Suomalaiseen kansanluontoon kuuluu vahvasti kärsimys ja sen – oletettu – kaunistava vaikutus. Sisukkaasti on kärsitty vilua ja nälkää, taisteltu molempien naapureiden puolesta ja toista naapuria vastaan. On iän kaiken kaivattu, että joku meidät joskus hyväksyisi ja hyvää poikaa ja tunnollista tyttöä päähän taputtaisi: ”Kyllä sinä kelpaat, mutta vasta sitten kun olet kaikkesi antanut. Vasta sitten!” Näin Kullervo meissä on auliisti uhrannut ja tuhonnut maataan ja toivonut löytävänsä rakkautta ja hyväksymistä. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Neuvostoliiton aikana Suomi vaurastui ja kehittyi, koska johtajamme osasivat pitää puolensa idän mahtavia kohtaan eli saunottivat ja ryyppäsivät niin kauan, että useimmiten syntyi isänmaata hyödyttävä sopimus kaupan tai politiikan alueella. Kuunneltiin kyllä Moskovan kuiskauksia, mutta pidettiin puolemme eikä menty rähmälleen idän isojen herrojen eteen. Itse asiassa Suomella oli noina vuosina kuin siirtomaavallan asema suhteessa Neuvostoliittoon; toimme sieltä loputtomasti tarvitsemiamme raaka-aineita ja veimme lännen suotuisana etuvartiona loputtomasti oman teollisuutemme tuotteita idän pohjattomille markkinoille. Hyvin meni, mutta oliko se liiankin hyvää kärsimykseen tottuneelle kansalle?
Kun Neuvostoliitto kaatui 1990-luvun alussa, Suomella oli todellisen itsenäisyyden ja vapauden etsikkoaika, joka hässittiin mahdollisimman pikaisesti ensin Koiviston konklaavin luoman laman ja konkurssiaallon avulla, joka koski lähinnä idänkaupassa menestyneitä yrityksiä, jotka näin siivottiin pois markkinoilta. Ja sen jälkeen ajettiin Suomi tietoisesti EUhun ja lännen liekaan, mikä sinetöitiin vielä luopumalla markasta eli oman taloutemme ainoasta yleisestä ja itsenäisestä ohjailuvälineestä. Suomi kaadettiin oitis rähmälleen Brysselin herrojen eteen, jotka lupasivat tämän toteuttaneille johtajillemme mainion mahdollisuuden päästä herrahissin avulla itsekin Brysselin herraksi ja aina vain suuremman ja hienomman vallan ja palkan nauttijaksi. Hieno diili, vai mitä?
Tämän jälkeen Suomen vaurauden, itsenäisyyden ja vapauden valuttaminen Brysselin ja muiden lännen herrojen kukkaroihin on jatkunut aina vain kiihtyvällä vauhdilla. On eletty Nokian huuma, mikä sitoi meidät hetkeksi muiden maailmanvalloittajien kastiin, kunnes oli aika ajaa Nokia alas lännen herrojen tahdon mukaisesti. Sitten annoimme maamme vapaaksi temmellyskentäksi kaiken maailman kaivosyhtiölle, jotka ihan ilman saivat tulla ja viedä kaiken mahdollisen arvometallin maamme pyhistä syvyyksistä. Samaan aikaan lähes kaikki suuremmat ja merkittävimmät yrityksemme myytiin pois muille maille vierahille, jotka varmasti tietävät paremmin miten niitä ja maatamme pitää hallita ja johtaa. Ei mitään häpyä, ei itsetuntoa, vaan kaikki mahdollinen myydään pois, sillä eihän kärsimykseen tottunut kansa mitään tarvitse!
Samanaikaisesti lännen herrat kouluttavat uudet ja tulevat johtajamme suoraan heidän tahtonsa toteuttajiksi, niin ettei heidän enää tarvitse etsiä omia itsenäisiä ja kansallisia ratkaisuja mihinkään pulmaan tai haasteeseen, vaan he voivat kaikessa luottaa lännen herroihin, jotka varmasti tietävät paremmin. ”Ja hymyileväthän he aina niin suopeasti ja kehuvat meitä taitaviksi, kun pala palalta myymme maamme ja kansamme heille halvalla! Kyllä meidän kelpaa!”
Viime vuosina koronan ja Ukrainan varjossa tämä toiminta on käynyt aina vain julkeammaksi ja läpinäkyvämmäksi. Kaikki maamme johtajien ohjeistus tulee suoraan lännen herroilta, jotka tietävät mitä tekevät. Näin meidän johtajamme voivat nöyrinä ja auliina toteuttaa heidän tahtoaan ja myydä maamme heille halpana uhrilahjana, jotta he itse pääsevät parempiin piireihin ja eroon suomalaisesta rupusakista eli kansasta, jota heidät oli valittu johtamaan. Niin, toki he kansaa johtavat, mutta ei sitä teuraalle ollut tarkoitus johtaa!
Olisi kiinnostavaa päästä jututtamaan meidän arvoisia johtajiamme. Ovatko hekin sokeita ja hyväuskoisia kuin kansansa eivätkä tiedä mitä tekevät? Vai onko heidän harjoittamansa maan myyminen tietoista ja heidän alistumisensa muiden maiden ja ylikansallisten yritysten ja pankkien johdettavaksi ihan omaehtoista? Olisi kiintoisaa kuulla… Ja joko heidän perimmältään rakastava sydämensä alkaa huutaa heidän rinnassaan: ”Jokin tässä mättää! Minua ahdistaa ihan suunnattomasti, mutta en voi myöntää erehtyneeni, en menettää kasvojani! Menköön vaikka koko kansa ja kaikki mannut, mutta minun on itse selvittävä tästä ehjin nahoin! Ja lännen herrat lupasivat auttaa minua, pelastaa minut pälkähästä. Ihan totta he lupasivat!”
Kuinkahan Kullervon käy? Pystyyköhän hän jo luopumaan kirouksestaan ja valitsemaan uuden kepeämmän ja iloisemman suunnan? Vai ajautuuko Kullervo ja Kullervon kansa jälleen kerran tuhoon, sisar- ja veljesmurhaan ja lopulta omaankin tuhoonsa?
Kaikki on mahdollista tässä Kaikkeuden pyhässä hetkessä, rakkauden kannattelemassa, jossa niin Kullervo kuin kaikki kansalaisetkin voivat joka hetki luopua vanhoista murheistaan ja kirouksistaan sekä valita sen ilon ja rakkauden, joka jokaisessa ihmisessä niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassakin odottaa heräämistään ja kukoistustaan tässä Elämän ihanassa hetkessä, ja tässä kauniissa kesässä!