MAAILMANLOPUN AUTUUS

Sain kokea maailmanlopun, joka alkoi jo edellisenä iltana, mutta huipentui kuitenkin eilen. Maailmanloppu on ihana vapautuminen maailman kahleista ja sen kärsimyskruunun kantamisesta. Maailmanloppu on se, mitä me kaikki tarvitsemme!

Olen tähän saakka kuvitellut, että maailmanloppu tarkoittaa maailman täydellistä tuhoa joko ydinpommien, saastumisen, ilmastonmuutoksen, AI-vallankumouksen tai kolmannen maailmansodan kautta. Olen erehtynyt, olen ollut väärässä niin kuin lähes koko maailmanikin on ollut. Maailmanloppu ei tarkoita maailman tuhoa, vaan ihmismielen vapautumista sen kahleista.

Maailmaa ei tarvitse tuhota, jotta siitä voisi vapautua. Maailma voi sen sijaan loppua minun mielessäni eli minun riippuvaisuuteni maailmani tarjoamasta toivosta, pelosta, taistelusta ja kärsimyksestä voi loppua. Minä voin luopua kärsimyskruunustani, jota tämä maailma on minua opettanut kantamaan lapsuuteni ensihetkistä asti.

Minä voin olla vapaa maailmastani. Minä voin olla maailmassa, mutta minun ei enää tarvitse kantaa sen orjantappurakruunua hopeisessa päässäni. Veren ei enää tarvitse vuotaa. Kärsimys saa päättyä.

Olen viimeisen parin vuoden ajan kokenut erään hankkeen puitteissa tulevani kerta toisensa jälkeen naulatuksi syyllisyyden ja kärsimyksen ristille. Hyväntahtoiset pyrkimykseni hakea sovintoa ja yhteistä hyvää ovat kuin kääntyneet vihan ja nujertamisen nauloiksi, joita olen auliisti kantanut koko tämän hankkeen vuoksi. Minun inhimillistä yhteyttä hakevat viestini on kumottu ja mitätöity kliinisen voitontavoittelun kylmyydellä. Minun haluni hakea yhteyttä on katsottu heikkoudeksi, joka on nujerrettava. Olen kärsinyt hyvän asian puolesta, niin kuin meillä ihmisillä on tapana 🙂

Viime viikkoina tuo piina kärjistyi aivan äärimmilleen, jopa niin pitkälle, että pari viikkoa sitten koin kuoleman kuin ainoana ulospääsynä tästä piinaavasta tilanteesta. Kuoleman vietti houkutti ja veti puoleensa. Se hidasti jopa hengitykseni niin pinnalliseksi, että rakas ystävänikin huolestui. Olin antautumassa, luopumassa mahdottomasta taistelusta, jota en halunnut enää käydä. Taistelu ei tosiaankaan ole minun juttuni!

Onneksi Elämä voitti, sillä sen rakastava ja kaikkea kannatteleva kuiskaus tavoitti minut: ”Sinä olet rakas! Tahdon vain sinun luovuutesi kukoistusta, sinun ilosi ja rakkautesi laajenemista! Tahdon sinun elämääsi, en sinun kuolemaasi. Olet rakas!” Valitsin Elämän, sillä Elämä oli jo valinnut minut aivan niin kuin se on valinnut sinutkin. En siis kuollutkaan, vaikka sydämeni oireet tekivät kuoleman mahdollisuuden hyvin todelliseksi. Läheltä piti!

Palaan vielä tuohon maailmanloppuun ja vapahdukseen, jonka koin eilen. Olin edellisiltana lukenut Kalervo Mieltyn, joka oli isokyröläinen valokuvaaja ja kirjailija, kirjaa ”Tuomaan evankeliumin avain”, kun hänen viisaan pohtivat tulkintansa Jeesuksen lauseista saivat minut välähdyksenomaisesti ymmärtämään, että tuo ihmisten sekä kaipaama että pelkäämä maailmanloppu tarkoittaa lopulta vain sitä, että maailma loppuu ihmisen omassa mielessä. Että ihmisen oma riippuvuus maailman tuomiosta tai ylistyksestä päättyy. Että ihminen vapautuu maailmansa lumouksesta, ja myös yrityksestään parantaa tai pelastaa sitä. Ihminen vapautuu oman maailmansa harhasta.

Maailma on eikä ihmisen tarvitse tuhota sitä vapautuakseen siitä tai sen ikeestä. Ihmisen ei tarvitse tuhota mitään eikä taistella mitään vastaan. Ihminen voi vain riisua kantamansa kärsimyksen kruunun, vetää pois vihan naulat omista käsistään ja jaloistaan ja astua alas omalta ristinpuultaan. Se riittää!

Niin, ja suurkiitos teille rakkaille piinaajilleni! Ilman teidän kyltymätöntä haluanne voittaa ja nujertaa minut, en olisi saanut kokea tätä maailmanlopun autuutta. Ilman kaikkea teidän ankarassa peilissänne kokemaani kärsimystä en olisi tullut tietoiseksi siitä kärsimyskruunusta, jota olen mielessäni kantanut. Te teitte näkyväksi ja tuntuvaksi sen orjantappurakruunun, jonka nyt olen lopulta osannut riisua päästäni.

Olen antanut maailmasta kumpuavan kärsimyksen loppua pyhässä luovassa mielessäni. Maailma on loppunut minussa. Kaikki on hyvin ja kauniisti! Kiitos! Kiitos! Kiitos!

PS. Tuo minun maailmanloppuni maisema on Parkanon Viinikankosken varrelta. Toisella rannalla häämöttää se tammi ja kesäterassin pääty, jossa koin Elämän virtaan astumisen 1.6.26. Eilinen päivä oli 1.10.26.