, rakas lapseni!
Alakuloisina pitkinä päivinä
katselet ylös majasi kynnyspuulla istuen
– tämän tiedän, ja kyselet, poikani.
Ei ole kenenkään syy,
että maisemassa on hiljaista,
että sinun sydämesi surua kantaa,
ei ole kenenkään syy,
että sinun on näännyttävä vesiin,
joita olen soutanut:
minä annan sinulle lahjan, poikani
Annan sinulle maan, joka minulta jää
ja minut peittää
Annan sinulle ajatukseni ja talon,
ja kaikki tämä sinun on
kipua tuntien kannettava:
annan sinulle enemmänkin
mitä sinä vain haluat
eikä ole kenenkään syy
että sinä valitset sen,
joka arvotonta on,
ja vartioit sitä,
josta on kivulla luovuttava
Poikani, valitse jotain muuta
kuin mitä minä sinulle annan
Valitse oikein tämän rihkaman joukosta,
joka jää: sytytä rovio ja mene, poikani!