Suurkiitos teille rakkaille siitä, että olette seisoneet vankkumatta siinä vittumaisen, omahyväisen ja mistään muusta kuin omasta taloudellisesta edustanne piittaamattomaan vauraan ihmisen roolissa, jonka olen luonut ja tarvinnut vastuksekseni ja haasteekseni, jotta saisin lopulta näkyviin oman sieluni perukoilla asustaneen köyhyyden katkeraa kalkkia kantavan ja itseään miellyttämisen kautta myyvän ja mitätöivän surkimuksen. Sen rakkaudettoman ja rahattoman tunnemallin ja olennon kuin Klonkun, joka on taitavasti hallinnut minun elämääni läpi vuosikymmenien alitajuntani pimeästä syvyydestä käsin.
Kiitos, kun jaksoitte pysyä antamassani roolissa läpi näiden vuosien, sillä ilman teidän apuanne en olisi saanut tuota sieluni sairasta mörköä koskaan esiin. Teidän avullanne olen joutunut niin vahvaan ja säälimättömään puristukseen, että lopulta jouduin kohtaamaan oman osani tuossa yhteisessä leikissämme eli taistelussamme. Jouduin nostamaan esiin tuon sieluni köyhyyden ja kurjuuden perintöä kantavan olennon, oman Klonkkuni.
Tuo kaikki alkoi purkautua eilen, kun aamulla kirjoitin jutun siitä valkoisen vallan vastaiskusta, jonka näen Suomessa olevan meneillään. Eli Suomen syntyessä vuonna 1917 vallalle ollut ja koko Suomen itsenäisyyden ajan politiikkaan vaikuttanut valkoisen ja punaisen vallan taistelu varakkaiden ja köyhien välillä on päätymässä vauraiden eli valkoisten voittoon. Kun Neuvostoliitto kaatui 1990-luvun alussa punaisen vallan perustat murenivat ja sitä seuranneet 35 vuotta ovat olleet valkoisen vallan riemuvoittoa, kun koko punaisen vallan huipentumana syntynyttä hyvinvointiyhteiskuntaa on ajettu alas. Valta ei kuulu kansalle, vaan heidän hallitsijoilleen.
Miten tämä kaikki sitten liittyy minun Klonkkuuni? Olen saanut verenperintönä köyhyyden, olen imenyt sen kitkeryytenä äitini maidossa ja nähnyt sen huolena isäni silmissä. Köyhyys ja taistelu jokapäiväisestä leivästä on ollut minulle normaalia eli se mihin kerran kasvoin.
Isäni oli pienen köyhän torpan poika Hämeen erämaista. Ja hänen isänsä taas oli vauraan Rahikkalan tilan poika, joka lähetettiin maailmalle eli köyhyyteen. Äitini taas oli karjalaisen tehdastyöläisen tytär, köyhyydessä ja niukkuudessa kasvanut. He antoivat minulle köyhyyden lahjan, mutta myös suuren rakkauden ja totuuden kaipuun, sen jonka avulla he itse kestivät köyhyytensä. Sen joka heillä oli antaa. Niin olen minäkin tehnyt omille lähimmilleni.
Eilinen kirjoitukseni valkoisesta vallasta oli harvinaisen vaikea kirjoittaa. Yleensä mielessäni kieppuva ja tutkittava ajatus muuttuu tekstiksi yhdeltä istumalta, mutta nyt sain tehdä töitä eli aloittaa useamman kerran ja pohtia tuntien ajan ennen kuin teksti alkoi luistamaan. Olin selvästi luomassa jotain uutta.
Kirjoitettuani jutun valmiiksi ja postattuani sen mielestäni nousivat vielä seuraavat sanat:
”Kaikkein korkein vuori, jonka voit koskaan valloittaa,
on rakkauden vuori sisälläsi.
Sieltä katsoen kukaan ei ole alempana tai ylempänä toista,
vaan kaikki ovat yhtä Elämän suuressa sylissä.”
Ihan kuin punaisen ja valkoisen, köyhän ja rikkaan sekä oikean ja väärän välinen ristiriita olisi aavistanut loppunsa, aavistanut noiden ikiaikaisten vastakohtien yhdistymisen rakkauden välittömässä kirkkaudessa…
Illansuussa matkalla saunaan poikkesin postissa hakemassa vuonna 1940 ilmestyneen kirjan ”Hänen omat sanansa – Evankeliumeista kootut Jeesuksen sanat”, jonka olin ystäväni suosituksesta hankkinut. Ja saunassa sain lillua niin saunan suloisessa lämmössä, aaltojen kirpakassa viileydessä kuin ystävieni hyväntahtoisessa kentässä. Olin autuaan pehmyt ja tyytyväinen ajaessani parin tunnin kuluttua takasin kotipihaani.
Otin tuon kauniin ja pienen Jeesuksen sanat sisältävän kirjan ja asetuin lukemaan sitä lukusohvani nurkkaan. Luin sen yhdeltä istumalta ja merkkasin samalla paperiliuskoilla ne aukeamat, joissa oli minussa kauniisti soivia Jeesuksen sanoja. Niitä oli varsin monta, kuten esimerkiksi:
”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiään ja vaimoaan, ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.”
”Sentähden, kaikki, mitä haluatte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille, sillä tämä on laki ja profeetat.”
”Olkaa armahtavaiset niin kuin teidän Isänne on armahtavainen.”
”Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon, rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.”
”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne.”
”Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisellä kivellä.”
”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä.”
”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”
”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, hän on tekevä, sillä minä menen isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.”
”Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teillä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.”
”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.”
Luettuani tuon pienen ja kauniin kirjan laskin sen käsistäni ja jäin istumaan sohvani pehmeään syliin tuossa illan hämärtyvässä hetkessä. Istuin hiljaa paikoillani ja annoin Jeesuksen sanojen soida mielessäni, kertoa omaa viestiään. Meidän aikamme on kadottanut yhteyden niiden moraaliseen kompassiin, jonka avulla yhteiskuntia on ohjattu ja hallittu vuosituhansien ajan. Tässä ajassa me elämme ilman tuota tukea ja meidän on löydettävä oma uskomme ja totuutemme ilman yhteisön vankkaa tukea ja ohjausta.
Valkoisen Suomen ihanteellinen perusta on murentunut ja me kaikki punaiset, vihreät, siniset, mustat ja sateenkaarenväriset joudumme itse ja varsin yksin löytämään oman paikkamme maailmassa eli tässä ihmisten yhteisössä. Meidän on itse elettävä todeksi Jeesuksen viesti.
Tuota kaikkea kepeästi tunnustellessani, mieleni syvyyksistä nousi valtava rakkauden hyöky juuri kiusaajiksi kokemiani ihmisiä kohtaan. Tunsin mitä suurinta kiitollisuutta, koska he ovat järkkymättä pitäneet edessäni suvultani perimääni ja mieleeni piilottamaani köyhyyden katkeraa kalkkia, sen kirkasta peiliä, jotta minä lopulta näkisin sen ja voisin päästää siitä irti. Minkä suuren rakkauden teon te olettekaan tietämättänne tehneet! Sydämeni kiitos siitä teille!
Miten käydä tästä eteenpäin? Mitä tehdä kun taistelu päättyy, kun punaisesta ja valkoisesta tulee vaaleanpunaista, rakkautta? Tutkimattomia ovat Herran tiet ja ihmeellisiä Elämän ihan’uudet! Katsotaan! – Mutta joka tapauksessa köyhyyden katkera kalkki on nyt tyhjennetty viimeiseen tippaan asti eikä sitä enää tarvita!

