Meissä kaikissa asuu pieni tai suuri piru. Pirun sarvet kuvaavat ihmisen jakomielitautista mieltä, joka on valmis jakamaan ja tuomitsemaan kaiken näkemänsä hyväksi/pahaksi, kauniiksi/rumaksi, oikeaksi/vääräksi jne jne. Piru on ihmismielen aineeseen samaistunut osa, kaksijakoinen ja kaksimielinen sekä pelokas osa jokaisessa meissä. Piru pelkää kehonsa elämän puolesta samaan aikaan kuin ikuinen henki meissä kaikissa vain hymyilee rakastavasti ja kannustavasti: ”Kyllä se siitä! Kyllä sinä lopulta näet ja ymmärrät, että Elämä on Yksi ja ikuinen eikä sitä voi eikä tarvitse jakaa tai tuomita.”
Pirun sarvet kasvavat kukin omasta aivopuoliskostaan, joita yhdistää vain kapea aivokurkinen. Kerrotaan, että meidät laboratoriossaan luoneet avaruuden kulkijat tietoisesti tekivät tuosta aivopuoliskojen yhteydestä heikon, jotta he voisivat helpommin käyttää ihmistä työläisenä ja orjana omissa kultakaivoksissaan. Ihmisen ei ollut tarkoituskaan ymmärtää ykseyttä ja maailmansa kokonaisuutta, ei omaa pyhyyttään, vaan hänestä piti tulla helposti komennettava orja. Siinä nuo luojamme tuntuvat onnistuneen varsin hyvin.
Useimmat hyvät ihmiset ovat kätkeneet pirunsa hyvyyden kaapuun. He tekevät pirullisia juttuja, jotka näyttävät hyviltä, oikeilta ja kunniallisilta. He ryöstävät toinen toisiaan laillisin menetelmin, he käyvät julmaa sotaa kilpailevien ihmisten ja yritysten ihmisten kanssa tai he jopa usuttavat kokonaisen kansan sotaan jotain pirullisen pahaksi nimettyä vihollista vastaan. Näin he pyrkivät naamioimaan, piilottamaan ja unohtamaan oman pikku pirunsa, sen jota me kaikki kannamme kunnes saamme siitä tarpeeksemme ja uskallamme tunnistaa sen pirulliset juonet. Kunnes piruammekin kantava Elämä ja rakkaus meissä kaikissa voittaa.
Tämän vuoksi maailmamme on niin yksityisesti kuin laajemminkin ihan pirullisessa jamassa. Eli jotta me kaikki lopulta uskaltaisimme kohdata oman hätäisen ja huolestuneen pikku pirumme ja ottaa sen oman rakkautemme lohduttavaan syliin: ”Elä huoli pikkuinen! Sinun ei tarvitse enää taistella hyvän puolesta pahaa vastaan, ei tuomita tai tappaa toisia kaltaisiasi. Tuo taistelu ja siitä kasvava kärsimys on jo katsottu. Sinä saat jo luopua siitä. Kaikki on hyvin! Minä rakastan sinua!”
On se vaan pirullista kun ei enää voi tuomita pirullisia ihmisiä, sillä silloin tuomitsisin pirun myös itsessäni eli vahvistaisin sen voimaa. Miten hitossa minä voisin oppia olemaan piruilematta, kun kaikki muutkin piruilevat? Mikä tai kuka minä olen jos en enää tuomitse itseäni tai lähimmäisiäni? Rakkausko? En kai nyt sentään!