Olen muutaman kerran elämässäni kokenut puhtaan olemassaolon. Eli tunnistanut pyhän kosketuksen. Ensimmäinen, jonka muistan, tapahtui noin 20 vuotta sitten, kun olin Etelä-Afrikassa 10 päivän kurssilla.
Olin valmistautunut tuota kurssia varten vuosien ajan ja halusin antaa kaikkeni eli olin valmis ottamaan Elämän ihmeen vastaan. Muutamien päivien voimallisten harjoitusten jälkeen tunsin vapautuvani ihmisyyteni paineista ja olin yhtäkkiä yhtä kaiken kanssa. Olin toisaalla.
Lähdin silloin pois kurssilta, sillä tiesin, että sillä ei ollut minulle enempää annettavaa. Olin kotona puhtaassa olemassaolossa, jossa olin vapaa ihmisen vaivoista. Olin maailmassa, mutta samalla vapaa siitä.
Tultuani aikanani kotiin olin edelleen tuossa tilassa, mutta muutamien päivien jälkeen arjen vielä keskeneräiset eli kohtaamattomat tunnetilat ottivat minusta kiinni. Putosin takaisin tavanomaisen yrittämisen ja kaipaamisen tilaan, ihmisen arkeen.
Petyin ensin, sillä kuvittelin muutoksen olleen pysyvä, mutta tajusin pian, että olin saanut esimakua siitä puhtaasta olemassaolosta, joka meitä kaikkia kantaa ja odottaa inhimillisen levottomuutemme tuolla puolen, kaikkien vaivojemme takana. Jatkoin varjojeni kohtaamista.
Seuraavan kerran sain maistiaisen puhtaasta olemassaolosta noin 8 vuotta sitten kävellessäni Sastamalan Karkussa asuessani pitkin rannan suuntaista hiekkatietä. Oli aivan tavanomainen kesäpäivä, kun yhtäkkiä huomasin olevani tiellä kävelevän kehoni yläpuolella. Seurasin hetken ajattomuudesta käsin ajassa liikkuvaa kehoani. Ihmettelin.
Henkeni oli ikuisessa ja liikkumattomassa tilassa samalla kuin kehoni jatkoi matkaansa. Olin olemassa kehostani riippumatta. Olin ajaton ja vapaa tuon pienen hetken ennen kuin taas laskeuduin kehooni. Sain kokea hengen vapauden. Ja jatkoin sitten ihmisen matkaa.
Kesäkuun ensimmäisenä päivänä tänä kesänä istuin rakkaalla paikallani Viinikankosken rannalla sijaitsevan tammen alla ja seurasin joen virtaa. Istuin hiljaa paikoillani ja yhtäkkiä avauduin kuulemaan virran loputtoman soljunnan kuin Elämän ikuisen virran vierelläni. Se matkaa mereen ja merestä pilvien kautta takaisin joen latvavesille. Se on Elämän virta.
Yhtäkkiä huomasin, ettei tuo virta kulkenut vain vierelläni. Se virtasi myös minussa. En ollut saapunut perille. Olin lakannut lähtemästä.
Tuon kokemuksen jälkeen virtauksen kokemus on vain syventynyt ja laajentunut. Minusta on tullut osa sitä. Se on saattanut keskeneräiset tunnetilani rauhaan eli vapauttanut niihin sitoutuneen energian ja tehnyt tilaa ihan uudelle ponnistuksettomalle luomiselle.
Elämä, jota olen ikäni kaivannut, virtaa nyt minussa ja minun kauttani. Olen yhtä Elämän ihmeen kanssa. Olen ihme’nen.