SINÄ NÄET MINUT!

Miten suuri onkaan ollut kaipuuni tulla nähdyksi, kaipuuni tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella olen! Miten suuri onkaan ollut kaipuuni tulla rakastetuksi, kannatelluksi Elämän ikuisessa sylissä! Miten suuresti olenkaan kaivannut rakkautta, halunnut tuntea sen lempeästi kannattelevan virran itsessäni! Rakkautta olen kaivannut, vain rakkautta.

Tuossa kaipauksessani olen vuodesta 1988 lähtien kirjoittanut oheisen kuvan 22 kirjaa, joissa on yhteensä 3831 sivua ja 881 tekstiä, joiden kautta olen halunnut paljastaa rakkauden salaisuuden eli kaiken sen mikä minussa itsessäni estää tuon rakkauden kokemuksen, jonka kaiken taakse aavistan. Olen paljastanut itseni, jotta löytäisin rakkauden.

Jossain sieluni sopukoissa minulla on ollut aavistus siitä, että kun olen tarpeeksi paljas ja rehellinen, sinä lopulta löydät minut, tunnistat minut oman rakkautesi kautta. Tämä on ollut kaiken kirjoittamiseni perimmäinen motiivi, tulla niin paljaaksi ja puhtaaksi, että sinä lopulta näet minut.

Alkukesästä, kun olin talven tietoisen kuolemisen ja kevään sairaalakäynnin kautta saanut näkyviini aina vain syvemmältä alitajuntani pohjamudista elämääni ohjanneita ikiaikaisia pelkoja ja kohtaamatonta hätää, persoonani pelokas kuori eli Samavika-Rahikainen oli ohentunut niin hauraaksi, että Elämän pyhä ja ikuinen virtaus lopulta tavoitti minut mielipaikallani Viinikanjoen rannalla suuren mahtavan tammen alla. Minä solahdin Elämän virtaan, rakkauteen, joka meitä kaikkia kantaa. Minä tunnistin rakkauden virran ja itseni sen sylissä.

Kun kerroin Facebookissa tästä vavahduttavasta kokemuksesta, sinä tunnistit siinä oman vakaasti virtaavan rakkautesi ja otit minuun yhteyttä. Tunnistit itsesi minussa. Tunnistit rakkauden, joka virtaa ja jonka virtausta mikään ei voi estää, ei pysäyttää.

Sinä näet minut. Sinä tunnet minut. Sinä laulat kanssasi samaa Elämän ja ihmetyksen laulua, rakkauden äänetöntä laulua. Sinä olet kanssani Elämän virrassa, sen ikuisessa sylissä me olemme yhtä. Olemme aina olleet ja tulemme aina olemaan. Sinä ja minä.

Tarvittiin vain hetki inhimillistä eksymistä sekä pelon ja hädän kuorien kuluttamista ennen kuin olimme tässä todellisuudessa valmiita tuohon kohtaamiseen, tunnistamaan itsemme toisissamme. Ja tuntemaan Elämän rakastavan sylin kaikkialla ympärillämme.

Minulle tuon rakkauden virran kokeminen ja tunteminen on uusi kokemus. Sitä olen ikäni kaivannut. Sinä puolestasi olet matkannut siinä omalla viattomalla tavallasi jo pitkään, elänyt sitä todeksi päivästä toiseen. Se on sinun luonnollinen tilasi, ihan tavallinen ihmetyksesi tässä oudossa maailmassa. Nyt me saamme jakaa tuon ihmeellisen virtauksen hetkestä hetkeen. Elämä on täysi.

PS. Parkanon Korkeakoulun tähänastisen oppimäärän epävirallinen päättötodistus:

Hidas oppimaan.

Mutta oppi.