Jokainen ihminen käy jatkuvaa taistelua omien harhaisten kuvitelmiensa puolesta. Jokaisella ihmisellä on oma Samavika-Rahikaisensa, jonka puolesta hän elää, sairastuu ja kuolee kerta toisensa jälkeen. Jokainen ihminen kuvittelee kuolevansa ja pelkää siksi katoavansa. Siksi me taistelemme ja sodimme niin toisiamme kuin toistemme yrityksiä ja kansojakin vastaan. Jotta emme itse kuolisi, jotta meidän kuviteltu Samavika-Rahikaisemme ei kuolisi. Siksi sota on normaalia.
Me valloitamme ja hallitsemme niin toisiamme kuin toistemme yrityksiäkin. Me kuvittelemme saavamme enemmän elämää itsellenne riistämällä sitä toinen toisiltamme. Me miehet varsinkin käymme omalla kentällämme, omissa yrityksissämme eli omassa maailmassamme, jatkuvaa taistelua siitä kuka voittaa tai on suurempi ja voimakkaampi joko keholtaan tai mieleltään. Me elämme jatkuvassa hälytystilassa, valmiudessa hyökätä tai puolustautua tarpeen mukaan. Me olemme sotilaita niin sodassa kuin rauhassakin. Siksi taistelu on ihan normaalia.
Nainenkin on jatkuvassa hälytystilassa, valmiudessa puolustaa itseään, sillä hän on osa miesten taistelukenttää. Miehet taistelevat naisista, omistavat naisiaan ja käyvät sotaa naistensa puolesta. Naiset joutuvat varomaan miehiään, puolustautumaan heidän hyökkäyksiltään ja paikkaamaan ja hoivaamaan heidän hyökkäyksissään ja sodissaan loukkaantuneita naisia ja miehiä. Naiset pitävät meidät hengissä, jotta sotimisen ja taistelun normaalitila voi jatkua sukupolvelta toiselle. Naiset taistelevat elämän puolesta.
Kunnon sota, eli se jota nyt Suomeenkin johtajiemme taholta puuhataan, on kuin pitkän ja kiihottavan esileikin jälkeinen orgastinen purkaus, jossa arkinen hitaasti jäynäävä ja stressaava taistelu räjähtää silmille ja korville totaalisen tuhon kauhistuttavaksi hurmioksi. Sodassa kaikki kauhistuttavimmat pelkomme toteutuvat ja saamme toteuttaa niitä hirvittävän tuhon unelmiamme, joita arjen eli rauhan aikana vain harvat meistä uskaltavat elää todeksi. Mutta sodassa ja yhteisen hyvän nimissä saamme tuhota toisia kaltaisamme mielin määrin ja tulla vielä palkituksikin urotöistämme.
Sota on kuin kauan odotetun ja kaivatun tuhon joulu, johon kansat molemmin puolin rintamalinjaa johdatellaan tuhoamaan toinen toisiaan ja tuottamaan voittoa johtajilleen. Sota on auliiden ja kunmnollisten kansalaisten teurastus, jossa vain heidän johtajansa voittavat. Kansat häviävät aina ja kantavat sodan traumaattiset haavat sodasta toiseen, ellemme me lopulta saa sodan normaalitilasta eli -arjesta tarpeeksemme. Ellet sinä lopeta sotimista omassa mielessäsi, ellen minä tee sitä samaa. Vasta sitten sodat loppuvat, ensin mielessä ja vasta sitten maailmassa.
Minun on kuoltava, jotta minä voin elää. Vanhan Samavika-Rahikaisen on saatava kuolla, jotta se ei enää tuota minussa uutta taistelua ja sotaa, uutta pelkoa tuon kiehtovan kuvitelman vuoksi, jota itsekseni luulin. Kaikkien meidän on kuoltava eli meidän kuviteltujen roolihahmojemme on saatava kuolla, jotta meidän ei enää tarvitsee tappaa toistemme kauniita ja ihmeellisiä kehoja, itseämme. Kaikki taistelu ja sota on turhaa ja tarpeetonta sille joka on täysin elossa, oman ikuisen elämänsä ytimessä, eikä enää ajan peloista kasvaneen oman Samavikansa lumoissa.
Sinä olet ikuinen Elämä Itse tutkimassa itseäsi ja laajentamassa luomisesi piiriä tässä ihmisen ahtaassa ja rajallisessa maailmassa, jossa me hetken kuvittelimme olevamme tämä kaunis ja ihana keho, emmekä se ikuinen sielu ja Elämä, joka sille elämän antaa. Ikuisella olennolla ei ole mitään hätää, vain itsensä ajalliseksi kuvittelevalla sielulla on hetken hätä, joka sekin on ohimenevä, kun muistamme, keitä me todella olemme: Minä olen Elämä Itse. Asun miehen kehossa ja tutkin sitä miten ilmaista iloista ihmettäni ihmisen kautta. Sinäkin olet.