Osallistuin joitakin kuukausia sitten viikonlopun aikana kahteen Solja Suoheimon vetämään kvanttikonstellaatioon. Seuraavana päivänä istuessani lounaalla lempiravintolassani Parkanon Brankkarilla ja katsoessani edessäni istuvaa perhettä tunsin yhtäkkiä ylitsevuotavaa rakkautta jo edesmenneitä äitiäni ja isääni kohtaan. Itkin, nauroin ja iloitsin viattoman rakkauteni valtavuudessa. Olin rakkaus.
Vietin joulun Englannissa aikuisten lasteni kanssa. Saimme yhdessä kohdattua monia kipeitä ja haastavia kohtia yhteisellä matkallamme ja saimme avattua rakkautemme kenttää. Istuessani lentokentälle vievässä bussissa tunsin tuota samaa ja selkeää rakkautta kaikkia lapsiani kohtaan. Tiesin lopulta, miltä tuntuu rakastaa lähimmäisiäni, miten sydämeni avautuu tuolloin kuin säkenöimään siunausta kaikkialle ympärilleni. Olin rakkaudessa.
Kahdeksan vuotta sitten kirjoitin kirjan ”Kun miehen sydän avautuu”, sillä tiesin miten tärkeää sydämeni avautuminen olisi. Annoin silloin kuin suunnan tutkimukselleni, sillä halusin todella oppia rakastamaan, oppia ihmisenäkin olemaan se rakkaus, jonka olin kaikkeuden syleilyssä saanut kokea ja tuntea. Halusin olla rakkaus myös ihmisenä ja miehenäkin.
Kun matkasin kotiin Englannista olin kuin uusi ihminen, uudessa rauhassa ja helppoudessa. Ja kun tapasin rakkaani osasin kohdata hänetkin tuossa samassa säkenöivän sydämen viattomuudessa. Minä rakastan!