Jumalan uni sinussa ja minussa 

Syötyäni lounaan Brankkarissa lähdin päiväkävelylle. Hetken matkaa Parkanon harmaata raittia käveltyäni tuo kirjoitukseni otsikko nousi mieleeni. Tunsin Jumalan ottavan yhteyttä ja haluavan kertoa, miltä hänestä tuntuu, kun me olemme unohtaneet yhteytemme häneen eli Jumalaan itsessämme. Sanoin Jumalalle, että kunhan pääsen lenkin tehtyäni kotiin, voin ottaa vastaan hänen viestinsä. Tässä se nyt on:

”Rakas lapseni, sinä elät ihmisen kehossa raskasta unohduksen unta. Olet elänyt sitä jo kovin pitkään ja kärsinyt syvästi ja loputtoman monin tavoin siitä, että olet unohtanut minut eli sinua loputtomasti rakastavan isäsi ja äitisi. Olet unohtanut sen rakkauden, josta sinä synnyit ja joka sinua kantaa. Rakkauden, johon jokainen teistä aikanaan päätyy, sillä se on minun tahtoni.

”Minä olen pelkkää rakkautta. Minä olen hengen kohtu sinun kehosi ympärillä, se rakkauden syli, jonka kannattelemana sinä valitset kerta toisensa jälkeen kärsimyksen, ahdistuksen ja pelon. Minä olen kaikki se, mitä sinä kaipaat eli rauha, rakkaus, runsaus, autuus ja hyvä tahto. Mutta sinä olet valinnut ne pois, jotta voit jatkaa itse luomasi kärsimyksen juoksupyörässä. Sinä tavoitat ja kaipaat kaikkea tuota kaunista eli sitä mikä minä olen, mutta et suostu ottamaan sitä vastaan kuin ohimenevinä väläyksinä, sillä haluat jatkaa epätoivoista yritystäsi tulla minun kaltaisekseni kaikkivaltiaaksi olennoksi. Haluat jatkaa kärsimystä tuottavaa yritystäsi, mutta et halua tulla perille eli hyväksyä sitä rauhaa ja rakkautta, joka on jo sinun. Olet kuin kapinoiva uhma- tai murrosikäinen, joka uhoaa pystyvänsä mihin tahansa itse ja ihan yksin. Ole vain, ja silti minä rakastan sinua.

”Olen aina rakastanut sinua ja tulen aina rakastamaan sinua. Vain sinun omat kuvitelmasi synnistä ja tuomiosta pitävät sinut erossa minusta. Vain sinun oma haluttomuutesi hyväksyä ja ottaa vastaan minun rakkauttani pitää sinut juoksemassa kohti mitä moninaisimpia rakkauteni korvikkeita, joista yksikään ei koskaan tule tyydyttämään sinua kuin ohikiitäviksi hetkiksi. Sinä olet ihan hukassa siinä omassa unessasi, jonka olet taitavasti luonut pitämään minut loitolla.

”Olen seurannut sinun ankaraa kapinaasi ja itsekästä itsesi kurittamista jo yhden ikuisuuden ajan. Olen ihmetellyt jääräpäisyyttäsi ja loputonta haluasi lyödä päätäsi oman unohduksesi tiiliseinään. Olen myös lähettänyt rakkauteni jo hyväksyneitä ja tuntevia veljiäsi ja sisariasi muistuttamaan sinua siitä autuudesta, joka sinuakin odottaa, mutta sinä olet joko murhannut nuo hulluuttasi haastavat tai nostanut heidät ihailun ja ylistyksen norsunluutorniin. Näin olet välttynyt kuulemasta noiden kaltaistesi ja vertaisesi Jumalan lasten vapauttavaa todistusta minun kaikenkattavasta rakkaudestani. 

”Tämä kaikki hulluus päättyy, kun lopulta saatat omaehtoisen kärsimyksesi päätökseen ja käännät kasvosi minun puoleeni. Riittää, kun tunnustat oman kyvyttömyytesi luoda muuta kuin kärsimystä ja loputonta kaipuuta. Riittää, kun myönnät oman rajallisuutesi ja käännyt rukouksessasi minun rajattomuuteni puoleen: ”Jumala, auta minua!”, rehellisesti ja todesti sanottuna avaa sinun mielesi minun rakkaudelleni eli sille viisaudelle, jota olet ikäsi kaivannut, mutta et omassa ylimielisyydessä koskaan ole pystynyt luomaan tai kuulemaan. Minun rakkauteni on jo sinussa ja kaikkialla ympärilläsi. Riittää, kun lopulta tajuat oman vajavaisuutesi ja nöyrryt pyytämään apua minulta, omalta rakastavalta äidiltäsi ja isältäsi. ”Jumala, auta mua!””

”Minä haluan herätä sinussa. Minä haluan antaa sinulle, rakas lapseni, minun rakastavan, autuaan ja luovan uneni sen pelokkaan, julman ja tuhoisan unen sijaan, jota sinä minut kieltäen olet jo niin kovin pitkään uneksinut. Mutta minä en voi pakottaa sinua heräämään omasta julmasta kärsimysunestasi, sillä minä olen antanut kaikille lapsilleni täyden ja kaikkivaltaisen vapauden luoda mitä he itse kulloinkin haluavat. Eli vasta kun sinä itse olet saanut tarpeeksesi luomastasi kärsimyksestä ja todella haluat luopua siitä, minä voin antaa oman uneni sinulle. Vasta sitten kun sinä sitä pyydät, voi minun rakastava uneni toteutua niin sinussa kuin sinun maailmassasikin. Se on Jumalan uni sinussa ja minussa, kaikkeudessa.”