Lainasin rakasta Corsaani ystävälleni, jotta hän pääsi käymään tansseissa. Tanssien jälkeen hän ei kehdannut lähteä liikkeelle Corsallani yhtä aikaa muiden kanssa, vaan meni läheiselle rannalle odottelemaan kunnes kaikki muut olivat poistuneet. Eihän tyylikäs nuorimies kehtaa näyttää ajavansa vanhalla ruosteisella Corsalla 
Kuinka paljon muiden katseet ja mahdolliset ajatukset sinusta ja sinun autostasi tai olemuksestasi vaikuttavat sinuun? Kuinka paljon häpeä jostakin, joka sinulta tai sinusta puuttuu, vaikuttaa sinun toimiisi tai elämääsi? Oletko muiden katseiden vanki?
Corsaani en häpeä, sillä se on kuljettanut minua viimeisen 8 vuoden aikana jo lähes 200 000 kilometriä ympäri Suomen. Viimeksi viime viikolla lähes 900 km suuntaansa kun kävin Levillä. Se kulkee halvalla ja sillä pääsen jopa kiiltävien Mersujen ja Audien ohi moottoritiellä, jos haluan. Corsa kuljettaa ja eikä se ole jättänyt minua tien päälle kuin kerran, ja silloinkin vain 15 minuutiksi.
Ajoin kerran keväistä roudan rikkomaa metsätietä, kun Corsan pakoputki katkesi. Kyydissäni oli vielä kolme naista, mutta homma järjestyi nätisti. Muutaman minuutin päästä Corsan taakse pysähtyi nainen, joka otti kaksi kyytiläistäni mukaansa. Ja kuulin myöhemmin, että nuo naiset ystävystyivät matkalla. Hetken päästä Corsan taakse pysähtyi vielä kaipaamani persvakoäijä, joka irrotti katkenneen pakoputken. Kiitin avusta ja laitoin pakoputken pätkät takakonttiin ja jatkoimme matkaa. Corsa vain pärisi hieman tavallista enemmän.
Pari viikkoa sitten pidin Parkanon torilla puheen aiheesta ”Minun rakas Parkanoni!” Sain kertoa kaikesta siitä kauniista ja merkityksellisestä, jota olen saanut kokea asuessani kohta viisi vuotta tällä pienellä paikkakunnalla, joka on vähän niin kuin Corsani. Eli ei mitään ihmeellisen hienoa päälle päin. Ja silti Parkano ja parkanolaiset ovat tarjonneet minulle mitä kauniimpia ja merkityksellisimpiä kokemuksia.
Yksi niistä oli tuon puheen jälkeen minussa herännyt syvä häpeä. Puhuin torin lavalla noin 30 metrin päässä torin toiseen kulmaan kerääntyneistä kuulijoistani. En ymmärtänyt aloittaessani miten tärkeää minulle on puhujana se, että minulla on yhteys kuulijoihini. Nyt oli yksin huhuilemassa yli laajan torin ja puheeni kuivui häpeällisellä tavalla kokoon. Minulla ei kohta ollut enää mitään sanottavaa ja jouduin lopettamaan kesken. Tunsin syvää häpeää, sillä tällaista ei ollut tapahtunut koskaan aiemmin. Minussa oli jotain vikaa.
Häpeä on tunne, joka pitää yhteisöä koossa, samoin ajattelevana. Häpeä saa ihmiset tuntemaan itsensä riittämättömiksi ja puutteellisiksi. Häpeää tunteva kokee itsensä ulkopuoliseksi ja minunkin oli vaikea liikkua Parkanon raitilla tuon häpeällisen puheen jälkeen. Se tosin helpotti kun uskalsin kohdata häpeäni ja annoin sen palata Elämän virtaan, josta se oli hetkeksi noussut kohdattavaksi.
Häpeä yhdessä muiden ”tummien tuntojen” eli syyllisyyden, pelon, pettymyksen, vihan ja surun kanssa rajoittaa Elämän rakastavaa ja iloluontoista luovaa virtaa kauttani. Häpeä estää tuon virran vaivattoman kulun ja se saa minut joko taistelemaan sitä vastaan tai mukautumaan sen kantamaan ja tarjoamaan mitättömyyteen. ”Eihän minusta mihinkään ole…”
Häpeää kantavia ja omaan mitättömyyteensä uskovia ihmisiä on helppo hallita. He mukautuvat melkein mihin vain, sillä he uskovat itse olevansa aina väärässä. Häpeää kantava ei luota omiin tuntoihinsa, ei Elämän herkkiin viesteihin omassa sydämessään. Häpeää kantava ei luota itseensä, vaan toisiin, jotka tietävät mitä tekevät. Tai ainakin he uskovat tietävänsä, nuo häpeämättömät.
Häpeän avulla suomalaiset johdatettiin käyttäytymään oikein eli niin kuin nuo kaikki muutkin silloin, kun näkymätön virus levisi kaikkialle maailmaan tai kun oli aika vihata itäistä naapuriamme. Häpeän avulla suomalaiset on opetettu ajattelemaan oikein eli niin kuin yhtä lailla itseään ja maataan häpeävät johtajat haluavat. Johtajat, jotka itseään hävetessään kysyvät joko idän tai lännen suurilta johtajilta mikä on oikein ja kulloinkin parasta Suomen kansalle. Maatamme hallitaan häpeällä.
Tosiasiassa jokainen meistä on ihmeellinen ja viaton luojaolento, joka etsii tietään ulos oman mielensä labyrintista, jonka olemme itseämme häveten ja toisia häpeäviä kuunnellen rakentaneet omaan mieleemme. Me olemme erehtyneet uskomaan häpeään ja pelkoon ja luoneet yhteiskuntamme sen kuvajaiseksi.
Me ihanat ja rakkauden kantamat olennot olemme oman mielemme armottomien ja häpeällisten kuvajaisten vankina. Me olemme eksyneet häpeään.
Menneestä häpeästä kasvava elämä tuottaa vanhan toistoa.
Rauhasta kasvava elämä tuottaa uutta loistoa.
Elämä ei pyydä sinua tulemaan paremmaksi.
Se pyytää, että et enää häpeä sitä suuruutta, joka on jo tässä.
Sinä et ole oikeassa etkä väärässä.
Sinä olet elossa.
Minäkin olen. 
Ei ole mitään hävettävää.
On vain rakastettavaa.
Sinulla ja minulla.