Mikä saa Äiti-Venäjän kyljestä aikanaan itsenäistyneen ja Neuvostoliiton aikuisen yhteistyön kautta vaurastuneen Suomen kääntymään vanhempaansa ja vahvempaansa vastaan? Mikä saa 80 vuoden rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja voitokkaasta kaupanteosta nauttineen kansakunnan yhtäkkiä kääntämään kelkkaansa ja haastamaan suurta naapuriaan maailmansodaksikin mahdollisesti laajenevaan sotaan, jossa kukaan ei voi voittaa mitään ja jossa kaikki tulevat häviämään?
Miksi kaikki tämä uho, joka jo nyt ennen sodan fyysistä puhkeamistakin on saanut Suomen polvilleen niin taloudellisesti kuin henkisestikin, anelemaan armoa ja apua taholta, joka on vain kiinnostunut ottamaan Suomen ylikansallisten yritystensä haltuun ja käyttämään sitä mainioiden aseittensa markkinointitantereena ja muuttamaan sen sodan julmaksi näyttämöksi niin kuin Ukrainaakin?
Tämä kaikki kasvaa vanhasta ja kohtaamattomasta vihasta ja pelosta, jota Suomessa on lietsottu ennen jokaista viime aikoina käytyä sotaa. Tuo sama viha ja pelko, joka johdatti Suomen itsenäistymiseen vuonna 1917 ja sisäiseen verenvuodatukseen, on taas herätetty kansan alitajuisen mielen syvyydestä. Se sama pidätelty viha ja pelko, joka johdatti Suomen niin talvisotaan kuin jatkosotaankin on nyt hakemassa revanssia eli uutta toivotonta mahdollisuutta tuhota tuo valtava itänaapuri, jonka aavoille aroilla kaikki suuret valloittajat Napoleonista Hitleriin ovat sitä turhaan yrittäneet.
Se sama pelko on saanut Suomen liittoutumaan seniilin äijän näennäisesti johtamaan suurvallan kanssa, joka kaikkien suurvaltojen tapaan haluaa tulla kaikkein suurimmaksi eli ottaa haltuunsa kaikki muut ja muuttua koko maailmaa hallitsevaksi autoritääriseksi diktatuuriksi. Näin vaikka se tehdäänkin ”vapauden ja demokratian” nimissä.
Suomessa ei ole tapana puhua vaikeista tunteista, ei näyttää alitajuntaan tungettua tuskaa, hätää, vihaa, pelkoa ja ahdistusta kuin viinapäissään tai mitä moninaisimpien kroonisten sairauksien kautta. Mielen sairautta eli sen sairaita ja pelokkaita ajatuskulkuja ei sovi näyttää, sillä niiden uskotaan olevan kohtaamattomia ja nimenomaan tuntemattomia. ”Pysyköön piilossa!”
Siksi niin Suomen kansalaisten kehot kuin koko kansakin on sairastunut pidäteltyyn ja kohtaamattomaan vihaan, joka näkyy yhä laajenevana kirjona mitä moninaisimpia sairauksia, joiden hoitamisella vaurastuvat vain ne samat ylikansalliset yritykset, jotka nyt ovat houkuttamassa Suomea sotimaan heidän aseillaan tuon vihan kuviteltua kohdetta eli itäistä naapuriamme vastaan.
Niin sota- kuin lääketeollisuuskin tahkoavat rahaa ihmisten kohtaamattomien pelkojen ja vihan peittämiseksi luodun sodan avulla. Ne johtavat kansat ja kansalaiset taistelemaan kuviteltuja ulkoisia viruksia ja vihollisia vastaan ja jättämään omat pelkonsa ja oman kaikkivaltiaan luojavoimansa kohtaamatta. Ne johtavat kansat sotaan ja tuhoon, mikä on edullista vain näiden monikansallisten yritysten valtapyrkimyksille.
Siksi me olemme valinneet itsellemme presidentin, joka rakkikoiran lailla suoltaa mitä kauhistuttavinta vihapuhetta lähinaapuristamme tyydyttääkseen häntä hallitsevien kaukaisten ylijohtajien tahtoa. Presidentin, joka pelkää vain sitä, että hänen läntiset herransa eivät tulekaan avuksi hänen saatuaan tuon sodan aikaiseksi. Siksi Suomen valtamedia on yhteistuumin ajamassa maataan ja kansaansa tuhon tielle ja asettelemassa sitä yhä selkeämmin vinhaa vauhtia lähestyvän sodan junan eteen.
”Tule ja tuhoa meidät!” on vanhaa, eltaantunutta vihaansa hautovan kansan kutsuhuuto, jonka markkinoimiseen koko kansakunnan kaikki yhteiset resurssit on valjastettu. ”Me haluamme sotaa!” kaikuu päivästä päivään kansakunnan yhteisessä julkisessa mielessä. Haluammeko me todella sotaa? Tajuammeko me mihin meitä ollaan kuljettamassa, mihin viettelemässä?
Tajuammeko me lainkaan mitä me olemme tekemässä? Ymmärrämmekö me, että me voimme kohdata sodan väistämättömät kauhut, eli siihen johtavan pelon ja vihan, jo mielessämme eikä meidän todellakaan tarvitse enää toistaa sodan julmaa ja lohdutonta arkea, eli sitä, jonka varjosta me olemme melkein päässeet edellisestä sodasta kuluneiden 80 vuoden aikana. Mutta emme kokonaan, sillä vaikka kaikki lähes kaikki tuon sodan kokeneet ovat jo kuolleet, heidän kärsimyksensä kaikuvat edelleen seuraavien sukupolvien mielissä ja janoavat kostoa ja vihollisen tuhoamista, joka voi johtaa vain sodan lohduttoman murheen toistumiseen.
Eikö nyt olisi hyvä aika luopua tuosta uhosta ja tuhosta, joka siitä väistämättä seuraa? Sillä sota tuottaa aina vain lisää sitä samaa pelkoa, vihaa ja ahdistusta, jota sen vimmalla koetetaan hävittää ja sammuttaa. Sota tuottaa vain sotaa sekä taloudellista voittoa niille, jotka sitä kaikin mahdollisin keinoin markkinoivat. Sota on markkinavoimien sotaa ihmisiä vastaan, kaikkia ihmisiä vastaan riippumatta heidän kansalaisuudestaan.
Sota on erehdys, jonka ei enää tarvitse toistua, sillä minä voin ja haluan kohdata oman vihani ja pelkoni, koska olen jo oppinut, että nuo kauhistuttavat tunteet eivät hälvene ulkoistamalla niitä toisiin kaltaisiini, mutta vihollisiksi uskoteltuihin ihmisiin tässä lähellä tai tuolla kaukana. Minun vihani ei ole koskaan luonut mitään muuta kuin lisää vihaa on sitten kohdistunut lähimmäisiini tai naapureihini.
Kaikki viha ja pelko on minussa itsessäni ja kaikki se on kohdattavissa rakkauden armossa, joka on myös itsessäni. Kaikki viha ja pelko on vain hetken harhaa, johon me olemme yhdessä uskoneet, mutta josta me emme voi yhdessä ja joukkoina luopua, vaan minun on itse otettava vastuu omasta sodastani ja omasta rauhastani, siitä että tuo kaikki tuhon uho tulee kohdatuksi omassa mielessäni,koka hetki hetkeltä luo maailmaani ja todellisuuttani.
Vasta tämän kaiken nähden ja tunnustaen pystyn astumaan pois uhkaavasti ja lumoavasti lähestyvän sodan junan edestä. Vasta sitten voin herätä tästä sodan hypnoottisesta lumosta, johon koko kansa on ajettu mielissä kieppuvan vanhan eltaantuneen vihan ja kauhupropagandan avulla. Oletko sinä jo valmis luopumaan sodan lumosta. Minä olen.