Menneisyys on vain vanhoja keskeneräisiä tunneohjelmia ja ajatuskieppejä, joille me kerta toisensa jälkeen antaudumme ja annamme pyhän elinvoimamme eli luovan läsnäolomme. Menneisyys on meidän omia ajatuslapsia, joiden puolesta me erehdymme elämään ja tuottamaan tulevaisuutta, jota sitäkään ei ole, sillä se on vain menneisyyden tunteiden toistoa uusissa ja muuntuvissa tilanteissa. Menneisyys on harha.
Menneisyys päättyy, kun minä en enää syötä sitä ja ravitse sitä sillä ikuisella luomisvoimalla, joka minä olen. Menneisyys antaa periksi, kun minä en enää ota sitä todesta, vaan annan siihen sitoutuneen luomisenergian raueta tässä ainoassa tosiolevassa hetkessä, joka on. Menneisyys on valhe, johon uskoen saan kärsiä juuri niin kauan kuin haluan. Menneisyyttä ei ole.
Vain tämä hetki on olemassa, tämä pyhä läsnäolo, jossa kaikki luominen tapahtuu. Tämä ikuisesti uudistuva luomisen hetki yhdistää sinut ja minut, se sisältää kaiken ja kaikki. Tässä hetkessä on kaikki rakkaus, jota olen koskaan kaivannut, siinä on kaikki, mitä kukaan on koskaan kaivannut. Tässä hetkessä on kaikki.
Tässä yhteydessä luon tulevaisuutta, joka ei ole pelkkää menneisyyden puuduttavaa ja uuvuttaa toistoa, vaan ikuisen Elämän kukoistusta tässä Kaikkeuden ainoassa hetkessä. Vain tässä hetkessä voin olla muuta kuin menneisyyteni, vain tässä hetkessä voin valita toisin, juuri nyt. Sinäkin voit 